Perussuomalaiset

Tapio Lämsä

Vihreä tufohumppa kouluissa ilmastohumpalla. No thanks!

Ou jee! Eikö nykyinen valtaapitävä punaviherikkö olekin mahtava joukkio, kun nykyinen koulujärjestelmä heittää mahtavasti ilmastohumpalla kasvispohjaista tofuhumppaa kouluruokailussa. On todella hienoa, että tällaista nykyiset vallanpitäjät ovat huomanneet. Ja tätähän sitä vihreät etunenässä ajavat kiivaasti eteenpäin.

Sinällään – jokaisen ihmisen ruokavalio on heidän oma asiansa. Siihen ei ole hirveästi kenelläkään puuttumista.

Mutta jopa vaalikoneissa nyt kysellään, että pitäisikö koulujen oppilaat pakottaa yhteen kasvisruokapäivään viikossa. Kohtuu naurettava kysymys – samalleen voitaisiin kysyä muutakin. Kuten pitäisikö koulujen oppilaat pakottaa yhteen liharuokapäivään kerran viikossa? Kelpaisiko vihreille ilmastokiihkoilijoille? Kertooko joku vihernero tähän vastauksen? No – ei tarvitse – vastaus jo tiedetään.

Kokonaisuutena – tämäkin kertoo koko viherhömpän tason. Omaa juttua ajetaan kuin käärmettä pyssyyn ja nykynuoret pyritään laittamaan tähän viherhömpän muottiin.

Koululaisille pitää antaa muutenkin puolueetonta tietoa – ilman mitään ideologista huuhaata. Tällöin nuori pääsee parhaiten ymmärtämään yhteiskuntaa.

Sinällään – viherhumppa on jatkoa Suomessa taistolaisuudelle. Ja ne 1970-luvun karmeat jäljet ovat edelleen nähtävissä. Onneksi se porukka alkaa olla eläkkeellä, mutta uusi kiilusilmäsakki on nyt vallassa.

Edelleen toistona – ääni perussuomalaisille palauttaa Suomen raiteilleen. No thanks tälle sekoilulle – ainakin näin kuulin omalta yläaste-ikäiseltä pojaltani.

Osallistu keskusteluun!


17 kommenttia
J. Jörgensen
#1

Niin no, tofuhan on palkokasviproteiinia, koko lailla samaa tavaraa, jota vedetään naamaan hernesoppana. Mutta nuo ideologiset vaihtoehdottomat päivät ovat justiinsa yhtä syvältä, kuin niitä ajava totalitaarinen ideologia. Varsinkin kaupunkiseuduilla lähin burgeri- tai pitsapaikka on usein melkein kulman takana, ja kyllä koululaiset äänestävät perin herkästi jaloillaan. Se ei näille tädeille (sukupuolesta riippumatta) tunnu koskaan menevän kaaliin, että suomalainen vihaa harvoja asioita yhtä intohimoisesti, kuin pakkoa missään asiassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Leivitetyt alushousut varmasti parempaa
#2

Ostin vahingossa alennuksessa olevan viinerleikkeen. Ilo jäi lyhyeen, kun tuo alennus oli paistettu, olikin leivitetty viherleike. Varmasti leivitetyt alushousut maistuisi paremmalle. Toista kertaa ei mene samaan vipuun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Läski urpo ulisee
#3

Onko läski urpo syönyt koskaan pinaattilettuja koulussa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Kuka on läski urpo?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#4

Nythän hallitus suunnittelee lisäävänsä syntyvyyttä.Siitä tulee toinen”humppa”=synnytyshumppa.Lapset ovat mukavia,mutta enemmän tykkään vielä siitä tekotavasta,sano entinen mies.Mutta asiaan=Nyt pääsee sitten miehetkin näyttämään osaamistaan.Eikun synnyttämään=Mieskin voi synnyttää,niinhän sitä oppikirjassa väitettiin,mitä jaettiin ala-asteikäisille kouluissa vihervasemmisto hallituksen alkutaipaleella.Liekö tämä äitiyslomalla oleva”Jopetusministeri”käskenyt vetämään kirjasen pois kouluista?Kunnei hänenkään miehensä pystynyt synnyttämään,vaan piti se homma itse hoitaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Juna meni jo
#5

Perusmöly humppaa mitäpä muutakaan pläjähtänyt eetteriin

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Viherhumppa sairasta jauhamista
#7

Viherhumppa on sairasta. Maapallon väkiluku kasvaa kohisten, ja hiilidioksidi kelpaa vihreille kaiken muutoksen selittäjäksi, sairasta. Libya käyttää Saharan pohjavettä noin 6 miljoonaa kuutiometriä vuorokaudessa mm. viljelyksien kasteluun, ja Kuolleeseen mereen laskevan Jordanjoen vettä käytetään kasteluun ja miljoonaväestön tarpeisiin noin 770 000 kuutiometriä vuorokaudessa, ja Kuollutmeri kuivaa. Miten kuivuus voi johtua hiilidioksidista, kun kaikkialla vettä käytetään monin verroin enemmän, kuin vaikka parin miljardin väen aikoina? Maapallon mantereille sataa vettä jokivirtauksien mukaan noin miljoona kuutiota sekunnissa, eli henkilöä kohden noin 10 kuutiometriä vuorokaudessa. Vettä siis on, mutta kaikkialle sitä ei sada, varsinkaan kuumille ja väestörikkaille Afrikan alueille, jossa myös villieläinten on saatava omansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihreät eivät ole normaaleja
#8

Vihreiden sairas ajatusmaailma johtuu selluloosan jauhamisesta, joka on kasvinosia. Selluloosassa ei ole mitään sellaisia osia, joka kelpaisi ihmissolujen rakennusaineiksi. Vihreät ovat vaarallisin osa väestöä, jossa sekaisin ovat menneet ihmisen ja eläimen vaistot. Vihreät aiheuttavat aikaa myöten suurimmat terveydenhoito kulut maassa. Vinoutuma näkyy jo selvästi, henkisesti sairaat mm. istuvat kadulla ja estää vaikka liikennettä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Unto
#9

Nyt taitaa sairaus olla omassa päässä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Ota lääkkeesi ohjeiden mukaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#12

Hyvä Unto! että tunnustit!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Kasviruoan suurin ongelma on siinä, että ilman kypsennystä ne ovat nolla energialähteitä. Tuo johtuu siitä, että keho kuluttaa kasviksien sulatuksessa yhtä paljon energiaa, mitä siitä saa. Kasvikset ihmisravintona on sulaa hulluutta, ja vaatii vähintään monimahaisen ruoansulatusjärjestelmän tai vaikka hevosen suoliston. Kasvissolut ovat pääasiassa vettä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hyvä että ilmasto lämpeni j
#13

On näillä vihreillä kaikki kontit käytössä, kun todistelevat ihmisen aiheuttamaa lämpenemistä, ja ruoan syöminenkin on jo mukana. Pahinta sontaa syöttää olevinaan ilmastoasiantuntijat, jotka esittävät lämpötilan nousua pienestä jääkaudesta tähän päivään. Käyrä esittää noin 150 vuoden ajan jaksoa, ja lämmönnousu noin 1,5 C astetta. Jokainen joka joskus on piirrellyt näitä käyriä, tietää, että näillä voi painottaa mitä tahansa sontaa. Asteikkojen mittasuhteiden säätelyllä saadaan suurenneltua mitä tahansa asiaa. Jos lämmöt ei olisi nousseet pienestä jääkaudesta, olisimme kirjaimellisesti kusessa, ravinto ei riittäisi. 150 vuoden aikana saadaan hyvinkin puolentoista asteen lämmönnousu, mutta yhtä lailla keski-ajan lämpökausi oli nykyisen lämpöinen, lukuun ottamatta keinotekoisia piikkejä ilmastopropagandan tueksi, ja jälleen taulukkotekniikalla ja muilla aktivistien keinoin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#14

Kasvisruoka aiheuttaa ihmisen ruoansulatusjärjestelmässä paljon,haitallisia metaanikaasuja.Johtuen siitä,että ihmisen ruoansulatusjärjestelmä ei sulata kunnolla kasvisperäisiä ruoka-aineita!Metaanikaasu pilaa ilmastoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000