Perussuomalaiset

Tanja Laakkonen

Nuoret ja musiikkihanke.

Olen miettinyt nuoria, heidän hyvinvointiaan ja keinoja lisätä sitä, sekä ehkäistä syrjäytymistä jo noin puolet elämästäni. Osittain ammattieni kautta.

Mikä asia yhdistää meitä kaikkia ihmisiä, se on musiikki. Toiselle se on keino rentoutua, toisella se on keino purkaa paineita tai hillitä aggressioita. 

Entäs jos perustettaisiin kuntiimme hankkeita ja haettaisiin niihin hankerahoitusta sekä hanketyöntekijät. Nuoret ja muusiikki hyvinvoinnin lisääjänä, sekä syrjäytymisen ehkäisijänä.

Musiikkiopistot ovat kunnissamme mainioita, mutta niihin pääsee pääsykokeiden kautta ne musiikillisesti lahjakkaat ja murto-osa nuorista. Eikä kaikilla perheillä ole varaakaan lapsen musiikkiharrastukseen.

Musiikintunneilla musiikin opettajat ovat varmasti huomanneet, miten nuoret joilla muutoin olisi oppimisvaikeuksia,keskittymisen ongelmia taikka sosiaalisia vaikeuksia, ovatkin musiikintunneilla ihan erilaisia, rentojakin ja heitä hakeutuukin musiikin pariin. Lisäksi mielenterveyden kuntoutusyksiköissä musiikkia käytetään yhtenä kuntoutumisen osana ja hyvinvointia kasvattavana tekijänä ja sillä on positiivisia vaikutuksia sekä yksilö, että yhteisötasolla.

Bändissä soittaminen vaatii sitä yhdessä tekemisen taitoa ja lisää sitä. Lisäksi musiikki on mainio kanava purkaa ja heijastaa tunteita,sekä tällainen toiminta mm. koulun jälkeen taikka tyhjien päivien täyttämiseksi olisi mitä parasta. Tuodaan yhteen nuoria, annetaan keinoja musiikin avulla, ennaltaehkäistään syrjäytymistä ja lisätään hyvinvointia. Lisäksi tuomme mahdollisuuden harrastaa musiikkia heille, joille se muutoin olisi mahdotonta. Tarvitsemme hankkeen, hanketyöntekijän, kenties nuorisotyöntekijä tai mielenterveyden ammattilainen, jolla on soittamisen taito, nuoria tähän löytyy varmasti ja vaikutukset olisivat takuulla positiiviset.

Yhdessä nuorten kanssa kerran kuunneltiin Apulannan ”valot pimeyksien reunoilla” se on monelle merkityksekäs. Sen voimallisten sanojen myötä, toivottavasti joku jossain ottaa myös tästä ideasta koppia. Minä aion edistää asiaa Ylivieskassa.

”Älä usko lauluihin, ne tekee susta haaveilijan. Ne voi saada sut kaivelemaan asioita, joilta mielesi koittaa sua suojella. Niillä on taipumus sotkee kaikki ajatukset, jättää kaaokseen. Meistä jokainen, on polku jonnekkin. Mutta viisaus on siinä, että ymmärtää ketä seurata pitkään milloin kääntyy pois, ja että ihmistä pitkin sä et ikinä voi itseesi matkustaa. Kaikki loputon kauneus kaikki järjettömyys, kaikki ruoskivat toiveet kaikki päättämättömyys, ovat lopulta tarkoituksen palasia, osa arvoitusta. Valot pimeyksien reunoilla, muista että ne kaikki suurimmat kauhut, ovat sun toiveittes peilikuvat, käännä ne ja kädestäs löydät niihin avaimet ja että on helpompi antaa muille anteeksi kuin jäädä kaunaan kiinni. Kaikki loputon kauneus kaikki järjettömyys, kaikki ruoskivat toiveet kaikki päättämättömyys ovat lopulta tarkoituksen palasia, osa arvoitusta ja osa totuutta. Valot pimeyksien reunoilla ovat toisinaan himmeitä ja harvassa. Sulla on sisälläs valtameren kokoinen voima, jonka sä voit oppaaksesi valjastaa. Tää on pelkkä tyhjä kuori, joka sun pitää täyttää. Tää on valoista kirkkain, tää on loputon yö, tää on sydämen lyönti, tää on ajattomuus. Valot pimeyksien reunoilla… ovat harvassa, mutta olemassa. Kaikki loputon kauneus kaikki järjettömyys, kaikki ruoskivat toiveet kaikki päättämättömyys, ovat lopulta tarkoituksen palasia, osa arvoitusta, valot pimeyksien reunoilla. ”

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000