Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Lindtman yrittää Marinin taktiikalla eu-vaalivoittoa

Harvoin enää kuuntelen tv:stä tulevia vaalikeskusteluja, mutta eilisiltana sorruin pätkän kuuntelemaan Ylen EU-vaalikeskustelua ja jouduin itsekseni naureskelemaan demarijohtaja Lindtmanin puheille. Etenkin nauruun oli suuri aihe siinä. kun Lindtman tavallaan sortui käyttämään samaa taktiikkaa jota Marin käytti meidän viime eduskuntavaalikeskusteluissa eli hän rajasi ulkopuolelle yhteistyökuvioiden PS-puolueen. Nyt Lindtman käytti samaa taktiikkaa EU-parlamentissa istuvaan EPP-ryhmään, johon kokoomus kuuluu. Koko ryhmä ei Lindtmanin mielestä kuulu yhteistyötä tehtäviin kanssa yhdessä oikeistoryhmien ID- ja ECR-ryhmien kanssa. 

Mielenkiintoista oli se, kun Orpo sanoi tuohon, ettei yhtään ryhmää voi noin erotella yhteistyön ulkopuolelle, sillä kyllä siellä laitavasemmistoryhmissä on ihan samaa havaittavissa kuin Lindtmanin esiin nostamissa ryhmissä. Nimittäin Venäjän toimien hyväksymistä, ainakin osittain. Tähän Orpon viittaukseen vasemmistosta ei Lindtman ottanut mitään kantaa. Miksi ei? Taktiikkaahan se luonnollisesti on, sillä demareiden ”leirissä” meilläkin on monia Venäjää symppaavia henkilöitä.  

Demareiden on aivan turhaa syytellä muita demokratiaan kuulumattmilla arvoilla, sillä puolue itse edustaa juuri eriarvoisuuden kasvattamista toimilla jotka tähtäävät siihen, ettei toisenlaisia mielipiteitä hyväksytä.  

Muuten sekin on huomioitava, että Orpo kokoomuksen johdossa on muuttanut käsitystään yhteistyöstä eri mieltä olevien puolueiden kanssa, sillä kyllä muistelen myös Orpon vielä vuonna 2017 olleen tismalleen samaa mieltä kuin mitä julkitoi nyt vielä demari Lindtman. Orpolla oli aiemmin hyvin erilainen arvolatautuma, joka on saattanut muuttua yhteistyössä perussuomalaisten kanssa hallitusneuvotteluista lähtien. Orpo on tullut huomaamaan, että PS-puolue ajaa käytännössä paljon samoja arvoja kuin mitä oma puolueensa ajaa.  

Saa nähdä muuttuuko demarieden arvot koskaan, sillä myös eilen kävi hyvin selväksi, että demaripuolue on aina tuleva kansalaisten kukkarolle lisäveroina ja erilaisina maksuina, kun taas nykyhallitus ajaa aivan toisenlaista politiikkaa, jossa kansalaisilla on enemmän varaa omiin menoihin ja yritysmaailma pyörii jouhevammin kuin nykyisin. Suomeen halutaan tulla yrittämään. Vasemmistopolitiikka tähtää enenevässä määrin lisätä valtion työpaikkoja, joka taas luo pohjan suuremmalle alijäämätaloudelle. Saman menon jatkumoa kuin mitä on ollut vuosikymmeniä. Talouspolitiikan on muututtava aivan muunlaiseksi kuin mihin vasemmistopuolueet tähtäävät niin kotimaassa kuin EU:ssa. 

Demareiden pelottelu EU-vaaleja silmällä pitäen on surullista jatkumoa eduskuntavaalikeskusteluihin verrattavaa pahansuopaa puhetta, jota ei soisi kuulevansa puolueilta jotka pitävät itseään muita parempina ja kuitenkin osoittavat olevansa jotain muuta. Toivottavasti kansalaiset (äänestäjät) osaavat tällaisen taktiikan erottaa ja mihin sillä tähdätään.  

Nyt todellakin kannattaa äänestää EU:ssa tapahtuvaa muutosta vaativia puolueita. Ei suinkaan vasemmistopuolueita, jotka näkevät hyvää vain siinä, että kansalaisten taskuilla käynti on tulevina vuosina etusijalla heidän EU-politiikan rahoittamisessa. Siinä kaikki mihin he pysytyvät eli pelotteuun ja rahastamiseen. 

MIETI KETÄ ÄÄNESTÄT.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


112 kommenttia
Nimetön
#1

Demarit ovat naurettavia, negatiivisessa mielessä, tälle ei voi mitään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Näin on, demarit elävät vielä Leninin aikaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Lenin hymyili vieressä, kun 400 000 työläistä murhattiin. Lenin on kuitenkin saanut kuninkaan aseman demareiden keskuudessa, joka kertoo demareiden synkästä mielenalasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Näin on, ilmastokiimainen Greta kannattaa juutalaisten massamurhaa, eli selvä natsi, jota koko vasemmisto kannattaa. Eurooppalaisten tulee tehdä selvä pesäero nykyajan natseihin, kuten sitä edustavaan ilmastokiihkoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#36

juuri näin, Greta-satanismi pilaa koko Euroopan mainetta maailmalla, etenkin ilmastokiima haisee mm. Aasiaan saakka. Valtaosa maapallon väestöstä ei välitä hevon kukkua Euroopan alapään tasoisesta ilmastokiimasta. Meidän tulisi olla esimerkki mm. kivihiilen puhtaasta käytöstä maailmalla, koska hiili tulee joka tapauksessa olemaan pääenergiamuoto sadoiksi vuosiksi eteenpäin, kunhan herätään todellisuuteen. Kasvillisuus maapallon pinnalla vähenee huimaa vauhtia maankäytön lisääntymisen seurauksena, ja se edellyttää happea sisältävien polttoaineiden käytön lisäämistä. Maankuoren yleisin alkuaine on happi, josta seurauksena on osaltaan myös kivihiilen sisältämä happi, joka on seurausta alkuaineiden pelkistymisreaktioissa maankuoren hapettumisessa. Tuossa pelkistymisreaktiossa vapautuu myös vetyjä, hiilivetyjä jne. Hiilen kertyminen maankuoreen on pitkällä aikajänteellä äärimmäinen riski, ja sitä voidaan purkaa etenkin hot spottien alueilla hyödyntämällä fossiilisia energioita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#41

Natsit ja Juutalaiset on nykyään samalla puolen käsikädessä,siis samaa porukkaa ! Niin Israelissa kuin Ukrainassa .
Esim. Saksahan tukee Israelia ja Ukrainaa !
Ukrainassahan on Juutalais Presitentti vallassa ihan kuin Israelissa koko valtion johto on .
Sillä erolla että Ukrainassa myös natseja johdossa.

Vihervasemmisto kuten tämä Geeta tukee Muslimeja joiden sympatiat on Venäjän puolella !

Venäjän on taas vaikea tukea Israelin sodassa kumpaakaan puolta koska lähin sen liittolainen Iran on 100% Gasan puolella ja kun taas Israelissa asuu niin paljon Venäläisiä Natsien kassa käsi kädessä.

Näin se homma menee ja maailma muuttuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#50

Nyky Saksassa ei natsit juurikaan juhli. Kansallissosialistinen liike lähti kasvamaan sosiaalidemokraateista, joka kaappasi työläiset mojovilla lupauksilla. Näin myös tapahtuu nyky Suomessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#56

Kyllä juhlii
Esim. Merkkel on pahin Natsi koko Euroopassa !

Sehän aloitti koko Ukrainan sodan 10 v. sittenkun villitsi Ukrainan kansan velkarahaa lupailemalla ajamaan presitentin maan pakoon ja yrittämällä liittää koko Ukrainan alue Eu:n

Eu:n johtajana oli sätkynukkena silloin Junkker, Mutta Merkkel teki kaikki päätökset yksin.

Junkker ei voinut mitään päättää kun se oli kokoajan huumeista pää sekaisin,mm meidän Presitentti Niinistö joutui yhdessä kokouksessa taluttamaan kun se ei pysynyt pystyssä sekin valehdeltiiin alkoholin syyksi vaikka jokainen järkevä tajuaa kun videon katsoo joa on goglessa edelleen että kyse ei todellakaan ollut alkoholista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#60

No, Merkel onkin DDR:n tuote, eli lähinnä Venäjän kasvatti modernissa ajassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#61

Mutta miksi Venäjän kanalossa asuva pikkuinen Suomikin lähti taas Natsien kelkkaan velkarahaa Ukrainaan jakamaan ???? ihan kuin 1930 luvun lopulla lähdettiin Venäjää valloittamaan Natsien kanssa !

Parasta ja Halvinta puollustus politiikkaa olisi olla naapureiden kanssa hyvissä väleissä eikä räkyttää ja uhkailla niille ja velkaantua tuon järjettömyyden takia.
Mieluummin tehdä kauppaa ja tehdä bisnestä josta Suomi hyötyisi ja rikastuisi että saisi valtion velat maksettua.

Suomi ei saisi lähteä koskaan ei Natsien eikä Ryssien kelkkaan ,Suomen pitäs olla ja pysyä itsenäisenä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#65

Kansallissosialistinen sosiaalidemokraattinen liike paljastui pedoksi vasta kun ryssä oli meidän rajalla ajassa. Totta kai Venäjän toimet tällä hetkellä estää yhteistyön, mutta aikanaan tuokin korjaantuu, ja pahuudet sulavat aikaan. Kokonaan eri asia, kuinka kauan epäluottamus säilyy, ehkä satoja vuosia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Mutta Tanskassa demarit saavat aikaan hyviä asioita.

Kosovon parlamentti hyväksyi vankisellien vuokraamisen Tanskalle
Tanska pyrkii helpottamaan vankiloidensa ahtautta viemällä Kosovoon EU-maiden ulkopuolelta tulevat vangit, jotka on määrä karkottaa Tanskasta tuomion kärsittyään./Yle

Sama Suomessa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Ja kun minulla jostakin kumman syystä, iskostunut käsitys , että Ee Uu tulee hajoamaan, ennemmin tai myöhemmin!?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Sdp on täysin rasistinen puolue.
Ei tee yhteistyötä vapailla vaaleilla valittujen ”toisinajattelevien” kanssa.
Näin sanoi suurasisti Antti Lindtman eilen.
Sdp ei suvaitse muiden ajattelua ja sananvapautta.
Ihan kuin pikkulapset hiekkalaatikolla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Rasisti on kuin pilkkasana, vähemmistön keksimä turhake.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Kyllä käy sääliksi Antti Lindtmania. Kun lukee sunnuntain kommentteja eri lehdistä, ei voi muuta.
Ei minkäänlaista otetta todellisuuteen, vaan ainoastaan muiden haukkuminen, jos ei ole demari.
Jos on oikeistolainen, niin on.
Suurta myötähäpeää tunnen, koska ikinä minusta ei tule sosiaalidemokraattia/vihervasemmistolaista ja Antti saa hyväksyä sen.
Luuleeko tämä pojankloppi joskus pääsevänsä pääministeriksi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

Generalissimus Lindtman tuntee vetoa suurten diktaattoreiden jalanjäljille. Kommunismus on hauskaa, ja hauskaa on varsinkin työväestön äärikusetus, etenkin neukkulan malliin, miettii mies. Goebbels:ltä kopioiden rauhallisen puhetyylin tarkoitus taas on yritys tuoda puheisiin syvää kansallissosialistista syvyyttä ja valheellista arvokkuutta. Käsien heiluminen ja mikin taivuttelu tekee puheesta hermostunutta ja korostaa sitä, että asiaa ei juurikaan ole, ja on vain muistettava, että ei toista samoja asioita liian moneen kertaan saman istunnon aikana, ne huomaa vielä, kansa huomaa. Li Andersson sen sijaan jatkaa käsi-italiaa, ja saa edunkunnan ilman liikkeelle, kunhan ei Li lähde lentoon. Ilmaveivaus on tietenkin aina menossa, kun asiaa ei oikein ole, niin käsiä heiluttelemalla asian sijaan keskitytään käsien liikkeisiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#46

Kaikki kommunistit ovat tyhmiä ja tyhmempiä, ja tietysti kansallissosialistit, joihin kuuluu sekä Venäjän idiootti Putin ja vaikka kotimaiset demarit, laitaidiootteja. Jos Punikki kansallissosialisti Putinilla olisi vähänkään järkeä, häipyisi hän hevonkuuseen Ukrainasta, joka tulee voittamaan venäjän sodassa kymmenen nolla. Vaikka Moskovaa ei vielä pommiteta, niin Venäjä poltetaan alkaen Siperiasta, jossa maastot ja metsät tuho poltetaan viimeiseen kantoon jo nykyisellä asekalustolla. Tämä kaikki siis ennen Moskovan pommituksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Jos äänestät sossuja ja vihervasemmistoa, sama meno jatkuu EU:ssa.
Jos haluat muutosta ja järkeä nykyiseen menoon, äänestät perussuomalaisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Suomen ja EU:n suurin uhka on, jos laitavasemmisto nousee valtaan. Lindtman ja muu laitavasemmisto pelottelee konservatiiveja sillä, etteivät tekisi yhteistyötä Saksassa, Italiassa, Ranskassa, Hollannissa, jne… kannatustaan nostavien porvaripuolueiden kanssa, koska laitavasemmisto tietää, etteivät nämä puolueet heitä koskaan tue. Laitavasemmiston toiminta muistuttaa sosialismia, Venzuelaa, Pohjois-Koreaa ja Venäjää, jossa ei hyväksytä muita poliittisia puolueita. Mihin se laitavasemmiston paasaama ”demokratia” nyt yhtäkkiä katosi. EU:n liittovaltio pyrkimyksille ei saisi olla kuulemma kriittinen. Tällaista sosialismi sontaahan ne noissa kommunistimaissa suoltaa. Älkää hyvät ihmiset päästäkö laitavasemmistoa ja Vihreitä valtaan, vaan äänestäkää oikein!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#21

Erittäin hyvä kommentti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Euroopan kansanpuolueen puheenjohtajan Manfred Weberin mukaan EU voisi rahoittaa kaikki rajaturvallisuustoimet.

https://www.verkkouutiset.fi/a/eun-huippupoliitikko-suomen-rajalait-voivat-olla-esikuva-muille/#352ac01b

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Äärioikeiston leiman saat kun et kannata ihmiskauppaa joka tuhoaa Euroopan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Asian vierestä; julkisia tukia jaettaessa pitäisi ottaa huomioon, pärjäisikö tuensaaja omillaan. Hbl tietää kertoa, että Folkhälsan teki pienestä alaskirjauksesta huolimatta taloudellisen huipputuloksen. Sekä Åbo akademi että Hanken pärjäisivät loistavasti lahjoituksilla, joita saavat niin järjestöiltä, yksityisiltä kun firmoiltakin. Ovat ainoat vauraat yliopistot maassamme, samoin myös rasistiset.
Himmeli, jossa kaikki tuntevat toisensa ja sisäpiiri ei ole negatiivinen asia on meillä hiljaa hyväksytty. Sen tutkimiseen tarvitaan ulkopuolisia toimijoita. Läntinen naapurimme voisi tehdä työn,

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#4

Täytyy kyllä todeta,että meillä on tällähetkellä todella hyvä ja selvjärkinen/sanainen sisäministeri Rantanen.Ja mitä olen seurannut niin päministeri Orpolla ja sisäministeri Rantasella. Näyttäisi olevan hyvä yhteisymmärrys/keskusteluyhteys ja yhteinen sävel,näissä itäraja ym.kysymyksissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tsaarin kuriiri=Ivan Stroganoff
Vihainen
#7

Näinhän se on.Auta armias,jos meillä olisi vielä vihiriäinen sisäministeri.Ohisalo tai Mikkonen,seuraus olisi=Katastroff!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Kyllä Petteri Orpo v. 2015 sisäministerinä oli riman alitus. Silloin maahan päästettiin yli 30 000 siirtolaista Ruotsista, vastoin Schengen ja Dublin sääntöä. Nyt sitten Orpo kukkoilee ja teettää likaiset työt perussuomalaisilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Petteri Orpolla on edelleen käsitys, että eu:ssa on 28 valtiota. Katsokaa tentin alku, missä mokat tulevat julki.
Siis pääministeri.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tsaarin kuriiri=Ivan Stroganoff
Vihainen
#33

Tuosta olen kyllä kanssasi samaa mieltä,että Sipilän hallituksen sisministeri Orpon kuuluisa lausahdus=Edes tulijoiden motiivin epäily on jo rasismia,oli kyllä todellinen rimanalitus silloiselta sisäministeri Orpolta.Kuitenkin Orpon sisäministerikaudella mutiaisia lappasi Ruattin puolelta n.35000:ta.Ja toinen töppäys/rimanalitus oli alistaa varusmiehet lakkujen/pakaasien kantajaksi.Ja tästäkin yleensä syytetään lähes aina persuja.Että persut hyvksyivät v.2015 tuon maahantunkeutumisen.Tuo ei ole totta,sillä persut vastusti tuolloinkin maahanmuuttoa.Mutta Sipilän ja Orpon taholta,oli lueteltu sellaiset madonluvut ehdoksi hallitukseen pääsyyn,että persujen täytyi tyytyä vain hiljaisiksi joo joo takuumiehiksi Sipilän hallituksessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#44

Kannattaa lukea:

https://pt-media.org/2024/05/24/rikkooko-palautuslaki-perustuslakia-kuten-turvapaikka-aktivistit-vaittavat/

Tässä vielä lyhyt lainaus Geneven pakolaissopimuksen pykälästä, josta kirjoitin aiemmassa artikkelissa, jonka linkki alla:

33. artiklassa sanotaan, että sopimusvaltio ei saa palauttaa pakolaista sellaiselle alueelle, jossa hänen henkensä voi olla uhattuna hänen rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa tai tiettyyn yhteiskuntaryhmään kuulumisen vuoksi, tai missä hänellä olisi perusteltu pelko tulla sellaiseen uhkaan.

Ja nyt tärkeä: Seuraavassa kohdassa sanotaan:

Pakolaisten palauttamiskieltoa ei kuitenkaan sovelleta niihin, joita voidaan perustellusti pitää:

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#51

jatkuu:
a) uhkana kansalliselle turvallisuudelle tai yleiselle järjestykselle, ja jotka aiemmin ovat tuomittu oikeusjärjestelmässä varsinaisen rikoksen perusteella;

b) vakavana uhkana yhteiskunnan järjestykselle, kun he ovat vaarantaneet sen käyttäytymisellään, tai

c) uhkana omalle turvallisuudelleen siitä syystä, että he ovat osallistuneet aikaisempaan toimintaan, joka on ristiriidassa Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan tarkoitusperien ja periaatteiden kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#57

Aivan totta tuo mitä kirjoitat sopimuksissa sovitun. Tosi asia näyttää kuitenkin siltä, että ns. vasemmistoasiantuntijat aina jättävät kaikki ne kohdat huomioimatta jotka sotivat heidän ideologiaansa vastaan. Siis nostavat esille vain heille sopivat kohdat.
Oman maan turvallisuus ei heille ole tärkeää vaan se, että muiden maiden kansalaisille suodaan solidaarisuutta mielin määrin. Ei ihme, että nuorisommekin voi jo pahoin, kun vasemmistolle kaikkein tärkeintä on kansalliset sopimukset ja niistäkin vain ideologiaan sopivat kohdat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#63

Mikä uhka on Venäjällä näillä kolmansien maiden siirtolaisilla? Ovat saaneet sinne viisumit ja oleskeluluvat ym.
Suomi ei palauta kielteisen päätöksen saaneita Venäjälle, vaan Migri katsoo turvapaikkahakijan LÄHTÖMAAN olevan turvaton.
Esim. syyrialaiset saavat poikkeuksetta Suomessa turvapaikan, mutta keski-Euroopassa vain noin puolet.
Käsittämätöntä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#67

Suomen pitää siirtyä määräaikaisiin turvapaikkoihin, jos niitä nyt edes jaettaisiin.
Max 1 vuosi kerrallaan ja sitten haettava uudestaan. Määräaikaisella statuksella ei olisi mm. perheenyhdistämisoikeutta, Suomen kansalaisuutta, koska aina on paluu lähtömaahan edessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#47

Moi 4g

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#17

Nyt tuli Itävallalta tiukka kannanotto ”ennalistamiseen”. Vihreiden ei tarvitse Suomea syyttää.

„EIN MUSTERBEISPIEL“
Naturschutz: Kanzler stellt sich gegen EU-Regeln
Politik
23.05.2024 12:43
https://www.krone.at/3387429

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Vihreät tuskin edes tajuaa, mitä kaikkea viime vuosikymmeninä on tehty ympäristön suojelun etenemisen suhteen. Lähdetään vaikka entisajan avokaatopaikkojen hävittäminen, valtava kierrätyssysteemi kaikilla mahdollisilla aloilla; akut, roskapussit, sängyt, televisiot ym. metsissä, tästä kulttuurista on päästy eroon. Paljon on siis tehty. Polttoaineet ovat puhdistuneet kuten polttotekniikka on parantunut, ilmansuodattimet, ja energiassa lämmöntalteenotto tuli tehokkaasti yleiseen käyttöön jo ennen vihreät 1970-luvulla jne. Koko ajan on tehty parannuksia, jossa mm. energian hinta on ollut tehokkaana ajurina teollisuudessa. Samainen tekniikka on otettu käyttöön vähitellen myös yksityisellä sektorilla, kun laitetarjonta on parantunut ja hinnat väestön tasolla. Tekniikan kehitys ei ole pysähtynyt, eikä varmasti pysähdy, tuskin koskaan, vaikka vihreitä ei olisi olemassakaan. Vihreillä olisi sen sijaan paljon töitä vaikka Aasiassa, ja voisivatkin painua sinne soittelemaan suutaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#37

Näin, nyt olisi syytä keskittyä maapallon mannerten rajuun kuivamiseen, jossa koko Aasian maat, Pohjois-Afrikka ja Arabian laatta ovat massiivisen säteilyn lisääntymisen seurauksena ilmanpaineen alenemisen seurauksena helisemässä. Jopa sademetsät ovat kuivahorrostamassa, joka näkyy selvästi korkeasta hiilidioksidipitoisuudesta, joka on äärimmäisen poikkeavaa. CO2 pitoisuudet ovat normaalisti tähän aikaan vuodesta reippaasti alle 400 ppm:n. Etelämannerta ympäröivä merialue on miljoonien neliökilometrien laajuisen matalapaineen kurimuksessa, jota ruokkii Etelämantereen kylmät talvikorkeapaineet. Oleellista tässä on raju rikin vähenemä ilmakehässä, joka on johtanut suoraan säteilyn lisääntymiseen pinnalla, ja seuraukset ovat mannerten kuivaminen, ja massiivinen vesipula, ja CO2 pitoisuudet toimii hyvin indikaattorina sademetsien kunnossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#53

Ylen toimittajat ovat ilmastoasioista aivan pihalla, kuten mantereista ym.. Ylen toimittaja hehkutti Istanbulissa, kuinka sillan ylittäessään oli toisella mantereella, jopa useamman kerran. Yle tuskin oikaisee toimittajien virheitä, kiva vaan että toimittajat pääsevät maailmaan katsomaan ja nauttimaan lomakohteista jne. Turkki Istanbulineen kuuluu Euraasian mantereeseen, ihan sama, kummalla puolella salmea on, Galata-siltaa myöten ei pääse toiselle mantereelle kummastakaan päästä, jollei jatka matkaa kymmeniä tuhansia kilometrejä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

On se yhtä helvettiä tämä lämmin
#58

No, jo muutaman viikon päästä tämä helvetti kääntyy loppuun, juhannuksesta kesä kääntyy syksyyn ja talveen. Lämmintä on pari kuukautta vuodessa ja kymmenen kylmää kuukautta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

PRK:le
#40

Mutta Lehtomäen läpi runnoma”paskalaki”oli täysi susi.Siitä seurasi helvetinmoiset myyjän/urakoitsijoiden markkinat.Ja maaseudun haja-asutusalueilla asuville mummoille ja papoille.Myytiin/asennettiin kiireellä huonosti suunniteltuja ja toimimattomia jätevesijärjestelmiä.Omakohtaista kokemusta on siitä yhdestä fiaskosta.Jos joku suunnittelee laittavansa tämän pp-lifen jätejärjestelmän,niin suosittelen kiertämään kaukaa kyseisen fiaskon!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#49

Lehtomäellä oli suhteet yrityksiin, jotka näitä järjestelmiä toimittivat ja asensivat. Kepulla on ollut vaikeuksia olla rehellinen, jossa kotiinpäin vetämisen kulttuuri oli jotain poikkeuksellista. Lehtomäki vain narahti tästä, varmasti on muitakin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

PRK:le
Vihainen
#54

Tänään viimeksi olin yhteydessä tuonne pipelifelle tuosta toimimattomasta sakokaivo-suodatinkasetti fiaskosta.Soitin yhdelle henkilölle joka kävi aikoinaan tuota fiaskoa katsomassa paikanpäällä.Ihme kyllä vastasi puhelimeensa,vaikkei ollut kuulemma enää aikoihin ollut kyseisen firman palveluksessa.Häneltä sain taas puhelinnumeron toiselle henkilölle joka pitkän hälytyksen jälkeen vastasi puheluun.No melkoista kiemurteluahan se oli se selostaminen siellä päässä.Sitten hän yhdisti puhelun toiselle henkilölle,joka ei vastannut,puhelu katkesi.Soitin uudestaan,eri henkilö taas vastasi puheluun ja yhdisti taas tuolle kyseiselle henkilölle,joka ei puheluun vastannut,puhelu katkesi.=Paskanmaku jäi suuhun koko hommasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#59

No, asianomaiset hyötyjät rahastivat paskalainen heti kun se oli ajettu sisään. Kait se oli kepulaisen ministerin masinoimaa taloudellista kähmintää. Jossain määrin se oli liittyvinään vesistöjen suojeluun, mutta koski kaikki kaivot, vaikka ne eivät olleet edes vesistöjen lähellä, eli kaivoihin, jotka ovat olleet paikallaan jo jopa sata vuotta maaimeytyksellä tai imutyhjennettyjä sakokaivoja, kun vesivessat tulivat yleisempään käyttöön. Ongelma oli siinä, että se koski kaikkea jo olemassa olevaa kaivotekniikkaa, ei esim. vain uudisrakentamista. Kaivotekniikka maksoi jo kymmenissä tuhansissa, eli eihän suurella osalla ole edes rahaa noin kalliisiin ratkaisuihin, hyvä jos eläke riittää edes ruokaan, sähköön ja lääkkeisiin. Paskalaki oli ehdoton.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

PRK:le
Vihainen
#64

Juu ja meillä tää saatanan fiasko pilas yli 70 vuotta vanhan isäni aikanaan käsin kaivaman hyvän talousvesikaivon.Kun sen urakoitsijan asiantuntija asennutti tän paskafiaskon väärään paikkaan.Kerroin kyllä kyseiselle henkilölle,että vesisuonet tulevat vesikaivoon juurikin sieltä päin,mihin nyt aijotte paskasysteemin asentaa.Vastaus oli,ei ne jätevedet sinne vesikaivoon mene.Vaan mennä kevättalven aikana menivät ja hyvä juomavesikelpoinen kaivo on nyt täysin pilalla.Kukaan ei kanna vastuuta tapahtuneesta,kun vuosia on jo kulunut,ei laitteen valmistaja eikä urakoitsija.Uutta laitteistoa kyllä oltaisiin myymässä ja asentamassa,kunhan maksat.Voihan”sukupuolielin”että”ituttaa”.Mutta köyhää eläkeläispariskuntaa on hyvä kusettaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#68

Lehtomäki on saanut Venäjän Ystävyyden kunniamerkin, mainittakoon tässä yhteydessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#69

Kremlin käsikassaroita on tai on ollut myös mm. Katri Kulmuni ja Petri Honkonen, ja demareiden silmää tekevät. Venäjä kommunismi on rajoittanut maamme kilpailukykyä, kuten tekee nyt mm. EU, jossa suuret EU-maat voitelevat omaa teollisuuttaan tehokkaasti, kuten saavat merkittävää EU rahoitusta. EU:ta voi hyvällä syyllä nimittää sovhoosiksi, vaikka sitä nimitetään sisämarkkinaksi. Suomalaiset ovat tyytyväisiä, kun sisämarkkinat toimivat, eikä meidän tarvitse kilpailla maailmanmarkkinoilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#70

Halonen on saanut Kissan !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#62

sellaista on valssi kesällä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#66

Jebu jee

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Maalainen
Vihainen
#5

Paljonko Yle maksaa palkkioita ns ”asiantuntijoille”, meidän kaikkien verovaroista? Niiden puoluetaustaa ei kerrota.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tsaarin kuriiri=Ivan Stroganoff
Utelias
#8

Älä muuta virka,siinäpä hyvä kysymys?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Toisaalta oli hyvä ratkaisu Yleltä jaksottaa ohjelmat niin, että ensin on lilliputtipuolueet, sitten taistelevat keskipuolueet ja sitten kolme suurinta.
Säästymme Li Anderssonin jatkuvalta puheelta, Sari Essayan ”käsi pystyssä pyytämässä puheenvuoroa”, Henrikssonin mitäänsanomattomat kommentit ym.
Katsoja saa itse valita, mitä keskustelua katselee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Ylen pitäisi myös taata jokaiselle sama puheaika. Käytetyt minuutit ruutuun/ puhuja.
Esim. Li Andersson sai valtavasti puheaikaa, samoin eilen Antti Lindtman (vaikka toisti jopa samassa lauseessa samoja asioita).

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#43

Näin näköradioaikaan Li hyödyntää lisäksi käsi-italiaa ja hypnotisoi kuulijansa. Välillä tuntuu, että hän yrittää lähteä lentoon, mutta höyhenet ja sulat puuttuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Hienoa Miko!

https://www.verkkouutiset.fi/a/ay-liike-on-politisoinut-itsensa-tiettyjen-oppositiopuolueiden-kainalon-alle/#352ac01b

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Demari yle ei laske verorahoja, kun kutsuu ääripropagandistit jauhamaan sontaa demareiden etujen ajamiseksi. Kellä yle, sillä valta. Uskomatonta, että Suomessa eletään vielä DDR:n ajan sosialismissa julkisen median suhteen, vaikka Saksat yhdistyivät reilu kolmekymmentä vuotta sitten.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yle naurettava sosialimnin jää
#14

Näin on, kyllä puolella miljardilla eurolla saa paljon aikaiseksi, vaikka vaaleja silmällä pitäen. Koko Ylen verovaroin yllä pidettävä sirkus on yksi maapallon suurimmista vitseistä, mitä tulee poliittiseen demokratiaan ja tasa-arvoon eri poliittisten näkökulmien kannalta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Yle on kasvanut suhteessa Venäjän kommunistisen puolueen mittoihin. Pari sataa miljoonaa euroa pois budjetista tuskin kaataa yhtiötä, mutta varmasti tervehdyttää toimintaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#42

Mainosrahoitteiseksi koko pulju, niin kaatuu koko sonta yhteen läjään. Hillitön tontti monine rakennuksineen ’bölen’ parhaimmalla paikalla. Kyllä vähemmistön kelpaa antaa ylet tuutin täydeltä koko kansalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Eduskunnan kyselytunti on vajonnut todella alas. Sdp yrittää keksiä räksyteltävää; samoja asioita kysellään useaan kertaan, eikä kysymykset ole edes järkeviä. Jauhetaan naama vihasta punaisena samoja teemoja, eikä oteta huomioon, mistä ongelmat johtuvat. Ovat viime hallituksen itsensä aiheuttamia, eikä tätä voida tunnustaa. Tuppurainen yrittää olla kovanaama (on muuten taas tänään A-studiossa), mutta omat viime kauden töppäykset ministerinä on taikasauvalla noiduttu pois.
Ei voi kun ihmetellä, mistä sossujen suosio johtuu. Ei Suomen kansa voi olla näin tyhmää. Vai voiko?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Valitettavasti todetusti tyhmiä on paljon. Ilmeisesti eivät seuraa politiikkaa vaan uskovat kaiken tarkistamatta faktaa. Faktaa on saatavissa netistä vaikka kuinka paljon, mutta onkohan liian vaikea tehtävä hakea se oikea tieto? Saattaa olla yksi syy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

Vasemmiston räksytys on pääasia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#39

Sdp on naisten suosiossa? Miksiköhän?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#48

Demareissa pärjää huonommallakin logiikalla, tai logiikkaa ei tarvita olenkaan. Politiikka on kuitenkin sellainen laji, että älyäkin tarvittaisiin, muutakin kuin työväentalolla käsien taputtelua provokatiivisille jutuille, ja lopuksi surumielisiä lauluja viimeisestä taistosta, jossa patruunat ammutaan hankeen ja Helsinki valloitetaan jne. Näitä Leninin aikaisia taistolaislauluja ja punalippuja, kuulee ja näkee nykyisin yhä vähemmän, ja se kertoo heikentyneestä ja hämähäkinverkon ympäröimästä demareista, jolta puhti alkaa olla käytetty loppuun. Neuvostoliitto kaatui, ja sen myötä demareiden kannatus on rajussa laskussa, huolimatta ylen ja sanomien yrityksistä antaa happea demareille. Sääli sikäli, olisihan demareilla voinut olla myös aikaa päivittää systeeminsä. Kannattajat joutuvat hakemaan poliittisen kotinsa muista puolueista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#55

Tai tökätään pistimellä selkään ja tyrkätään jokeen.Ja sen jälkeen lauletaan”jumalauta meitä ammutaan”,ja lisäksi karjutaan=Älä saatana istu mun jalkani päällä,se puutuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000