Perussuomalaiset

Samppa Granlund

Perussuomalaiset, Trump ja veikkauksia tulevasta

Kuten aina ennen vaaleja, myös nyt vihervasemmisto löysi ohuen langan mistä vetää. Väite menee suurinpiirtein niin, että Perussuomalaiset ovat Trump faneja ja nyt kun mellakat Yhdysvalloissa olivat republikaanien tekosia, niin Perussuomalaiset uhkaavat yhteiskuntarauhaa myös Suomessa.

Mitään järkeähän tässä ei ole, kuten ei missään vihervasemman kampaniassa, mutta niin vaan lähti Keskustan kärnäkin jakamaan ikivanhoja kuvakaappauksia Nyt Liikkeen harkimon sivuilta ja Perussuomalaisten Huhtasaaren sivuilta. Molemmat kiittelevät Trumpin toimia. Ihan kun näillä olisi jotain tekemistä Capitolin mellakoiden kanssa. Harkimon Twiitti oli vuodelta 2015…

Se, että Perussuomalaisissa luonnollisesti löytyy Trumpin kannattajia ei ole mikään ihme. Republikaanien politiikka on lähempänä Perussuomalaista. Tämäkään ei tosin automaattisesti tarkoita, että Trump olisi koko Suomalaisen kärkipuolueen suosiossa. Ei suinkaan, vaan jakaa mielipiteitä todella vahvasti. Asiasta puolueen sisällä ei vain selkeästi haluta riidellä ja miksi näin edes toimittaisiin? Kysehän on Yhdysvaltain presidentistä.

Siirrytään tulevaan. Yhden päivän oikeistomellakat siis oikeuttivat nyt toimiin, mihin vasemmistomellakat eivät oikeuttaneet koko puolen vuoden aikana. Vaikka BLM varjolla toteutettavissa kaupunkien tuhoamisissa kuoli neljä kertaa enemmän ihmisiä ja lasku oli miljardeja. Asia ei aiheuttanut toimenpiteitä ja niitä kiiteltiin jopa Suomen pääministeri Sanna Marinia myöden. Capitolin mellakka aiheuttikin enemmän ja oikeutti poistamaan miljoonia käyttäjiä esimerkiksi twitteristä, sulkemaan ex presidentin tilit jokaisesta sosiaalisen median alustalta. Heittämään republikaanien kannattaman Parler sovelluksen ulos Applen kaupasta, Googlen kaupasta ja Amazonin palvelimelta.

Suomessa tottakai uutiset otettiin vasemmalla laidalla ilolla vastaan ja mielenvikaisemmat ehdottivat jo Perussuomalaisten siivoamista eri alustoilta, vedoten Yhdysvaltojen tapahtumiin. Jopa politiikan tutkija Johanna Vuorelma yhdisti sulavasti Yhdysvaltain vaalivilppiepäilyt kotimaisiin haamuääniin ja sitäkautta Perussuomalaisiin. Tämähän ei vahvista horjuvaa luottoa nykytutkijoihin, mutta se ei näytä tutkijoita hidastavan.

Mutta mitä tapahtuu tulevassa?

Spekulointi on aina hauskaa ja se miltä tilanne nyt vaikuttaa, niin Yhdysvalloissa kansa veti yhä syvemmän railon väliinsä. Somealustojen siivoaminen kommunistiseen tyyliin oli pahinta mitä pystyi tekemään. Kansa jakautui enemmän ja jalkautuu omille alustoilleen. Vaikka Parler on kovassa vastatuulessa, ei se tule sitä pysäyttämään. Donalt Trump on myös vihjaillut sijoittamisesta johonkin sosiaalisen median alustaan ja se ei tule olemaan mikään tunnetuista, se on varma.

Trumpin suosiohan ei laskenut tapauksen takia yhtään mihinkään, vaan showmiehen suosio luultavasti nousi. Trump osaa ottaa yleisönsä, on aina osannut. Tätä ei vihermedia voi vuosien taistelustaan huolimatta muuttaa. Trump siis luultavasti joko sijoittaa Parlerin kaltaiseen sovellukseen tai perustaa oman ja esimerkiksi Twitter piti huolen, että miljoonat suhteellisen kärttyiset poistetut ihmiset hakeutuvat uudelle alustalle ja kutsuvat kaverinsa mukana. Jos omistat Twitterin osakkeita, voi olla aiheellista miettiä niiden myyntiä, koska ne eivät ainakaan hetkeen tule nousemaan.

Perustaako Trump sitten kansanliikkeen vai jatkaako muuten politiikassa tullaan varmasti näkemään aikanaan. Paljon on varmaan kiinni siitäkin ottaako eri oikeusasteet käsittelyyn vaalivilppiepäilyt todisteineen ja mikä mahdollinen loppuratkaisu tulee olemaan. Joka tapauksessa Yhdysvalloissa kaupungit jatkavat vasemmistolaistumista ja sisämaa pysyy oikeistolaisena. Vastakkainasettelu tulee vain olemaan jyrkempi ja Trumpin kannatus kovempi. Hassua sinänsä, mutta miettikää kotimaamme tilannetta. Kuulostiko edellinen tutulta. Ei siis välttämättä tarvitse miettiä, miksi Perussuomalaisia huudetaan Trumpeteiksi.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


41 kommenttia
Nimetön
#1

Mäkysten kaltaiset demarit jakavat Perusuomalaiset ja suomalaiset yleensäkin USA demokraattien tai republikaanien kannattajiin, ja demokraatteja voi kannattaa vain suuren oksennuksen pidätyksen voimalla. Paljon ei ole valinnan varaa, jos Suomikin on jaettava rapakon takaisen politiikan mukaan. Suomi on oma valtio, jossa politiikka toimii paikallisten voimien alaisuudessa. Suomen demarit ovat varsin läheisiä Leninin ja Stalinin kehittämän sosialismin kaavoihin, ja josta on kehittynyt myös Hitlerin kansallissosialismi. Demarit ovat suoraan siis kommunisteja, tai sen alalajeja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Suomen demarit ovat kansallissosialistien alalaji, Euroopan myrkkyä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Kyse olisi siis demareiden Matias Mäkysestä, joka vihaa suomalaisia ja tunkee sosialismia kaikkien purtavaksi. Natsiviikset eivät pehmennä kuvaa miehestä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Mäkynen Verkkouutisissa.

https://www.verkkouutiset.fi/sdpn-edustaja-myos-suomessa-on-poliittista-vakivaltaa/#de81ac00

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Millä se Trumppi perustaa mitään kun ei ole tuloja. Suomalainen eläkeläinen maksaa moninkertaiset verot Trumpin 750 dollariin nähden.
Pelle mikä pelle, ja pelle saa mennä. Ei onnistunut ”vallankaapaus”. Mutta oikeus voitti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Lenin ja Stalin olivat murhaaja pellejä, joka villitsi kaikki pohjolan kommunistit yhteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

juuri näin, suomalaisten tulisi ensin siivota omat nurkkansa, ennen kuin menevät pottuilemaan vieraisiin valtioihin. Valtion pääuutinen on jokaiselta sosialistikanavalta USA:n presidenttipeli, jonka voitti sosialisti, valitettavasti nykytiedoilla hämäräperäisesti. Näillä tiedoilla maan kommunistimediat herkuttelee vielä pitkään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#19

Orpokin tuossa vihjaili MTV:llä selvästi sihen suuntaan, että Persut ovat uhka demokratialle. No, tyyppihän on muutenkin ihan kuutamolla, mutta ei sanaakaan siitä, että näytään juuri perustetun uudelleen, sammahtanut Kommunistinen puolue. Luulisi nyt lähihistoriaa Orponkin senverran tuntevan, että pistäisi miettimään mitä se saattaa merkitä?
Varsinkin kun jo on jo yksi Kansanedustajakin, sukupuolitutkija (?) Anna Kontula, ilmoittautunut vakaumukselliseksi aatteen kannattajaksi.
Otetaanko meilläkin käyttöön perinteiset toimintamallit erimieltä olevia kohtaan?
Onko Navalnyin kohtelua odotettavissa, joillekin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Suomalainen eläkeläinen maksaa moninkertaiset verot, Halosen maksaessa eläkkeestään veroa 0 euroa. Veronkiertäjä Halonen rakastaa muilta perittyjä veroja, kuten demari aina.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#20

Tasavallan presidentin palkkio ja presidentin eläke on ollut verovapaa iät ja ajat.
Muut verot menevät kuten muiltakin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Aivan kuten Trump on maksanut joka jeesuksen taalan jonka verottaja on hänelle määrännyt. Biden tuskin on maksanut veroja Kiinalta saamista pimeistä rahoista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#14

Hei. Kiitos nimetönkin. Eihän peli ole vielä pelattu. Jumalamme Isämme sanoo: ”Minun ovat: kullat ja hopeat.” Minä sanon: Väistykää: Ylpeät, ja kopetat. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#15

Hei. Kiitos Nimetönkin. Eihän peli ole vielä pelattu. Jumala Isämme sanoo: ”Minun ovat: kullat ja hopeat.” Minä sanon: Väistykää: Ylpeät ja kopeat. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Vasemmisto kuten kommunismi muinoin ajaa sensuureineen itsensä aina lopulta nurkkaan. Täytyy vain toivoa, ettei globaalivasemmisto kirja- ja somerovioiden lisäksi ala polttamaan ihmisiä.
Uskon, että perussuomalaiset ovat sen verran fiksua porukkaa, etteivät lähde keskusta-vasemmiston huutelutuokioon mukaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Ei tässä maailmassa pärjää sillä, että ottaa vain vastaan kaikki, mitä vasemmiston sontaläjät heittelevät. Mitta on jo täynnä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Vasemmisto puhdistettuna törkeästä leninismistä, jonka tarkoitus on työväen vastaisuus, ohjailu, hyväksikäyttö, valehtelu väestölle, nälkiinnyttäminen, orjuuttaminen, on varmaan se kaikkien hyväksymä keskitie, jota suurin osaa haluaisi kulkea. Demarit ja vihreät ovat se väestön hyväksikäyttäjä, johon tietävä ihminen ei alistuisi. Valitettavasti koulutusjärjestelmämme ajaa meidät kohden kuilua, jossa meidät totutetaan kaikkiin leninismin äärimmäisen hankalaan elämään, kommunismia kaikilla mausteilla. Yle on maamme leninismi, kunhan väestö se aikanaan ymmärtäisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

H Moilanen
#4

SDP:n Antti Rinnekin yritti hyödyntää USA:n kongressimellakointia kotimaan politiikassa Uutissuomalainen -lehdessä: ”En pidä millään tavalla poissuljettuna sitä, että ääriliikkeet hulluuksissaan pyrkisivät lamauttamaan suomalaisen yhteiskunnan toimintakykyä”.

Pakkohan on Anttia uskoa. Onhan hän itse juuri sellaisen lamauttavan äärijärjestön jäsen, joka hulludessaan ottaa velkaa Suomen piikkiin ja lähettää rahat Etelä-Eurooppaan. Vielä kehtaavat kertoa sen olevan Suomen etu.

Sama äärijärjestö käy vaivoja säästelemättä ja hinnasta riippumatta noutamassa terroristeja maailman ääristä tänne nauttimaan ilmaisesta elämänmittaisesta elatuksesta, velkarahalla tietenkin.

SDP:n lamauttaja Tytti Tuppurainen vielä totesi, että ”oma maa ensin” – ajattelu on haitallista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vaalit pian
#11

Antti Rinne pääministerinä lamautti suomalaisen yhteiskunnan toimintakykyä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#13

Hei. Kiitos H Moilanenkin. Noin, kuten Antti: Tekee ihminen: Keneltä puuttuu Pyhän Hengen; selittämisen armolahja. Sydämessä hänellä on, pelkuruuden,- perkeleen henki. Perussuomalaiset ovat hänelle perkeleitä, vaikka itse ”paroni” istuu omassa sydämessä, suuren ”ruokapadan” ääressä, ja, hyvä, ettei Antilla; vyöruusu sääressä. Kiitos, Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Juuri näin!
4 vuotta kestänyt valtava Trump- ja kansallismielisyysvastaisuus ei ole heikentänyt mitenkään kohteitaan.
Viime päivien USAn tapahtumista en ole kuullut kuin globalistien huutoa ja valeuutisia. Missä on Trumpin haastattelut? Missä Capitolin turvallisuudesta vastaavien haastattelut?
Vain vastapuoli on äänessä
Trumpin tietoväylät lopetetaan, vaiennetaan muka sananvapauden nimissä.
PS on syyllinen USAn tapahtumiinkin😂 joten puolue ja kannattajat on vaiennettava vaarallisina.
Ylestä illan TVn usan valeuutisissa syötetään kansalle vain yhden osapuolen mieltä, jonka lopuksi pääsee ulkoministeri jorisemaan päinvastaista, miten hän itse toimii.

Säälittää kielitaidottomat, jotka ovat vain Suomen yksipuolisen valemedian armoilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Yle on kommunistien vapaa kanava, milloin tuokin aikanaan ymmärretään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000