Perussuomalaiset

Tarja Leinonen-Viinikka

Ihmiset edellä - historiallisiin hyvinvointialueen vaaleihin

Arvoisat lukijat! Tällä hetkellä elämme yhä tummenevaa marraskuuta ja lähestymme loppuvuotta. Tammikuu, 23.1.2022 jää aikakirjoihin, sillä silloin ovat historian ensimmäiset aluevaalit. Mikä sitten on hyvinvointialue` ja sen tehtävät? Meidän oma hyvinvointialue on Pohjois-Pohjanmaan 30 kunnasta koostuva alue ja hyvinvointialueen tehtävänä on järjestää terveyden- ja sosiaalihuollon ja pelastustoimen palvelut. Ylintä päätäntävaltaa käyttää 79 jäseninen valtuusto, joka siis vaaleilla valitaan. Lisäksi valitaan muut hallinnolliset elimet kuten aluehallitus ja tarkastuslautakunta sekä muut toimielimet.

Millaisista konkreettisista asioista sitten valtuutetut päättävät ja miksi meidän pitää ahkerasti käydä vaaliuurnille? Valtuutetut päättävät kirjaimellisesti minkä tasoisia palveluita ja miten ne meille tuotetaan eli määrittelevät hyvinvointialueen palvelutavoitteet. Myös toiminnan ja talouden suuntaviivat eli pitkän aikavälin tavoitteet kuuluvat päätettäviin asioihin. Konkreettisesti kuvattuna: missä on lähin Terveysasema ja onko siellä lääkäri tavattavissa ja kun on, niin missä ajassa pääset vastaanotolle. Tavoitteena on rakentaa vihdoinkin yhden luukun periaatteella toimiva hyvinvointikeskus esimerkiksi Kuusamoon, ettei asiansa kanssa tarvitse rientää kuvainnollisesti luukulta toiselle vaan asiat lähtevät hoitumaan joustavasti ja palveluketju on mahdollisimman katkeamaton sekä joustava.

Miksi Sote? Väestömme ikääntyy ja syntyvyyden laskeminen vähentää verotulojen määriä. Toisaalta ikääntyvän väestön palvelutarpeet ja sen myötä kustannukset ovat nousussa. Toimintoja järkeistämällä ja käyttämällä joustavasti koko hyvinvointialueen henkilöstö- ja muita resursseja saadaan palvelut tuotettua yhdenvertaisesti kaikille kustannustehokkaasti. Siksi Sote.

Meillä Kuusamossa on erittäin hyvä ja ympärivuorokautista palvelua tarjoava terveyskeskus. Erilaisia hoivayksiköitä ja vaikkapa lasten päivähoitopaikkoja. Tilanne jatkunee edelleenkin samanlaisena, mutta valtuutettujen on syytä olla hereillä ja varmistaa, että palveluiden osalta tilanne jatkuu tulevaisuudessakin ennallaan ja palvelutaso vain paranee. Laadukkaat lähipalvelut tulee säilyttää kaikissa hyvinvointialueen kunnissa. Tulin valituksi elokuussa Popsote laajan poliittisen ohjausryhmän jäseneksi ja ryhmän 3 varapuheenjohtajaksi. Lisäksi olen Suppean poliittisen ohjausryhmän kokouksissa mukana läsnäolo-oikeudella. On erittäin opettavaista ja mielenkiintoista olla valmistelemassa sisältäpäin tätä historiallista uudistusta.

Olen myös asettunut ehdolle tammikuisiin aluevaaleihin ja valmis jatkamaan koko hyvinvointialueen kuntalaisten etujen ajamista myös hyvinvointialueen valtuustossa hyvässä yhteistyössä muiden kanssa mikäli se on äänestäjien tahto. Millaisia päättäjiä sitten tarvitaan? Valtuutetut ovat paljon vartijoina. On kyettävä nousemaan ns helikopterikorkeuteen muodostamaan käsitystä siitä mikä on koko hyvinvointialueen ihmisten parhaaksi. Nurkkakuntaisuuteen tai oven reiästä tuijottamaan ei ole valtuutetulla vara jäädä. Missä sitten tulee esille oma, rakas Kuusamo? Mielestäni valtuutettua tarvitaan viemään viestiä oman paikkakunnan erityispiirteistä esimerkiksi Kuusamon ollessa kyseessä: pitkät välimatkat tai korkeammat sairastuvuusluvut mielenterveyssairauksien osalta. On loogista, että nämä seikat tulevat huomioiduksi rahoitusta mietittäessä. Jokaisella hyvinvointialueen kunnalla on omat piirteensä, niin vahvuudet kuin kehityskohteet. Ne on otettava tasapuolisesti huomioon päätöksiä tehtäessä. Esimerkiksi rahoituspäätöksissä.

Perussuomalaisena minulle on tärkeintä, että ihmiset tulevat aina ensin. Ei seinät, ei hienot virat, ei puoluetuet vaan tavallisten ihmisten, laadukkaat ja nopeasti tavoitettavat peruspalvelut tulevat aina ensin. Perussuomalaisena olen varmistamassa, että tämä ajatus on kirkkaana mukana päättävissä pöydissä. Sinun ja minun on tärkeä olla mukana tässä historiallisessa tilanteessa. Nyt ei kannata jäädä odottamaan, että muut päättävät miten meidän palvelut järjestetään ja missä. Nyt on lähdettävä sankoin joukoin vaaliuurnille painamaan oma peukalonjälkensä äänestämällä näissä historiallisissa vaaleissa. Kirjoita Sinäkin historiaa – kirjoitetaan sitä yhdessä!

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
westfinn
Hämmentynyt
#1

PerusSuomalaisen äänestäjän olisi nyt syytä herätä kuntavaalien jälkeisestä unestaan mikäli emme halua kes ”jauhottavan” meitä toista kertaa! Ei ole mieltä uhota poteroissa jaksamatta nousta vetämään sini-valko-kultaista viivaa äänestyspäivänä. Jokainen kotiin jäänyt PerusSuomalainen on ääni kes lapaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

HEI. KIITOS KIITOS TARJAKIN. TÄRKEITÄ ASIOITA ON ❤️ RAAMATUNKIN MUKAAN, VÄHÄN, TAHI YKSI AINOA: TOIVOTAAN, JA RUKOILLAAN, ETTÄ SE AINAKIN TULEE MEIDÄN ❤️ SUOMALAISTEN PUOLESTA, NIIN HOIDETUKSI, ETTÄ TAIVAANISÄKIN ON ❤️ PITKÄNAIKAA, ILOINEN, JA ONNELLINEN, MEIDÄN ❤️ KANSSAMME. KIITOS 😕 SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

”Hyvinvointialue” on niin harhaanjohtava nimi kuin mitä vaan olla voi.

Kysymys on hyvinvoinnin riisumisesta paikallistasolla, ei sen lisäämisestä.

Oikea nimi olisi ”kurjistumisalue” tai jokin sen suuntainen nimitys.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Maaseudun mies
Utelias
#4

Viides rivi: Pitäisikö olla ”30 kunnan” ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

”Pahoinvointialue”!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000