Perussuomalaiset

Ville Tavio

Hallitus ajaa yhä pakkotaakanjakoa

Suomi on EU:n puheenjohtajamaa 1.7.-31.12.2019. Pääministeri Sipilän hallituksen keskeisiä toimenpide-ehdotuksia Suomen puheenjohtajakaudelle on maahanmuuton osalta ”uudelleensijoittamisen edistäminen EU:n keskeisenä työkaluna”.

www.eduskunta.fi/FI/vaski/Liiteasiakirja/Documents/EDK-2019-AK-239448.pdf

Keskusta, kokoomus ja soinilaiset yrittävät siis yhä edistää turvapaikanhakijoiden taakanjakoa EU-jäsenmaiden kesken. Tästä käytännössä on kyse myös silloin, kun uudelleensijoittamisella tarkoitetaan siirtoja suoraan pakolaisleireiltä (suunnitelluissa EU:n maihinnousukeskuksissa tai kiintiöpakolaisjärjestelmässä).

Aiemmin Suomi meni Timo Soinin (loik.) ajamalla tavalla yhtenä harvoista valtioista ottamaan sisäisin siirroin turvapaikanhakijoita. Joukossa oli mm. Italiasta tulleita eritrealaisia, joilla ei pitäisi olla Suomeen mitään asiaa, mutta Suomi antoi kaikille sisäisin siirroin tulleille ohituskaistan ja turvapaikan.

Pakolaiskiintiön kasvattaminen, siirtolaisten uudelleensijoittaminen (resettlement) ja sisäiset siirrot (relocation) ovat teknisesti eri asioita, mutta niistä puhutaan jatkuvasti ristiin rastiin. Oleellista on kuitenkin, että kaikkien lopputulema on Suomelle sama: lisää elintasopakolaisia.

Sisäiset siirrot keksittiin alun alkaen, jotta myös kansallismielisemmät Itä-Euroopan maat saisivat maistaa EU:n suomaa monikulttuurisuutta vastoin tahtoaan.

Miksi EU:n täytyy tuputtaa elintasopakolaisia niillekin maille, jotka eivät sellaisia Suomen hallituksien tavoin kaipaa?

Ratkaisu hallitsemattomaan siirtolaisuuteen ei ole turvapaikkaturistien pakolliset siirrot, jotka vain kasvattavat ongelmaa.

Ratkaisu on antaa jokaisen EU-maan päättää itse, keitä EU:n ulkopuolisia kansalaisia se tahtoo maahansa päästää.

Osallistu keskusteluun!


17 kommenttia
SAATANA SENTÄÄN !!!?????
#1

S A A T A N A ! ! ! !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Respect, Ville.
Asiaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Hallitus esittää:

Näin hallitus aikoo puuttua maahanmuuttajataustaisten rikollisuuteen ja seksuaalirikoksiin – uhkaa aiheuttavat nopeasti säilöön ja karkotusuhka tiukemmaksi

https://yle.fi/uutiset/3-10653738

Kyllä nyt siirtolaispojat tärisevät kauhusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Mykkäsen ja hallituksen ainoa huoli on:

– Ensimäinen kori pitää sisällään sen, että pyrimme varmistamaan sen, että pienen väärin käyttäytyvän vähemmistön vuoksi ei leimata hyvin käyttäytyvää enemmistöä.

Suomalaisista viis, raiskatuista lapsista ja naisista viis. Maahanmuuttajat ja siirtolaiset tärkeimpiä?

Tässäkö arvot?
https://yle.fi/uutiset/3-10653738

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Paskaväkeä ei tänne tarvi kuskata
Vihainen
#11

Aamulehden mukaan useita miljoonia jaettiin mamujen sopeutumiseen.
Nämä sopeutuskeskukset eri kaupungeissa ovat toiminnassa ja nyt niille kärrätään lisää euroja.
Loputon suo ja eurot kaivoon olisi yhtä hyvä sijoitus.

Chileläiset AIDOT pakolaiset 1973 sopeutuivat sen koommin vaatimatta oikein mitään itselleen. Heidät vietiin maaseudulle jossa he alkoivat makaamisen ja oleskelun sijaan työhön. Sopeutuivatkin ilman miljoonia maksavia sopeuttamiskeskuksia ja virkamiesarmeijaa.
Sopeutuminen oli silloin ihan tulijan omilla harteilla ja vastuulla. Myös chileläisten TYÖMORAALI on kuten aasialaisten – hyvä. Siksi sopeutuivat.
Nythän on toisin: tarjoilemme kaikkea kivaa jotta viihtyisivät, mutta emme velvoita heitä kantamaan korttaan tämän yhteiskunnan eteen – kaikki saadaan asunnosta alkaen ja pankkitili avataan jokaiselle.
Jopa isissoturille kuolataan erikoisetuja!
Työmoraali on käsittämättömän huono.
ETTÄS KEHTAAVAT VIELÄ VAATIA MEILTÄ LISÄÄ, LISÄÄ , LISÄÄÄÄ Ä Ä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#4

Sipilän hallituksen esitykset ylen uutiskirjoituksen mukaan ovat suorastaan säälittäviä. Osa on jo voimassa olevan ulkomaalaislain nojalla toteutettavissa, kuten säilöönottaminen kielteisen päätöksen saaneille ja rajavalvonta on mahdollista ottaa käyttöön myös sisärajoilla.

Samoin em. lain nojalla on jo nyt mahdollista ottaa Venäjän vastaisella ulkorajalla käyttöön turvapaikkahakemusten käsitteleminen.

Sitten näyttäisi olevan suunnitelmissa oleskelulupaan vuosien tarkkailuaika ennen kuin voisi saada pysyvän oleskeluluvan, mutta sittenpäs tuotakin heti kohta ollaan loiventamassa eli ”Mikäli edellytykset eivät täyty, mutta henkilö tarvitsee edelleen suojelua, hänelle myönnetään uusi väliaikainen oleskelulupa”. Siinäpä sitä taas ollaan. Kaikki siten saavat kokoomuksen, keskustan ja sinisten mukaan jäädä joka tapauksessa Suomeen.

Mykkäsen sitykset näyttäytyvät lähinnä vaalipuheilta, jotka jäävät seuraavan halituksen ohjelmaan. Kuka uskoo, että muutosta tulee?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kokin/kepun uusio-orjat
#5

Dalai Lama sanoi, ettei Euroopasta pidä tehdä afrikkaa. Sanominen vaiettiin. Samoin vaiettiin ja muutettiin Dalai Laman sanomisia Ruotsin vierailullaan maan maahanmuuttopolitiikasta (Ruotsin).

PerusSuomalaiset pantiin pihalle hallituksesta kun persut vaativat näitä kokin/kepun arvomaailman vastaisia HALLITUSOHJELMASSA SOVITTUJA PÄÄTÖKSIÄ NOUDATETTAVIKSI. Soini oli tässä asiassa LIHAVA PETTURI !
Tässä ajankohdassa Soini oli jo kokin/kepun napinpainaja. Ehtona oli hillotolpan säilyttäminen.

Oleskelulupien uusimisilla voi olla täällä tappiin saakka. LaittomllaKiIN oli telttaleiri paraatipaikalla Hgissä. Pidätettiinkö siellä edes muita kuin Suomalaisia?

Tää on just sitä vatulointia. Ollaan tekevinään, muttei tehdä mitään. Luvataan vaalien alla muttei tehdä mitään. Ollaan olevinaan nyt niin kriittisiä, niin kriittisiä….

Kok/kepu haluavat näistä oleskelijoista jonkinsorttisia uusio-orjia, joiden elämää veronmaksajat rahoittavat. Samalla he polkevat Suomi-Duunarin palkkoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Voi että, uutisissa tämä pikku Smurffi (siniset) sanoi, että kielteisen päätöksen saaneet joutuisivat ilmoittautumaan 4 kertaa vuorokaudessa. No huh huh, kyllä nyt keksitään vaikka mitä, vaikka 4 vuotta on ollut aikaa.
Miksei jalkapantaa?
Säälittävää toimintaa hallitukselta, varsinkin jokaiselta Kokoomuksen sisäministeriltä. Kehtaavat vielä asettua ehdokkaaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#9

Sanos muuta. Tosi säälittävää parkumista hallituksen taholta nyt, kun olisi voitu toimia kuluneen hallituskauden aikana. Vuodesta 2015 syksystä on ollut aikaa yli kolme vuotta panna toimeen ne joista nyt puhutaan kovaan ääneen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#7

Mykkäsen taktiikka on puhua kovia ja tehdä pehmeitä. Se on varmaan peliliike jolla houkutellaan vihreiden oikeistolaitaa joka ei kuitenkaa halua oikeita kiristyksiä. Ja kokoomus ilmeisesti laskee että kokoomuksen oikea laita joka haluaa jotakin tehtävän ei voi karata mihinkään. Sinne riittää pelkkä puhe. Säälittävintä teatteria oli se kaikkien puolueiden kriisikokous Oulun tapahtumien jälkeen. Toimenpidelista sisälsi yhden merkityksettömän maksimirangaistuksen korottamisen neljästä kuuteen vuoteen ja kaksi muuta lakia eivät liittyneet näihin seksuaalirikoksiin ollenkaan. En tiedä miksi edes oli pakko löytää kolme lakimuutosta, ehkä kolme kuulostaa paremmalta. Ja mihin edes tarvittiin kaikkia puolueita kun enemmistöhallitus ei tarvitse muiden puolueiden tukea saadaakseen lainsäädäntöä muutettua. Kaikki muut toimenpiteet ovat luokkaa selvitetään, edistetään, tutkitaan. Ikään kuin ei olisi ollut monta vuotta aikaa tutkia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#10

Minusta Mykkänen puhuu pehmeitä, sillä hänen toivoisi ottavan lakikirjan käteen ja etsivän siletä esim. ulkomaalaislain, jossa on monia säädöksiä joiden perusteella voisi Sipilän hallituskin toimivan, eikä pelkästään puhuta ohi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#12

Sirpa – eräänlainen luoviminen näissä ”epämääräisissä” maahanmuutto/pakolaisuus seikoissa saisi jo saada loppua kun tiedetään keille pakolaisille se ei ole lain mukaan mahdollista_ saada turvapaikkaa todellisesta hädästä…. rikollisuudesta puhumattakaan.

Tavion esittämä ns.valikoiva että keitä ja mistä kuin millä ehdoin – ovat tietysti kauhistus eräille tahoille – globaalisuus haaste puolin kuin toisinkin_ ei paha ajatuksena.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#15

Seppo, minusta edelleenkin Mykkäsen puheet ovat pelkkää vaalipropagandaa, sillä kokoomus olisi voinut jo toteuttaa nuo kaikki nyt esittämänsä kuluvalla hallituskaudella. Tuohon on ollut aikaa yllin kyllin, mutta eihän kokoomuksessa ole aikomustakaan noita toteuttaa, sillä nehän jäävät seuraavan hallituksen ohjelmaan, jos ylipäänsä jäävät. Riippuu ihan hallituskoostumuksesta ja tästä syystä epäilen ettei tule sinnekään.

Kokoomus on hädässä koska vaaliennusteet näyttävät menevän alamäkeä. Nykyisellä mallilla ulko-ja sisärajojen auki ollessa (ulkorajoilta otetaan vastaan ilman papereitakin) ei voida estää turvapaikan hakemista, vaikka tulisi miten väärillä perusteilla ”lypsämään” Suomen veronmaksajia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Sipilän hallitus ei noudata Suomen Lakia. Laittomasti maassa oleva on pidätettävä ja poistettava maasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Todellisuudessa löysä maahanmuuttopolitiikka on juuri kokoomuksen luomus. Vaikka vihervasemmistoa syytetään, ei niillä ole ollut sellaisia poliittisia muskeleita tehdä Suomen tp-politiikasta sellaista kuin se on, ei niin etteikö olisi halua. Kokoomuksen motiiveja voi vain arvailla. Ehkä tarkoitus on päästä eroon hyvinvointivaltiosta ja tehdä Suomesta Yhdysvaltojen kaltainen matalan sosiaaliturvan maa ja kun suomalaiset rakastavat hyvinvointivaltiotaan, ainoa keino päästä siitä eroon taitaa tosiaan olla että tehdään humanitaarisella maahanmuutolla hyvinvointivaltio taloudellisesti mahdottomaksi. Siitä on nyt jo merkkejä tältä hallituskaudelta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#16

”Vaikka vihervasemmistoa syytetään, ei niillä ole ollut sellaisia poliittisia muskeleita tehdä Suomen tp-politiikasta sellaista kuin se on, ei niin etteikö olisi halua. Kokoomuksen motiiveja voi vain arvailla.”

Oma mielipiteeni ja käsitykseni mukaan kaikkein hanakammin tp-politiikkaa positiivisessa mielessä ajaa vihervasemmisto ja kokoomus peesaa heidän politiikkaa koska se on etu puolueen yrittäjäkannattajakunnalle halpatyövoiman tuottamiseksi. Kokoomus haluaa ottaa vihervasemmiston kannattajakunnasta pois tietynlaiset aatemaailman edustajat, jotka pitänevät itseään enemmän yläluokkaisina kuin duunareina.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

niin, arkiset bisness-syythan ne siinä varmaan, tp-liiketoiminta ja halpatyövoima

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000