Perussuomalaiset

Tapio Äyräväinen

Suomalaiset hömelömediat

Jatkuva median prässäämä ilmastonmuutoshumpuuki voitti EU-vaalit.

Olisi tavattoman mielenkiintoista tietää, mitkä tahot olivat esimerkiksi Helsingissä järjestetyn viimeisen mielenosoituksen taustalla organisoimassa.

Pelkästään Helsingissä marssi kymmenentuhatta ihmistä. Tällaista joukkoa ei saada liikkeelle ilman valtavaaa manipulointia ja organisaatiota.

On roskapuhetta väittää, että Greta Thunberg (3.1.2003 Tukholma) on tämän valtavan organisaation luoja, joka operoi ympäri maapalloa.

Tyhmiä ihmisiä kusetetaan.

Todelliset johtajat piileskelevät mustissa samettiverhoissa.

Heidän tarkoituksenaan on jälleen kerran rahastaa kansalaiset kaikkialla maailmassa. Välineenä käytetään ilmastomuutosta. Suomessa vihreät, demarit, vasemmistoliitto, keskusta, kokoomus ja kristilliset on jo onnistuttu aivopesemään tai sitten näillä puolueilla on, kuten on järkevää olettaa, omat lehmät ojassa. Tarkoitus on hyötyä tyhmää kansaa huijaamalla.

Näyttää valitettavasti eurovaalien jälkeen siltä, että kerta toisensa jälkeen kusetus myös onnistuu.

Mukana on, kuinkas muuten, täysin rinnoin suomalainen valemedia, joka valehtelee päin silmiä.

En kiellä, etteikö ilmasto olisi muuttumassa, mutta kukaan ei tunnu tietävän, mihin suuntaan.

Suomi on tehnyt jo nyt oman osuutensa, nyt on muiden vuoro.

Suurimmat saastuttajat ovat Aasiassa.

Mereen päätyneestä muoviroskasta 95% on peräisin kymmenestä joesta.

Tiedemiehet löysivät saastuttajat analysoidessaan muovijätettä 57 joesta, kertoo brittilehti Daily Mail.

Tiedemiesten mukaan suurimmat saastuttajat ovat Jangtse, Indusjoki, Keltainenjoki, Haijoki, Niili, Ganges, Helmijoki, Amur, Niger ja Mekong.

Joista Niili ja Niger ovat Afrikassa. Muut ovat Aasiassa.

Tutkijoiden mukaan Aasian suuri edustus johtuu siitä, että jätehuolto on huonosti järjestetty.

Hyvät ihmiset, älkää uskoko mitään, mitä suomalainen valemedia teille valehtelee vaan nähkää se vaiva, että otatte selvää muualtakin kuin paikallisista ja valtakunnallisista sanomalehdistä.

Erityisesti valetuutti Yleen kannattaa suhtautua erittäin kriittisesti.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
Seppo Muurinen
#1

Ilmasto kuin yleensä saasteet ovat todella Aasiassa huippuluokkaa, pahemmasta päästä.
Ei voi sivuuttaa esim.itäeuroopan maitakaan.
Tuntuu ihmeelliseltä että mm.tämä ”puhdistus pitäisi alkaa täältä”kun tiedetään että mistä ne suurimmat, jopa henkeä uhkaavat saasteet viettävät ? peijaisiaan.
Yhtään sen kummemmin vähättelemättä eriasteisten saasteisen syntymistä/-olemassaoloa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

Pakko on uskoa kun pelottaa niin p#%¤&(sti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

peloteltu
Hämmentynyt
#3

Miten pääsee näistä kaikista peloista eroon?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#6

Niin, luodaanko jopa tarpeetonta kin pelkoa ”herkimmille kansalaisille”?
Mutta osa totuutta on että luonnon monipuolisuus on katoamassa ”liiallisen hygieenisen johdosta/_maatalous kuin ihmiskunnan” ryöstön vuoksi”.
Emme elä välttämättä luonnon ehdoilla, vaan muokkaamme sitä mieleiseksemme.
”Maataloudenkin myrkkyviljely hävittää luonnon egologiaa”.

Luonto kaikkineen on hyvän elämän peruskiviä, johon itse ihminen voi vaikuttaa omilla toimillaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Elämä maapallolla perustuu heinäkasvien ja eläinkunnan yhteistoimintaan, johon luonnollisesti kuuluu hiildioksidin täysimittainen kierto, jossa on puiden kasvu ja myös sen hiilenkierto. Kivihiiltä muodostuu jatkuvasti lisää, ja sen käyttö on välttämätöntä kasvikunnan tuottaman ravinnon vuoksi, jossa vain märehtivä eläinkunta ja mikrobit pystyy muutamaan heinäkasvit suurimman osan eläinkunnan ravinnoksi. Tunnepitoinen ihminen tuskin pystyy teurastamaan eläimiä ravinnokseen, kun luonossa tilanne on luonnollisempi. Ilman markettien lihahyllyjä olisimme auttamattomasti pulassa, ihmisen nykyisestä kehosta kasvissyöjäksi kuluisi satoja tuhansia vuosia evoluutiossa, tai kaikki alkaisi alusta. Muuten, siitä ollaan nyt hiljaa, Australian keskilämmöt ovat tällä hetkellä luokkaa 15 C, kun itäisellä rannikolla on jo pakkasen puolella. Polaarikierto Etelämantereen ympärillä on kasvattanut merijään jo yli 80%:n mantereen pinta-alasta, ja ymärillä pyörii kahdeksan suurempaa matalapainetta jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Niin, tuo kivihiilen jatkuva muodostuminen tuntuu olevan suurimmalle osalle täysin uskomaton asia, ja että fossiiliset olisivat vain esihistoriallisia asioita, täyttä roskaa. Ilman maapallon rautaa ja veden sisältämää happea näin voisi ollakin, mutta kun asiat ovat monimutkaisempia. Ilmakehässä on mm. hiilidioksidia, joka absorboituu ilmakehän veteen, ja tulee sateen mukana alas, osa syvälle mantereille. Maankuoressa tapahtuu tuolle liuokselle uskomattomia tai uskottavia asioita; rauta ottaa hapen, vety vapautuu maakaasuksi ja hiili kiteytyy omiin lokeroinhinsa, non stoppina. Maakaasua nimitetään usein vuorikaasuksi, ja on hiilivetyseoksia ja jossa muitakin epäpuhtauksia vähäisessä määrin. Se mikä tätä ”fossiilisen” hiilen muodostumisen pitää käynnissä, on raudan ja hapen kemiallinen reaktio, ja ilman rautaa systeemi maapallon ilmakehä olisi täysin erilainen, elinkelvoton, metaania ym. Ilman sateita hiilidioksidi jäisi ilmakehään, ja sekin tekisi maapallon elinkelvottomaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Siis aikuinen ihminen kirjoittaa jotain näin naivia. Samettiverhoissa on mustien johtajien salaliitto, joka kusettaa rahat päähän potkituilta persuilta. Salaliittoa tukee valemedia. Persu osaa uhriutua ihan itse keksittyjen uhkienkin edessä. Vai jäikö vainoharhaisuuden vastainen lääkitys ottamatta? On tämä pimeää porukkaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000