Perussuomalaiset

Kauko Tuupainen

PS on edelleenkin askeleen edellä muita puolueita

Ollessani vuonna 2011 PS:n eduskuntavaaliehdokkaana Keski-Suomessa, minulta tivattiin, että ovatko perussuomalaiset poliittisesti vasemmalla vaiko oikealla?

Vastasin, etteivät perussuomalaiset ole sen enempää vasemmalla kuin oikeallakaan, vaan pääsääntöisesti oikeassa ja askeleen edellä muita puolueita.

Olemme edelleenkin askeleen edellä. Otanpa puolenkymmentä esimerkkiä:

Vuonna 2012 eduskunnassa äänestettiin maamiinojen poistosta eli ”Ottawan sopimuksen hyväksymisestä”. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä yksimielisesti ja 11 keskustan edustajaa vastustivat esitystä. Muut olivat esityksen takana. Nyt kaikki puolueet ovat PS:n kanssa samaa mieltä ja Ottawan sopimus on sanottu irti.

Toinen esimerkki oli ”Korona”. PS informoi Marinin hallitusta taudista puoli vuotta ennen sen Suomeen tuloa, mutta varoitukset menivät ”kuuroille korville”. Kun varoitusta ei huomioitu, niin jälkilasku suomalaisille veronmaksajille oli kymmeniä miljardeja euroja.

Kolmantenne asiana nostan esille maahanmuuton. Halla-ahon noustua Perussuomalaisten puheenjohtajaksi, PS nosti esille maahanmuuton ongelmat ja kustannukset. Esityksiä pidettiin eduskunnan enemmistön toimesta rasistisina ja niitä ei otettu vakavasti. Istuva hallitus on nyttemmin ymmärtänyt asian ja tehnyt lukuisia päätöksiä maahanmuuton järkeistämiseksi. Onko syy se, että Euroopan valtiot Unkari, Italia, Saksa ja Ranska ovat näyttäneet esimerkkiä, Japanista ja USA:sta puhumattakaan. Toki Trumpin toiminta on mennyt äärimmäisyyksiin.

Neljäntenä nostan esille PS:n näkemyksen HVA-alueiden määrästä. Keskusta ja demarit halusivat saada niitä ”joka notkoon ja saarelmaan” eli 21 kappaletta. Perussuomalaisten näkemys oli, että puolentusinaa olisi ollut riittävä määrä ja ne olisi sijoitettu lähinnä yliopistollisten sairaaloiden yhteyteen. Nyttemmin tähänkin asiaan on puututtu, sillä valtiovarainministeriön asettaman arviointityöryhmän eräänä tehtävänä on pohtia myös Hyvinvointialueiden lukumäärää ja yhdistämistä.

Lopuksi totean, että perussuomalaiset ovat – askeleen edellä – muita puolueita ottaessaan käyttöön tekoälyn sosiaalisessa mediassa. Toki ”mattimyöhäset” ovat tästäkin asiasta nostaneet julkisuuteen omat jälkijättöiset arvionsa.

KAUKO TUUPAINEN

Jyväskylä

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000