Perussuomalaiset

Sanna Antikainen

Miksi Perussuomalaiset?

Minulle tämä puolue ja aate ovat olleet sydämen asia koko aikuisikäni - ja näin tulee olemaan hautaan asti.

Perussuomalaiset järjestävät jäsenäänestyksen eduskuntavaaliehdokkaista 9.6 – 22.6.2014 välisenä aikana. Olen ehdolla jäsenäänestyksessä Pohjois-Karjalassa. Olen mahottoman iloinen, että jäsenistö saa äänensä kuuluviin. Nyt kerron, milloin ja miksi mie liityin Perussuomalaiset puolueen jäseneksi.

Kaikki alkoi vuoden 2006 presidentinvaalien aikaan: nyt jo edesmennyt äitini halusi katsella tv:stä vaaliväittelyä. Muistan marisseeni, koska politiikka näyttäytyi minulle kaukaisena ja merkityksettömänä asiana. Tuntui sille ettei ketään kiinnostanut tavalliset ihmiset ja heidän ongelmansa: politiikka oli pelkkää munkkilatinaa. No, tuttuun tapaan presidenttiehdokkaat mongersivat, sitä munkkilatinaa, mutta sitten alkoi kuulua kummia.. Ruudussa puhui Timo Soini niminen mies. Aika pian tämä kyseinen nuori tyttö, tuolloin vasta 17 vuotta, alkoi kuunnella korvat höröllä. Samana iltana muistan tutkineeni kuumeisesti, että mikä ihme puolue tämä Perussuomalaiset oikein on. Silloin iski – ja kovaa.

Noin vuosi myöhemmin, 2007, liityin Perussuomalaiset rp. puolueen jäseneksi. Liityin, koska koin, että tämä puolue puhuu munkkilatinan sijaan suomea ja ajaa tavallisten ihmisten asioita. Poliittista heräämistäni ei olisi tapahtunut ilman Perussuomalaisia. En myöskään olisi politiikassa mukana, jos tätä puoluetta ei olisi olemassa.

Kotonani lapsuudessa ei puhuttu politiikasta. Äidin tiesin äänestävän demareita, joka johtui varmasti osaksi hänen isänsä taustoista. Ukkini oli entinen kommunisti, ja jossain vaiheessa aikuisikäänsä hän loikkasi SDP:hen. Hän oli mukana lautakuntatyöskentelyssä kotikaupungissaan sekä ammattiyhdistystoiminnassa. Viimeississä eduskuntavaaleissa, joissa ukkini ehti äänestää (2011), hän äänesti Perussuomalaisia. Hän kerkesi olla SDP:n jäsen noin kolmenkymmenen vuoden ajan, vähintään. Ukki oli hieno osoitus siitä, että uudistusmielihalu voi herätä milloin vain, jopa ihmisen viimeisinä elinvuosina. Eino menehtyi vuonna 2012. Hänelle minun, lapsenlapsen, poliittinen aktivoituminen oli ilon asia. Hän kannusti kovasti, vaikkei alussa minulla mitään poliittisia vaikuttamishaluja ollutkaan, osaksi nuoren ikäni takia. Halusin vain yksinkertaisesti tukea tätä puoluetta ja tätä aatetta.

Nyt olen toiminut 1,5 vuoden ajan Outokummun kaupunginvaltuutettuna. Vuonna 2013 perustimme yhdessä muiden nuorten toimijoiden kanssa Pohjois-Karjalan Perussuomalaiset Nuoret ry:n, jonka puheenjohtaja olen ollut siitä asti.

Eduskuntavaaliehdokkaaksi haluan, jotta pääsen ajamaan minulle tärkeitä asioita. Niistä kirjoitan hiukan myöhemmin lisää. Tämän tarinan tarkoitus oli kertoa hiukan taustastani. Minulle tämä puolue ja aate ovat olleet sydämen asia koko aikuisikäni – ja näin tulee olemaan hautaan asti.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000