Perussuomalaiset

Tapio Äyräväinen

Ette te tätä usko, mutta totta se on

Maajussin tuntipalkka on alle neljä euroa.

Eihän sellaisella kukaan elä.

Luken eli Luonnonvarakeskuksen tutkimuspäällikkö Arto Latukka sanoo, että maatilojen kannattavuus on heikentynyt siten, että keskimääräisesti laskien tuotanto on tappiollista viljan viljelyssä, lypsykarjataloudessa, lihantuotannossa, siipikarjataloudessa ja vieläpä kasvihuoneviljelyssäkin. Luken laskelmat perustuvat vuosittain 800 tilan tilinpäätöstietoihin eli otanta on suuri. Tällä hetkellä kriisi iskee pahiten lypsykarjatiloihin.

Pitkässä juoksussa tämä tarkoittaa sitä, että suomalaiset juovat kohta muuta kuin suomalaista maitoa. Se on sääli.

Tulevaisuuden ennusteet ovat synkät.

Luken laskelmien mukaan peräti 1 100 lypsykarjatilaa lopettaa maidontuotannon vuoteen 2020 mennessä eli runsaan vuoden sisällä. Prosentteina tämä on 16,5% kaikista lypsykarjatiloista.

Maitotilojen määrä on pudonnut seitsemän prosentin vuosivauhtia jo useamman vuoden ajan ja syöksy jatkuu. Eräs syy kannattamattomuuteen ovat Venäjän pakotteet, joihin Juha Sipilän (keskusta) hallitus lähti hölmöyksissään mukaan EU:n niin vaatiessa. Samaan aikaan maidon tuottajahinta on alentunut alentumistaan samaan aikaan, kun lannoitteiden ja energian hinnat ovat nousseet. Näistä syistä monesta maitotilasta on tullut velkavetoinen.

Useimmiten tilojen alasajohankkeiden taustalla on myös monia muita syitä, jotka syventävät kannattavuusongelmia ja kriisiyttävät tuottajaperheitä. Moni maatalousyrittäjä potee syvää uupumusta, masennusta ja ahdistusta. Niistä seuraa usein myös parisuhde- ja alkoholiongelmia. Maatalousyrittäjille tehdyissä kyselyissä on käynyt ilmi, että mielenterveysongelmat ja itsetuhoiset ajatukset ovat arkipäivää monilla tiloilla.

Kaikki nuo vaivat ja vaikeudet heikentävät tilallisten työkykyä ja toimintatarmoa.

Yhtä asiaa en voi ymmärtää.

Miksi maajussit edelleen äänestävät keskustapuoluetta, kun loistava vaihtoehto on olemassa?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000