Perussuomalaiset

Sanna Paasikivi

Tämä on suunnitelma

Eipä yllätä sisäministeri Maria Ohisalon tarttuminen jokaiseen mahdolliseen koukkuun, jolla Suomea markkinoidaan humanitaarisen maahanmuuton hyväntekijämaana. Vihreät pyrkivät kulttuurimarxilaisiin opinkappaleihinsa nojaten hajottamaan ensin yhteiskunnan ja tekemään kansakunnasta historiattoman, juurettoman, suvuttoman, sukupuolettoman ja turvattoman ja sen jälkeen kaappaamaan vallan, jotta yhteiskuntarauha ”palautettaisiin”. Kaikki, mikä edesauttaa yhteiskuntakoheesion rikkomista, valjastetaan käyttöön. ”Kärsivien ihmisten pelastaminen” meriltä ja maailmalta jo valmiiksi omaan uppoavaan laivaan on juuri tällaista toimintaa.

Kyse ei siis ole siitä, että vihreiden bileissä pössytellään tai joku söi sieniä. Kyse ei ole typeryydestä, harkitsemattomuudesta, sinisilmäisyydestä eikä varsinkaan mielenterveysongelmista. Varisverkoston ja Silakoiden kenttäryhmissä ja somekeskusteluissa voidaan rastatukan alla pienessä pilvessä uhota lapsellisesti persuvihaa, mutta huipulla olevat tositekijät keskittyvät murskaamaan Suomen itsenäisenä valtiona. Väestö pyritään muokkaamaan sellaiseksi, että se tottelee ja palvelee kiltisti yhtä puoluetta ja keskushallintoa. Uuden ajan mao-haalarikansalainen on kehitteillä.

Siis: kaikki tehdään, jotta velkaiseen Suomeen saataisiin mahdollisimman suuri määrä elätettäviä ihmisiä, joita meillä ei ole mitään mahdollisuuksia elättää. Kaikki tehdään, jotta elätettävät ihmiset olisivat mahdollisimman huonosti integroituvia ja mahdollisimman vaarallisia. Kaikki tehdään, jotta tästä huolellisesti suunnitellusta ja systemaattisesta toiminnasta ei puhuttaisi ja kritiikki vaiennettaisiin. Jos meillä v. 2015 oli jotain tämän suuntaista Suomessa havaittavissa, voitte nyt nostaa koko kuvion potenssiin 100. Meillä on punavihreä hallitus ja aatteelleen omistautuneet kiihkeät nuoret naiset vallassa. Iso pyörä pyörii. Sitä tarkoittaa sisäministeri Ohisalon toteamus: ”Meillä on valmius”.

Kreikan pakolaisleirien orpolasten kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


16 kommenttia
Nimetön
#1

Sisäministeri Ohisalo on uhka Suomen sisäiselle turvallisuudelle. Ohisalo tekee saman kuin Sipilä teki. Tänne vaan kaikki täysi-ikäiset ikänsä valehdelleet partalapset perheenyhdistämisineen. Ihmissalakuljettajat kiittävät jo nyt Ohisaloa heidän bisnestensä tukemisesta. Onko Ohisalollakin ”jotain” kytköksiä turvapaikkabisnekseen, kuten sisäministeri Orpollakin oli?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Jotain tarttis tehdä? Mutta mitä? Vauhti ja paniikki ”tyttöporukassa vain kasvaa.
Nyt pistetään Sampoa ”lihoiksi”, jotta tuo maailmanparantamisen ihanuus vain saisi jatkua. Harmittaa hitosti, koska olen sen ajan kituuttajia, kun noita yhteisiä potteja kerättiin. Pyrittiin muuhunkin tuottoon, kuin jatkuvaan rahvaan lompsalla käyntiin.
Kuplaa rakennetaan vanhusten hoivan rahoittamisesta. Sillä, että ajetaan hädissään olevat, jolla vielä on sattunut jotain olemaan, Terkkakeskusten jonoihin. He ovat lisämaksuillaan mahdollistaneet jonojen lyhenemistä. Nyt sitäkin tietä sitten katkotaan. Sosialistisen järjestelmän hengen mukaisesti, tasa-arvoa on kun kaikki nöyrästi jonottaa ja anoo yhteiskunnalta.
Ideanahan on, että mahdollisimman paljon porukkaa eilaistentukien varaan, ovat nöyräiä äänestäjiä. Tukien lopettamisen pelossa heitä voi pyörittää, miten tahtoo.
Ja sitten maailmanpelastaminen. Me olemme ”valittu kansa” Ilmaston ja väestönräjähdyksen ongelmien hoitoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Sisäministeri Ohisalo haluaa tässäkin sisäisenturvallisuuden tuhotyössä ottaa mallia Ruotsista. Valepakolaisena Ruotsiin yksin tulleet, ikänsä valehdelleet afgaanipartalapset, pyörittävät Ruotsissa rikollisjengejä. Kreikassa nämä valepakolaisena yksintulleet partalapset ovat pääasiassa ihmissalakuljettajien kuljettamia afgaaneja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Suurin osa ”lapsista” afganistanilaisia? Tuskin edes ovat Afganistanissa käyneet, vaan Iranissa ja Irakissa asuneet ja nyt hakevat turvapaikkaa sillä perusteella, että Afganistan olisi vaarallinen maa?
”Lapset” ovat kuvista päätellen lähes täysikäisiä, jollei jo täyttäneet 18.

Mikä vaino kohdistuu näihin lapsukaisiin, jotta tarvitsevat kansainvälistä suojausta?
Miksei näiden alaikäisten ”lasten” vanhempia laiteta syytteeseen lapsen ”hylkäyksestä”?
Ovat saapuneet Kreikkaan, ensimmäiseen EU maahan ja Dublin säännön mukaan heidän turvapaikka-asiansa käsitellään siellä, ei Suomessa, kuten melkein kaikki v. 2015 tulleiden Orpon ja Sipilän suojattien.
Onko kirjattu ”PYHÄÄN HALLITUSOHJELMAAN” ?
Viime syksynä, kun hallitus otti poikkeuksellisesti 5 turvapaikanhakijaa Välimereltä, perusteltiin, että on POIKKEUS ja vedottiin EU puheenjohtajakauteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

Yksi osa suunni­telmaa on opposition elimi­noiminen. – Natsien ääniä ei lasketa. – Saksassa on jo tehty kiireellinen laki­esitys, että parla­mentissa oppo­sition ääniä ei oteta huomioon. Jos enemmistö hyväksyy se, siitä ilmeisesti tulee laki.
https://www.kansalainen.fi/sosialidemokraatit-nordrhein-westfalenissa-lakeja-ei-saa-hyvaksya-afdn-aanin/

Seuraavassa vaiheessa natsien, fasistien ja provo­kaattorien ääniä ei tulla laskemaan myöskään ääni­uurnilla. Todisteena siitä, että äänestäjä on infor­maatio­vaikutta­misen uhri (Amerikan malli) on itsessään jo se, mitä puoluetta hän äänesti. – Perus­suoma­laisten äänet mitä­töidään jo ennen äänten laskemista. – Tällä tavalla saadaan ‘“infor­maatio­vaikutta­misesta puhdistettu äänestystulos”’.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Näköjään blogialustaa on uusittu. Linkit tulevat mukaan “pitkän kaavan mukaan”. Pitänee sopeutua.

Mitkä ovat sallittuja tageja?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000