Korkeakoulutusta kannattaa räätälöidä
Maailman haasteisiin vastaamiseksi tulisi ottaa käyttöön parhaita käytäntöjä ulkomailta ja edistää koulutusvientiä.
Kansainvälistyvässä ja nopeasti muuttuvassa maailmassa yhteiskuntien ja yritysten on löydettävä uusia kilpailukeinoja.
Talouslaman aikana keskeistä on kustannustarkkuus. Aiempaa niukemmilla taloudellisilla resursseilla on saatava aikaan entistä enemmän.
Koulutus on tärkeässä asemassa. Suomalainen peruskoulu on menestynyt erinomaisesti kansainvälisissä vertailuissa. Myös korkeakoulumme ovat pärjänneet, tosin kehitettävää olisi vielä huimasti.
Suomalainen korkeakoulu ei voi haastaa maailman huippuyliopistoja suoraan brändillä tai voimavaroilla. Emme voi kilpailla mittakaavallakaan, sillä nopeasti kehittyvissä talouksissa, kuten Kiinassa ja Intiassa, valmistuu miljoonia opiskelijoita vuosittain.
Sen sijaan voimme painottaa paikallisia ja omaleimaisia vahvuuksia sekä erityisiä osaamisalueita. Mielenkiintoinen suomalaisen korkeakoulujärjestelmän ominaispiirre on myös tutkintorakenne, jossa opiskelija voi vaikuttaa opintojen sisältöön ja aikatauluun varsin joustavasti.
Ylittämällä perinteisten tutkimusalojen rajoja tulee tarkastelleeksi asioita uusista näkökulmista, joista innovatiiviset ratkaisut usein syntyvät. Suomalaisen korkeakoulun vapaus sopii tähän kuvaan erinomaisesti ja toisaalta vastaa muuttuviin työelämän tarpeisiin nopeasti.
Korkeakouluillamme on myös heikkouksia, joihin tulee pureutua. Monilla aloilla korkeakoulut ovat massoittuneita liian väljien sisäänottomäärien vuoksi. Pienryhmäopetus on vähäistä ja yksityisopetukselle ei ole juuri sijaa.
Henkilöstövalintoja tulee tehdä rohkeammin tavanomaisen akateemisen uran ulkopuolelta. Julkisesti rahoitettuja hankkeita on syytä arvioida tarkemmin ja valita strategisia aloja, joihin panostetaan.
Päällekkäisyyksiä poistamalla ja synergiaetuja hyödyntämällä voitaisiin vapauttaa voimavaroja. Maailmankielten, kuten kiinan ja espanjan, opintotarjontaa kannattaisi lisätä tuntuvasti.
Meillä olisi paljon opittavaa myös anglosaksisista yliopistoista. Erityisesti akateeminen yrittäjyys on saatava vauhtiin.
Sivistysyliopiston mallia tulee vaalia, tosin samalla osaamista täytyy pystyä kaupallistamaan. Kampuksille tarvitaan lisää alkavia kasvuhakuisia yrityksiä ja yksityisiä riskirahoittajia.
Korkeatasoisten seminaarien roolia tulee vahvistaa ja koulutuspaketteja tilata parhailta ulkomaisilta asiantuntijoilta. Englannin ja Yhdysvaltain esimerkkiä seuraten alumniverkostoja tulisi tiivistää ja pyrkiä käyttämään niitä tulevaisuudessa myös rahoituksen lähteenä.
Koulutusviennin edistämiseksi ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille tulee asettaa lukukausimaksut.
Maailmalla on kysyntää kohtuuhintaiselle, mutta korkeatasoiselle koulutukselle. Muutaman vuosikymmenen päästä Aasiassa saattaa olla jopa kolme miljardia keskiluokan kuluttajaa.
Heille sijoitus jälkipolven koulutukseen on ensiarvoisen tärkeää. Kyse on lähinnä siitä, pystymmekö tarjoamaan houkuttelevia koulutusratkaisuja.
Lukukausimaksut ovat korkeakouluille paitsi tulonlähde, myös laatumittari. Korkeakoulun ja opiskelijan välille muodostuu tällöin myös asiakassuhde. Vastikkeellisuus vähentäisi lieveilmiöitä, kuten keskeyttämisiä, ja korostaisi molemmin puolin tarveharkintaa sekä opiskelijoiden omavastuuta.
Jotta vähävaraisuus ei olisi este lahjakkaille ja motivoituneille opiskelijoille, korkeakoulujemme kannattaisi kanavoida osa tuloista stipendirahastoihin. Yksityiset apurahasäätiöt täydentävät rahoitusvalikoimaa.
Lisäksi opintolainan mahdollisuuksien laajentamista ulkomaalaisille voisi harkita tietyin edellytyksin.
Yleensäkin opintososiaalisten etujen tulorajat voitaisiin poistaa, jotta järjestelmä kannustaisi paremmin työntekoon ja yrittäjyyteen.
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja vieraileva liiketaloustieteen tutkija Cambridgen yliopistossa.
(Kirjoitus on julkaistu alun perin Aamulehdessä vierailija-kolumnina 7.3.2015)
Tekstin aiheet:
Vaalien jälkeen Perussuomalaisten kuten myös muiden puolueiden kannattaa harkita, onko nykyinen massatyöttömyys todella vain työttömien ”luusereiden” omaa syytä ?!
Näin eduskuntavaalien alla ja aikana etenkin kolmen suuren ja vanhan populistipuolueen (Kokoomus, SDP ja Keskusta) edustajat ovat kovaan ääneen olleet syyllistämässä työttömiä ja vaatimassa joustoja, kuten mm. työttömille ilmaistöitä eli ”työharjoittelua”. Poliitikoille ei ole tullut mieleen, että moni työttömäksi etenkin YKSITYISELTÄ sektorilta saneerattu on jo ”joustanut” työpaikan menetyksen muodossa ja seuraukset näkyvät välittömästi omassa taloudessa tavalla tai toisella tulojen alenemisena.
Nykyinen työttömien syyllistäminen toistaa vanhoja 80- ja 90-lukujen stereotypioita ja valitusvirttä. Esimerkiksi mikään ei näytä muuttuneen TE-toimistojen eli entisten Työvoimatoimistojen suhtautumisessa työttömiin. Edellisen kerran kun olin työttömänä hetken 90-luvulla, työvoimaviranomaisten touhut olivat yhtä ylimielisiä kuin nykyisin. TE-toimistojen toimintatavoissa, päätöksissä ja asenteissa näkyy edelleen asenne ”kyllä virkamies tietää, mikä sinulle on kulloinkin parasta!”. Työttömänä EI saa olla aktiivinen, vaan on pyöriteltävä peukaloita ja odoteltava hallintovirkamiehen yhteydenottoa mitä kulloinkin saa tehdä menettämättä korvauksia viikkokausiksi. Samaan aikaan pitäisi elää!
Fakta on se, että myös työttömiin mahtuu sosiaalitukien väärinkäyttäjiä. Nykyaikana ei kuitenkaan luulisi olevan vaikeaa eritellä tätä pientä mariginaaliryhmää työhaluisista ja työkykyisistä sekä itseään kouluttaneista työttömistä ihmisistä. Viranomaisen pitäisi kyetä ratkaisemaan tämä ongelma ihan itse, ja siihen riittää ihmisen koulutus- ja työhistorian sekä toimeliaisuuden kokonaistarkastelu. Toimenpiteiden pitää olla vastaavasti sen mukaisia, eli laiskottelijoilta katoaisi tuet vähitellen, jonka jälkeen ihmistä saattaa kiinnostaa muukin, kuin kaljan lipittäminen lähiöbaarissa. Näitäkin tapauksia on nimittäin nähty, eli toisilla tuet juoksee mitään tekemättä vuosikausia, kun samaan aikaan toiset käyttävät tämänkin ajan tehokkaasti vaikka opiskeluun.
Tällä hetkellä työttömäksi ”jää” (LUE: SANEERATAAN) yhä enemmän hyvin koulutettua ja usein 15+-vuoden KÄYTÄNNÖN työkokemuksen omaavia ihmisiä erityisesti YKSITYISELTÄ sektorilta. Koulutuksena on usein ammmatillinen- ja/tai yliopisto-/korkeakoulutason tutkinto. Nämä ihmiset luokitellaan ensimmäisestä työttömyyspäivästä lähtien B-luokan kansalaisiksi. Itse ehdin maksamaan lähes 20-vuotta ”hyvinvointia” omasta palkasta joko suorina tai epäsuorina veroina (kokonaisveroasten ollessa luokkaa 50%, koska Suomessa ei pysty toimimaan ilman, etteikö valtio perisi joka yhteydessä veroja). Työttömyyden osuessa kohdalle ihmisellä ei yllättäen saisi olla oikeutta ”vastikkeettomiin tukiin” kuten ansiosidonnaiseen, joita on ollut hetkeä aikaisemmin rahoittamassa. Näin Suomessa ! No, moni poliitikko osoittaa ainakin tietämättömyytensä yhteiskunnan asioista puhuessaan työttömistä homogeenisena ”massana”.
Mitä tulee koulutukseen, Suomi on ollut aina kerrallaan yhden asian tai totuuden maa. 90-luvulla Nokia-buumin pukatessa päälle koulujen sisäänottomääriä lisättiin nimenomaan POLIITTISIN päätöksin täysin holtittomasti. Poliitikot kun tykkäävät mielellään helpoista ratkaisuista! Koulutus vinoutui monin paikoin liian Nokia-vetoiseksi, ja tulokset näkyvät nyt etenkin ICT-sektorilla: kotimaasta irtisanotaan ja verovaroista kustannettavia projekteja siirretään ulkomaille. Nokia-buumin vaikutukset olivat jo tuolloin nähtävissä eli mitä tulee tapahtumaan, kun koulutusjärjestelmää ja teollisuutta rakennetaan vain yhden tai kahden teollisen tukijalan varaan – riskit kasvavat samassa suhteessa.
Suomessa ei myöskään osata pitää ja hoitaa lypsävää lehmää, vaan se mieluummin joko lopetetaan tai myydään ulkomaille. Tälläkin hetkellä poliitikot puhuvat mielellään tuotekehitykseen panostamisesta. Tästä verovaroin rahoitetusta tuotekehityksestä ei ole yhteiskunnalle mitään hyötyä, jos taloudellisten panostusten tuloksena saadut hedelmät myydään hetkeä myöhemmin ulkomaille tai ulkomaalaisomistukseen. Kyse on pikemminkin Hölmöläisten peiton jatkamisesta ja veden kantamisesta kaivoon…
Suomen kustannuskyvystä puhuttaessa ratkaisuksi esitetään lähes poikkeuksetta aina tavallisen työntekijän palkkojen alentamista ja työttömien etujen leikkaamista ja pakottamista ilmaisorjatöihin. Samaan aikaa poliitikot, kansanedustajat, virkamiehet ja johtajat nostavat omia etuisuuksiaan joko itse tai kaverien avustuksella. Toki palkkoja ja etuisuuksia kautta linjan voidaan leikata vaikka heti, mutta ehdottomana vaatimuksena olisi tuolloin samaan aikaan ja samassa suhteessa toteutettu elinkustannusten (asuminen, ruoka, sähkö, jne.) lasku. Suomen kilpailukyky maailmalla ei parane kepulikonstein vain sillä, että suomalainen työskentelee kupillisella riisiä samaan aikaan yhdessä maailman korkeimmin verotetuista ja kalliin elinkustannustason maista. Kupillisella riisiä kuin ei ole ostovoimaa!
Summa summarum: Pääsi eduskuntaan kuka tahansa, kansanedustajan katu-uskottavuus tienataan ja saavutetaan omalla esimerkillä ja johtamisella. Meillä Suomessa on ollut tähän asti eduskunnassa liikaa näitä ”älkää tehkö kuten minä teen, vaan kuten minä sanon” kansanedustajia. Joukkoja johdetaan edestä ja omalla esimerkillä ilman poliittista mitään sanomatonta jargonia ja sanahelinää. Tiukan paikan tullen tosimiehet erottuvat itsestään poliittisista irtopisteiden- ja marjanpoimijoista…
DI
Kapt (res.)
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti