Perussuomalaiset

Sanna Antikainen

Jouluevankeljumi 2017

Siihen aikaan antoi pääministeri Sipilä käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava työttömyysturvan aktiivimalli. Tämä heikennys oli yksi monista ja tapahtui Lindströmin ollessa Suomen työministerinä. Kaikki työttömät menivät kirjoittautumaan työkkäriin, kukin omaan kaupunkiinsa.

Niin myös Timo lähti Lada Samaralla landelta, Pönden kaupungista ja meni aktiivimallia varten itäkeskukseen,Vapaavuoren kaupunkiin Helsinkiin, sillä hän kuului Virtasten sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Sirpan kanssa,jolla oli homeallergiaihottuma. Heidän siellä ollessaan tuli Sirpalle aika terveyskeskukseen, ja hän sai lääkkeeksi buranaa ja bepanthenia. Hän kapaloi ihottumansa harsolla ja yhdessä menivät Heikki Hurstille syömään,sillä ei hellä ollut rahaa ruokaan.

Suomen köyhimmillä seuduilla oli yöllä vapaaehtoiset valvomassa laumaansa ja jakamassa ruoka-avustuksia köyhille ja vähävaraisille. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Suomen hallitus ja suuri synkkyys ympäröi heidät. Pelko valtasi nälkäiset, kunnes Juha Sipilä sanoi heille. “Älkää peljätkö! Minä ilmoitan asian, joka on iso ilo meidän puolueille.Tänään on syntynyt päätös eduskunnassa, että teiltä viedään viimeinen suupala kädestänne. Nälkä on merkkinä teille: te löydätte edestänne työttömyysturvan aktiivimallin, jotta tiedätte paikkanne tässä maassa.” Samassa hetkessä hallituksen ympäröi Sinisen tulevaisuuden joukko ylistäen herraa. Kunnia Juhalle korkeuksissa, saammehan olla hallituksessa, saammehan, saammehan. Teemme mitä käsketään mekin halutaan olla herroja.

Kun hallitus palasi ylhäiseen norsunluutorniinsa, nälkäiset sanoivat toisilleen: “Nyt Helsinkiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Sipilä meille ilmoitti.” He lähtivät kiireesti ja löysivät saunatontut Antero Vartian ja Juhana Vartiaisen, jotka makasivat pesusoikossa. Antero ja Juhana ilmoittivat yhdestä suusta, että “Duunarin palkalla ei tarvitse tulla toimeen.” Myös yli-niljake kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä todeten “Entiselle puolueelle riittää pieni valhe – Suomen kansalle tarvitaan jo hallitus”

(Jouluevankeljumin on kirjoittanut facebookin Sanna Antikainen -sivuston seuraaja, joka ei halua nimeään mainittavan ja joka on antanut luvan tekstin julkaisuun)

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Hyvää joulua
#1

Niin se tuppaa olemaan että kaikki vallanhimoiset narsistiset nousukkaat hakeutuvat politiikkaan.
Siellä sitten ylempiään nuoleskellen saavuttavat hillotolpan. Ehkä.
Joku viisas sanoi aikoinaan, tietäisittepä miten vähällä älyllä tätä maailmaa johdetaan.
Koetetaan kestää ja toivotaan että kansa äänestää paremmin tulevissa vaaleissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#5

Kaikkein ahnein valitsee Brysselin hillotolpan ja jättää laumansa vartioinnin pikku tyttösen hartioille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Orpolainen
Tyytyväinen
#2

Sipilän hallitus jatkaa ennakkoluulotonta työtä Suomen pelastamiseksi. 55.000 uutta työpaikkaa vuoden sisään, työttömyys nyt 7% ja velkaa voidaan ottaa miljardeja vähemmän kuin pitkään aikaan. Nyt on tätä työtä jatkettava, vaikka laiskurit ja oppositio itkee. Siihen ei kannata tuijottaa, vaan on puskettava kohti kirkasta tavoitetta. Työllisyys yli 72% , mielummin 75% pintaan. Moni joutuu pettymään, kun sossu ei enää jaa velkarahaa, jonka ahkerat maksavat. Pää pystyyn laiskamarot! Kyllä se siitä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Olipa harvinaisen osuva evankeliumi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#4

Raamatussa ei muuten ole, jouluevankeiumia , oletteko koskaan ajatelleet tätä asiaa ??! Joulu on ilmeisesti pakanallinen juhla !! Ei ole edes joulu sanaa ! Halo halo !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000