Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Rinteen hallituksen esitys - korotus puoluetukeen

5 kommenttia

IL toteaa uutiskirjoituksessaan valtiovarainministeri Mika Lintilän julkistaman valtion VM:n ensi vuoden budjettiesityksen olevan 2,3 miljardia pakkasella. Tuosta huolimatta on hallituksella pokkaa esittää mm. puoluetukeen jättikorotusta eli 6 miljoonan euron tasokorotus, kun aiemmin vuoden 2015 budjetin määrärahasta 32 miljoonasta leikattiin vuodesta 2016 lukien 2,365 miljoonaa aina tämän vuoden budjettiin. Vuodesta 2016 alkaen on siis puoluetukea maksettu 29,635 miljoonaa euroa. Ensi vuodelle määräraha kasvatetaan 35,6 miljoonaan euroon.

Mistähän syystä puoluetukea on korotettava, kun sitä nimenomaan on ainakin Perussuomalaiset ry:n eduskuntaryhmän vaatimuksista useina vuosina alentamaan. Johtuneeko yksinomaan Keskustan rökäletappiosta vaaleissa? 

Tästä puoluetuen alentamisesta PS-eduskuntaryhmän osalta esimerkki viimeisimmästä vuosittain esitetyistä leikkausvaateista. TAA284/2018 vp TALOUSARVIOESITYS, Leena Meri ym ps.

”Talousarvioaloite puoluetoiminnan tukemiseen ehdotetun määrärahan vähentämisestä (-4 445 000 euroa)”.

Esitys ei mennyt läpi muiden puolueiden kannattamana.

Somekeskusteluissa on hyvin usein syytelty yksinomaan perussuomalaisia siitä, että puolueelle on maksettu puoluetukea huomioimatta sitä, että onhan sitä maksettu muillekin puolueille kansanedustajien lukumäärän perusteella. Sitäkään ei tietenkään ole muiden puolueiden ”kateellisten” kritisoijien puheissa muistettu tai huomioitu kuinka PS-puolue on todellakin ollut ainoa puolue, joka on vuosittain vaatinut budjetin määrärahaan leikkausta. On se vain niin mahdottoman kivaa nostaa tikunnokkaan vain selvä vihollinen eli PS. Toki eihän tämä puoluetuen määräraha ole ainoa josta paukutellaan somessa henkseleitä syyttelymielessä. Kuten sanotaan vihollisella on monta ”ystävää”, niin on somekeskusteluissakin. Syystä tai syyttömästi monissa aiheissa. Jokainen puolue toki vuorollaan, kun aihetta ilmenee. 

Vielä palatakseni tuohon ensi vuoden VM:n budjettiesitykseen, niin onhan se varsin kummallista, että maailman taloustilanteen näkymät ovat kehittyneet ja ilmeisesti kehittyvät edelleen huonompaan suuntaan, eikä tätä ole millään tavoin otettu huomioon tulopuolella. Kuten ei ole toimia työllisyydenkään kohentamisen kohdalla esitetty.

Kunnon vanhaan tapaan on vihervasemmistolle tärkeintä menojen kasvattaminen ja siinä on onnistuttu jälleen kerran mainiosti (IL:n linkissä menoista tärkeimmiltä kohdin). Sitä vain sopii ihmetellä, että Keskusta on tässä kohdin kaivautunut poteroihin. Saas nähdä miten Keskustan kannatuksen tulee käymään? Ei tämä budjettiesitys ainakaan oikein hyvää lupaile kokonaisuuden kannalta arvioituna.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
En kuule harhoja
#1

Ketkä kritisoivatkaan puoluetukea oppositiossa ollessaan? Ketkä?

Tänään perjantaina aivan varmasti kuulin klo 14 ? radiouutisissa, että ministerien, aliv.sihteereiden ja turvonneen avustajaköörtin palkkoja oltaisiin nostamassa 11 milj. eurolla.
Pitääkö paikkansa?
Takuulla kuulin näin, mutta uutisointi taisi olla lipsahdus yleltä, koska yle areenasta ei koko klo 14 uutislähetystä enään kuule. Selasin menneisyyteen, ja muiden päivien klo 14 uutiset ovat tallella. Salailua?

Kuulitko Sinä saman kuin minä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

En ole kuunnellut ylen uutisia, joten tuo on minulla hämärän peitossa.

Jos luet kirjoituksessa olevan IL:n kirjoituksen, niin sen mukaan kyse on ministerien, valtiosihteerien ja erityisavustajien palkkoihin varataan 11,5 miljoonaa euroa. Se on viisi miljoonaa euroa enemmän kuin Juha Sipilän (kesk) hallituksen viimeisessä budjetissa. Ei siis palkkojen korotus vaan koko köörin palkoista joiden määrä on n. 50 % suurempi kuin mihin edellinen hallitus ylti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persemäki edessä
#3

Jos ed. hallitus olisi korottanut useilla miljoonilla puoluetukea/ministerikööriä, olisi A. Rinne etunenässä agitoinut mielenosoittajat eduskuntatalon eteen.
Milli tuntuu olevan pieni raha kun itse on saamapuolella.
Juuri ed. päivän lehdestä sai lukea tuhdin luettelon veronkorotus kohteista tavallisille taviksille. Ja nyt sitten tämä tänään!

Miten on budjetissa maahanmuutto huomioitu? Onko kiristetty vai lapattu lisää?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#4

Eiköhän maahanmuuton kustannukset hoideta lisätalousarvioilla kuten tähänkin saakka. Jotain saattaa olla alkuun budjetoitu, mutta sitten suurin menoerä lisätään toisella kertaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Olen piilottanut pari kommenttia, jossa huudettiin ja oli muutoinkin asiatonta selittelyä. (huutaminen netissä = kirjoittaminen isoilla kirjaimilla)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000