Perussuomalaiset

Saija Granlund

Mitä tapahtuu, kun hyvinvointiyhteiskuntamme murtuu

Media on viimepäivät mässäillyt Kuopiossa sattuneella ikävällä väkivalta tapauksella, jossa yksi nuori sai surmansa ja useita loukkaantui. TV -uutisissa haastatellut opiskelijat ovat huolissaan nuorten mielenterveysongelmista ja siitä miten vaikea Suomessa on saada apua akuuttiin ongelmaan. Toimittajien huulilla leijuu kysymys, miten tämä on mahdollista meillä Suomessa?

Vastaus on yksinkertainen, Suomessa on viime vuosikymmenet tehty hallituspolitiikkaa, jonka seurauksena työttömyys, syrjäytyminen, lapsiperheköyhyys, mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat lisääntyneet ennenkuulumattomalla ja häpeällisellä tavalla. Tällainen ihmisten kurjistamispolitiikka on kuin sytyttäisi hitaasti kytevän aikapommin. Miten meillä Suomessa on voinut päätöksenteko olla niin lyhytnäköistä jo kolmen vuosikymmenen ajan? Kuka ottaa vastuun Suomen alasajosta?

Meillä kaikilla on rajalliset voima varat, jos kaikki energia kuluu sen miettimiseen millä selviän laskuista, mistä lapsille vaatteet ja mistä ruokaa pöytään, on selvää, etteivät voimat välttämättä riitä lapsista huolehtimiseen riittävällä tavalla. Liian monelle lapsiperheelle arki on muodostunut aivan liian rankaksi selviytymiskamppailuksi. Jokainen äiti ja isä haluaa tarjota lapsilleen parhaan mahdollisen kasvu- ja elinympäristön ja juuri tähän yhteiskunnan apua tulee olla riittävästi/helposti saatavilla. Ihminen ei ole kone, johon voidaan ohjelmoida algoritmi tekemään kaiken tarvittavan vailla inhimillisiä tunteita ja tarpeita.

Nyt viimeistään on päättäjien, erityisesti hallituksen, aika herätä arjen todellisuuteen ja panostaa aidosti ja tehokkaasti perheiden hyvinvointiin, sillä perhe on yhteiskuntamme perusta. Ainoastaan hyvinvoivat aikuiset voivat kasvattaa hyvinvoivia lapsia ja nuoria.

Millaista kaksinaismoralismia meillä harjoitetaankaan. Samaan aikaan kun ollaan muka huolissaan suomalaisten vähäisestä syntyvyydestä, kohdistetaan säästötoimia juuri sinne mihin pitäisi panostaa, jotta syntyvyys saadaan kasvuun.

Rinteen hallituksen paljon puhumat parannukset suomalaisten toimeentuloon ovat kuin ”hyttysen pissa Itämeressä” niillä ei mitään todellista parannusta aikaan saada. Mutta esimerkiksi se 5 miljoonan euron lisäys, minkä hallitus on päättänyt sijoittaa ministereiden avustajien palkkaukseen, olisi voitu kohdentaa lapsiperheiden hyvinvointiin, mielenterveyspalveluihin ja kodeissa tarvittavaan tukeen. Hallitus olisi voinut päätöksenteossaan osoittaa sitä välittämistä ja kiinnostusta, jota väittää tuntevansa suomalaisten toimeentulosta.

Saija Granlund

Sairaanhoitaja AMK

Lahden PS

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Nimetön
Utelias
#1

Kylmä tosiasia on, että taloudellisessa selkärankassamme on vähintään välilevyn pullistuma, jos ei murtuma. Silti meno vain jatkuu, hokemilla ”vastuunkannosta” ja ”Suomi on vauras maa”. Seuratkaa vaikka ministereiden Ohisalo ja Tuppurainen puheita ja touhuja. Rinne on aivan samaa maata. Menopuoli kyllä hoituu kätevästi, tulopuolella tuntuu ”hyväosaisia” riittävän loputtomiin.
Kiistämättä blogissa lueteltuja kuvauksia ihmisten ahdigosta löydän siis asiaan yhden perussyyn : Verotus. Se heijastuu salakavalasti kaikkeen toimintaan ja rämettää yhteiskunnan kehityksen, aivan samalla tavalla kuin korruptio. On maita missä korruptio on järjestelmän rakenteisiin kuuluva tekijä. Meillä se on erilaisten tukien viidakko, jonka hallintaa varten tarvitaan kymmenien tuhansien ihmisten armeija ja mittavat tietojärjestelmät. Tämän apparaatin purku lienee mahdotonta, muutoin kuin taloudellisen katastrofin kautta? Ennen seuraavia eduskuntavaaleja koemme ja tiedämme lisää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#2

Mitä tapahtuu, kun hyvinvointiyhteiskuntamme murtuu ??! Lyhyesti siitä tulee Pahoinvointiyhteiskuntamme , valitettavasti !!? Kovaa vauhtia ollaan siihen suuntaa menossa , Rinteen johdolla !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Meinaatko että muutama kuukausi sitten aloittaneen hallituksen syy, että kylähullu alkaakin miekkailla?
Mitä persut on tehneet hallituksessa mielenterveyden eteen? No vähentäneet mielen hyvinvointia! Joka suhteessa negatiivinen ja ruikuttava porukka, joka ei saa mitään aikaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#4

Aikoinaan olikin halllituksessa nykypersujen irvikuva, nöyrät muiden tahtoon alistuvat hillotolppalaiset.
Nyt on tyyli muuttunut ja asioihin ajetaan muutosta.
Jos epäkohtien esiintuominen on ruikutusta, niin kyllä sitä kuultiin SDP:n oppositiosa ollessa mielin määrin.
Nyt sitten Hallituksessa ei tehdäkään mitään muuta kuin jaellaan tyhjiä lupauksia vähän joka suuntaan. Milloin saavat Puheenjohtajan koomasta herättäneet hoitajat (vrt. Kataisen Sari Sairanhoitaja) lupauksia asioiden korjauksista, milloin Postinjakajat huomiodaan jne.
Vain yksi on epäselvää: Kuka maksaa ja mistä rahat? ”Hyväosaiset” alkaa olla katoava luonnonvara tällä menolla. Kohta kaikki kyttää Sossun luukulla. Se kai lienee Hallituksen salainen unelma? Kukaan ei tohdi kyseenalaistaa järjestelmää, kun vaarana on, että ”letkut” irroitetaan.
Tämä systeemihän toimi Neukkulassa ja DDR:ssä. Aikansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#5

Muistaakseni persut eivät kelvanneet Rinteen hallitukseen. Jos kerran edellinen hallitus teki virheitä niin miksi nykyinen ei niitä edes yritä korjata vaan pahentaa niitä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Black
Hämmentynyt
#6

Nykyinen hallitus pyrkii korjaamaan oikeistohallituksen tekemät virheet, kuten aina ennenkin ja ovat lähes aina siinä onnistuneetkin. Sääli vaan, että nykyhallitus sai eteensä huonon perinnön edelliseltä hallitukselta. Koulutustason palauttaminen neljän vuoden takaiseen tilaan on haasteellista, kolmen kopla vei rahat ja jättivät oppilaat varsinkin ammatillisessa koulutuksessa oman onnensa nojaan. Persut olivat mukana ajamassa koulutusta alas ja nyt ovat vaatimassa lisää rahaa koulutukseen, aika härskiä, sanoisin. Aivan turha on syyttää mitään ”hillotolppa porukkaa,” puolueen jäsenet heidät sine valitsivat. Samat, jotka nyt haukkuvat heitä joka käänteessä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000