Perussuomalaiset

Tapio Lämsä

Meillä on piilounelma – missä Juncker-mielenosoitukset?

Jännä juttu! Maanantaina 16.7 Helsingissä järjestetään Trumpin ja Putinin välinen huipputason tapaaminen. Tämä tapaaminen on Suomelle hyvää mainosta ja kertoo sen, että tämä maa on sopiva paikka tällaisen huipputapaamisen järjestämiselle. Hatunnosto tästä myös valtiojohdolle, koska ottivat nämä kaksi herraa vastaan.

MUTTA…määrätyt porukat puuhavat tähän samaan aikaan jotain mielenosoituksia vastustamaan tätä tapaamista. Ns. ”hyvät ihmiset” ovat puuhaamassa Helsinki Calling nimellä kulkevaa mielenosoitusta suurvaltajohtajien tapaamista edeltävälle päivälle. Puhumassa tilaisuudessa ovat mm. vihreitten europarlamentaarikko Heidi Hautala, kirjailija Sofi Oksanen ja muita suvaitsevaiston kellokkaita. Voi kysyä hyvinkin, että mitä tällä mielenilmauksella oikein ajetaan takaa? Eikö Suomessa voi järjestää tällaisia tapaamisia, jos tapaamisten osaottajien pärstäkerroin ei satu miellyttämään suvaitsevaistoa?

Sinällään koko mielenilmaus on hyvinkin kaksinaismoralistinen. Huudetaan kyllä demokratian ja ihmisoikeuksien perään – kuitenkaan sen enempää miettimättä, mitä itse EU edustaa. Putinista ja Trumpista voidaan olla montaa mieltä – erityisesti Putinin hallintotavoissa on mukana jonkin verran diktatorisia aspekteja ja Trump on myös persoonana omanlaisensa. Mutta kuitenkin erityisesti Trump on saavuttanut erinäisiä asioita – erityisesti tulee mieleen liennytys Pohjois-Korean kommunistidiktatuurin kanssa. Kukaan muu jenkkien johtaja ei ole tähän pystynyt. Ehkä asiat kannattaisi katsoa asioina eikä lähteä pelkästään syytämään täyttä tuubaa sen takia, ettei naama satu miellyttämään.

Voi myös kysyä seuraavaa – Euroopan komission johdossa olevan Jean-Claude Juncker ei ole todellakaan valittu asemaansa minkäänlaisilla demokraattisilla vaaleilla. Putin ja Trump on valittu kuitenkin vaaleilla tehtäviinsä. Tässä on EU:n johtoon verrattuna suuri ero. Juncker näyttää muutenkin muistuttavan hyvin paljon entisen Neuvostoliiton seniilejä ja juoppoja johtajia – juomaa näyttää menevän välillä kaksin käsin suusta alas ja julkiset esiintymiset ovat monesti hyvin myötähäpeää herättäviä. Tällainen neuvostokopio EU:nia siis johtaa.

Suosittelenkin tällä ”meillä on piilounelma”-sakille harkittavaksi Juncker-vastaista mielenilmausta. Kun EU-komission puheenjohtaja tulee seuraavan kerran Suomeen, niin laittakaa suvaitsevaisto mielenilmaus pystyyn. Jos kertaa Trumppia ja Putinia vastaan pitää sitä mieltä osoittaa – niin samassa lykyssä kyllä menee Junckerkin.

Mutta tuskin tämä piilounelmaa jahtaava suvaitsevaistokopla tekee tällaista manööveriä. Eihän sitä EU-huohotusta vastaan voi osoittaa mieltä. Paremminkin suvaitsevaisto tulee osoittamaan mieltä EU:n ja EU-johtajien puolesta. Tottakai tämä punavihreitten vetämä koalitio haluaa lisää haittamaahanmuuttoa, lisää EU-byrokratiaa omien tavoitteidensa läpisaamiseen ja muutenkin se maailmanhalaus on pääasia.

Näistä mielenosoittajista kertoo hyvin seuraava lause – heillä on olemassa piilounelma.

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Jocke Rantanen
Tyytyväinen
#1

Tapio, eivät Hautala, Sofi Oksanen ja kaltaisensa ole mitään suvaitsevaisia.
He ovta viimeisen päälle diktatuurin kannttajia. Heille kelpaa vain se mitä he itse haluavat, ei mikään mikä on demokraattisesti päätetty.
Tätä porukkaa pitäisi oikeastaan alkaa kutsumaan suvaitsemattomiksi, se olisi paljon oikeampi termi.

Muutoin komppaan täysin kirjoitustasi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tapio Lämsä yrittäjä
#5

Totta…termi pitäisi esittää heittomerkeissä eli ”suvaitsevaisto”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

On se näin
Iloinen
#2

Suvaitsevaisto eli tuo sinisilmäisen idiotismin pyhin ilmentymä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pettynyt ent persu
#3

Eikö mukana ole perusnuoret

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Nämä piilounelmahörhöt ja mukasuvaitsevaiset eivät ymmärrä hölkäsen pöläystä demokratiasta tai ihmisoikeuksista. Jos he jotakin niistä ymmärtäisivät hieman syvällisemmin, he eivät enää ikipäivänä kehtaisi jatkaa elämäänsä hölmöydessä. Heitä ei kiinnosta asioihin syventyminen vaan kohkaaminen, laumasta erottumista pelätään julmetusti ja heistä on ”niin megakivaa kuulua yhteisölliseen porukkaan”. (Ja ovatkohan edes miettineet mitä se yhteisöllisyys ihan oikeasti on.)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Friikit
Iloinen
#6

Näytti olevan Lontoossakin nämä ”mielenosoittajat” joitakin joilla oli jäänyt Pride päälle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000