Perussuomalaiset

Mari Rantanen

Jokainen elämä on tärkeä

George Floydin kuolemasta on lähtenyt kansainvälinen protesti koskien poliisiväkivaltaa mustia kohtaan Usa:ssa. Tosin näyttää siltä, että mopo on siellä päin karannut käsistä ja tapahtumaa käytetään keppihevosena ryöstelylle, rötöstelylle ja hulinoinnille, joka ei olisi tarpeen sillä kuolemaan johtaneiden tapahtumien keskiössä olevat poliisit saavat syytteen toiminnastaan.

Hämmästelen kovasti, että tämä tilanne on saatu yhdistettyä suomalaiseen poliisiin. Suomalainen poliisi ei toimi samalla tavalla. Kuka hyvänsä videon nähnyt, voi todeta, ettei toiminta ollut asiallista. Suomalainen poliisi on korkeasti koulutettu ja toimii koulutuksensa perusteella, johon ei kuulu asiaton ja ylimitoitettu voimankäyttö. Poliisin toiminnan tulee perustua lakiin, jossa säädetään kaikista toimivaltuuksista ja toiminnasta.

Helsingin Senaatintorilla järjestetyn mielenosoituksen osalta poliisin toimintaan kuului yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä kokoontumisrajoituksen valvominen. Aluehallintoviraston ohjeen mukaan yli 50 hengen kokoontumiset ovat kesäkuussa kiellettyjä. Lupia voidaan myöntää 51-500 hengen kokoontumisille, joihin mielenilmaukset liittyvät, mikäli tapahtumassa noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön 14.5.2020 antamaa ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä ja julkisten tilojen käytössä. Ohjeessa mainitaan mm turvaetäisyyksistä, jotka eivät tapahtumasta saatujen kuvien perusteella täyttyneet. Lopulta tilaisuus keskeytettiin poliisin toimesta, mutta se olisi ehkä pitänyt tehdä välittömästi, kun asia havaittiin. On selvää, että kaikilla on oikeus osoittaa mieltä, mutta valitettavasti korona ei katso hyviä aikomuksia tarttuessaan.

Tapahtumasta on kuvia, joiden perusteella paikalla olleet poliisit sen sijaan osallistuivat mielenilmaukseen kantamalla mielenosoittajien kylttejä ja olemalla kuvauskohteina. Luulin, että kuvat olivat manipuloituja, mutta eivät ne olleet.

Suomalaisen poliisin luottamus on korkealla kansalaisten keskuudessa. Se johtunee pitkälti siitä, että suomalainen poliisi on puolueeton virkamies, joka perustaa toimintansa lakiin, on riippumaton ja tasapuolinen. Välillä tätä meinaa murentaa tietyt sosiaalisessa mediassa varsin värittyneillä kannanotoillaan esiintyvät poliisit, mutta he eivät ole tätä isoa kuvaa poliisista onnistuneet pilaamaan ja hyvä niin. Tähän luottamusta herättävään kuvaan ei sovi se, että poliisi osallistuu virkapuvussa mielenilmaukseen riippumatta siitä, millaisesta asiasta on kysymys. Vai voisitteko kuvitella, että poliisi seisoisi julkisissa kuvissa White lives matter-kylttien kanssa? En minäkään, sillä sekään ei kuulu suomalaisen poliisin toimintaan eikä virkatehtäviin. Eikä poliisin ole tarpeen pasteerata minkään asian kanssa sillä poliisilain 2§ säätää perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta ja tämä pykälä varmistaa tasapuolisen kohtelun riippumatta yksilön ominaisuuksista.

Ne poliisit, jotka haluavat osallistua mielenilmauksiin, voivat tehdä sen siviilinä ilman virkapukua. Ja voin myös vakuuttaa, että poliittista toimintaa poliisin elämässä tulee olemaan, siitä pitää huolen umpivihreä sisäministeriö kansliapäällikön ja ministerin toimesta. Sisäministeriön lainsäädäntösuunnitelman mukaan poliisin virkapukuasetukseen ollaan tuomassa uskonnollisia tunnuksia. Kysymys on siis mm islamin uskoon liittyvistä huiveista. Joissain tapauksissa uskonnot ovat myös yhteiskunnallisia järjestelmiä, joten politiikkaa riittäisi sitten poliisiinkin. Tämähän ei missään muodossa ole suomalaisen poliisin riippumattomuutta ja luottamusta edistävää, mutta sitähän ei politiikan hulluilla päivillä katsota.

Toivon lämpimästi, että suomalainen poliisi pysyy sellaisena kuin se on eikä lähde minkäänlaisiin manöövereihin vaan pitää leijonansa edelleen riippumattomana, arvostettuna ja kirkkaana. Koska jokainen elämä on tärkeä.

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20110872#L2P9

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990530#L4P21

https://www.avi.fi/web/avi/-/kesakuussa-kokoontumisrajoitus-50-henkea-50-500-hengen-yleisotilaisuudet-mahdollisia-erityisjarjestelyin

https://stm.fi/documents/1271139/21429433/Ohje+yleis%C3%B6tilaisuuksiin+yleisiin+kokoontumisiin+ja+julkisten+tilojen+k%C3%A4ytt%C3%B6%C3%B6n_140520.pdf/b90ac145-b4db-23db-c966-874570ee1b03

https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162237/SM_2020_10.pdf?sequence=1&isAllowed=y

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006529567.html

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Nassesetä
#1

Maailma on sekaisin.
Koska ihmiset ovat.
Ei uskoisi että laskeuduimme puusta 200000 vuotta sitten.
Näyttää siltä kuin se olisi tapahtunut vasta sukupolvi taaksepäin.
Missä on ihmisen äly?
Ihminen etsii avaruudesta älyllistä elämää, ehkä sitä sieltä löytyy. Maapallolla se näyttää olevan harvinaista….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

J.R
#2

USA:n sekasorto on organisoitua.
Deep staten aikaansaannosta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#6

Sekasortoa ja kaaosta myös Espoon perusuomalaisissa, pj ja vpj erosivat. Rajut riidat repivät kunnallisvaalien lähestyessä ympäri valtakuntaa. Puoluehallituksen ote kirpoamassa, sanelu ei toimi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Ympäri valtakuntaa? Suur-Espoon rajat ovat Hangosta Ivaloon?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

H Moilanen
#3

BLM-väen riehumisissa on tullut tapetuksi jo useita ihmisiä. Ihme on jos ruumiita ei tule enempää.

Koska v-media ei ole kehittänyt näistä ruumiista uutta pöyristysspektaakkelia, voidaan olettaa, että tappajat eivät olleet valkoihoisia tai poliiseja tai näiden yhdistelmiä, vaan nimenomaan sitä riehujaväkeä.

Ilmeisesti v-media katsoo, että BLM-öyhöttäjillä on oikeutus tappo- ja tuhotöihinsä koska George Floyd. Only George Floyd Matters.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Miksi ”vastuu”media ei tuominnut mielenosoitusta laittomana yli 50 hengen kokoontumisena? Tietääkseni poliisi toimi osavaltion poliisille antamien voimankäyttöohjeiden mukaan. Pidätetyllä oli rankka väkivaltarikos tausta. Todellinen kuolinsyy ei kiinnosta ”vastuu”mediaa.
https://yle.fi/uutiset/3-11384962
Poliisiväkivallan seurauksena kuolleella George Floydilla oli koronavirus
Kuolinsyyntutkijan mukaan Floydin virallinen kuolinsyy oli sydänpysähdys.
Raportin mukaan hänellä oli sydänsairaus ja korkea verenpaine. Hänen elimistöstään löytyi erittäin voimakasta opioidia fentanyyliä sekä metamfetamiinia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Hämmästele vaan, miten itse yhdistät Floydin kuoleman suomalaiseen poliisiin. Muut eivät sitä tee. Jos mielestäsi yksittäiset virkamiehet virka-asussaan eivät voi osoittaa sympatiaansa rasismin vastustajille, niin tee poliisiin virallinen valitus. Mitä täällä itket? Ja nuo poliittinen poliisi jutut: hanki ammattiapua vainoharhaisuuteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000