Suomi on yhtenä harvoista maista toteuttanut viime syksynä solmittua EU-sopimusta vapaaehtoisesta taakanjaosta. Sen nojalla Italiasta ja Kreikasta uudelleen lähetetyksi aiotuista 160 000 turvapaikanhakijasta on toukokuun loppuun mennessä siirretty noin 2 000 henkilöä, joista peräti lähes kuudesosa Suomeen.

Eduskunnan suuri valiokunta käsittelee kesäkuussa EU-komission ehdotusta Dublin-asetuksen muuttamiseksi. Asia on saanut merkitykseensä nähden suhteellisen vähän mediahuomiota. Esityksen hyviä puolia ovat muun muassa hakemuskäsittelyn aikarajojen lyhentäminen ja turvapaikanhakijoiden rekisteröiminen automatisoituun järjestelmään. Nämä toimenpiteet mahdollistaisivat hakemuksen nopeutetun käsittelyn ja toimeenpanon tapauksissa, joissa hakija ei täytä kansainvälisen suojelun edellytyksiä.

Esityksen ongelmallisin kohta on turvapaikanhakijoiden automaattinen siirtäminen toisiin EU-maihin lievänkin muuttopaineen kohdatessa yhtä tai useampaa jäsenvaltiota. Taakanjakojärjestelmästä tulisi pysyvä ja sakon uhalla jäsenmaita velvoittava, mikä on vastoin hallitusohjelman kirjausta. Sisäiset siirrot alkaisivat jo tilanteessa, jossa turvapaikanhakijoiden määrä ylittää yhdessä jäsenmaassa 50 prosentilla sen asukasmäärään ja bruttokansantuotteeseen suhteutetun laskennallisen osuuden.

Automaattinen ja velvoittava mekanismi toimisi houkuttimena kolmansista maista tuleville turvapaikanhakijoille eikä siksi voi olla hyväksyttävissä. Sitoutuminen komissiossa suunnitteilla olevaan sitovaan taakanjakomekanismiin tarkoittaisi turvapaikanhakijoiden määrän runsasta kasvua erityisesti kansainvälisiin sopimuksiin miltei neuroottisesti suhtautuvassa Suomessa.

Komission pitkän aikavälin tavoitteena on turvapaikkapäätösten keskittäminen ja delegointi suunnitteilla olevalle EU:n turvapaikkavirastolle. Toteutuessaan virasto ja sen myötä syntyvä EU:n yhteinen turvapaikkalinja kaventaisivat kansallista liikkumavaraamme olennaisesti, tiivistäisivät EU:n liittovaltiokehitystä ja siirtäisivät päätösvallan turvapaikka-asioissa Suomen ulkopuolelle. Suomen hallituksen tuleekin ajaa EU:ssa kehityssuuntaa, joka turvaa jäsenmaiden liikkumavaran sekä vapauden toteuttaa kansallista turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikkaa myös kriisitilanteissa.