Perussuomalaiset

Saana Kokko

Koulukiusaaminen jättää jäljet

Etelä-Saimaa kirjoitti 11.9.2022 koulukiusaamisesta. Jutussa kerrotaan koulukiusattujen kokevan usein epäoikeudenmukaisuutta, jos he jäävät yksin kiusaamiskokemustensa kanssa. Lisäksi todetaan, että kiusaamiseen pitäisi puuttua niin aktiivisesti, että se näkyy uhrille systemaattisena ja tehokkaana toimintana.

Lappeenrannassa on käytössä ns. Etelä-Karjalan malli, jossa koulukiusaamiseen liittyviä ongelmia ratkotaan koulujen, poliisin, Eksoten ja kuntien edustajien yhteistyönä. Tästä mallista on saatu paljon hyviä tuloksia, mutta parannettavaakin on.

Lasten ja nuorten lautakunta hyväksyi päivitetyn kiusaamiseen puuttumisen toimintamallin tammikuussa. Mallissa todetaan, että kiusaamiseen tulee reagoida heti ja se tulee keskeyttää välittömästi. Esimerkkeinä vakavista ja julmista koulukiusaamisen muodoista jotka täyttävät henkisen väkivallan kriteerit luetellaan eristäminen, vähättely, aliarvioiminen, nimittely, yllyttäminen itsemurhaan sekä erilaiset ilmeet, eleet ja merkit, joilla halvennetaan toista.

10.9. vietettiin itsemurhien ehkäisypäivää. Päivän tarkoituksena on tuoda esille sanomaa siitä, että itsemurha on estettävissä ja itsetuhoisiin ajatuksiin on saatavissa apua. Itsetuhoisten ajatusten tai itsemurhan taustalta löytyy aivan liian usein koulukiusaamista.

Lappeenranta noudattaa Unicefin lapsiystävällinen kunta -mallia, joka pohjautuu lapsen oikeuksien kunnioittamiseen ja lapsivaikutusten arviointiin kaikessa kunnan toiminnassa. Koulurauhan turvaamisessa tärkein rooli on oppilaitoksilla, mutta kyseessä on meidän kaikkien yhteinen asia. Luokkakaverit, menkää sen kiusatun yksinäisen luokse rohkeasti, pelkäämättä että itse tulisitte kiusatuksi! Opettajat, voimia teille työssänne puuttua kiusaamiseen kerta toisensa jälkeen! Vanhemmat, kysykää lapsiltanne ja nuoriltanne miten koulussa menee!

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Lööytyykö , Saana Suomesta / maailmasta näitä , niin kypsiä ihmisiä jotka pystyisivät , puuttumaan / korjaamaan näitä asioita !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

MolonLabe
#2

Koulukiusaajien mielestä kiusaaminen on luonnollista ja oikein, yksi keino luoda ryhmäpainetta jolla kiusaaja saataisiin muuttamaan elintapojaan esim. jos kiusattava ihminen on ylipainoinen niin kiusaamalla hänet yritetään saada laihdutuskuurille. Vaihtoehtoisesti jos kiusattu on heikko niin hänen pitäisi ryhtyä kehittämään itseään vahvemmaksi. Kiusaajien mielestä kiusattu on aina itse syyllinen kiusatuksi joutumiselleen ja hänellä on itsellään velvollisuus toimia saadakseen kiusaamisen loppumaan, eikä kiusaajat olisi itse olisi mitenkään syyllisiä tai väärin toimivia. Tämä on se kiusaajien ajattelutapa, jota toiset kiusaajat yrittävät säilyttää sukupolvilta uusille sukupolville siirtyvänä tapana/tehtävänä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

MolonLabe
#4

Näköjään autocorrect teki kirjoitusvirheen alkuperäiseen viestiini. Näin oli tarkoitus kirjoittaa:
’Koulukiusaajien mielestä kiusaaminen on luonnollista ja oikein, yksi keino luoda ryhmäpainetta jolla kiusattava saataisiin muuttamaan elintapojaan’.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Koulukiusaamista on ollut aina.Nyt vaan tänäpäivänä se on kokoajan raaistunut,ja raaistuu edelleen.Siihen syyllistyy kantasuomalaiset,mutta maahamuuttajataustaiset ehkä jo enemmän?Kun kävin itse kansakoulua 1950 luvun lopulla 1960 luvun alukupuoliskolla.Niin heti jo alaluokilla yksi poika alkoi kiusaamaan,tönimällä ja nimittelemällä,ja lyömällä nyrkillä.Toiset pojat seurasivat vierestä,kunnes eräänä päivänä sanoivat,mikset lyö takaisin?No täräytin tuota kiusaajaa oikealla suoralla suoraan päin näköä.Kaveri putosi persuuksilleen,ja alkoi porata vollottaa.Ja kun ei enää muuta pystynyt,puri minua sormeen niin että veri tirskui.Mutta siihen päättyi myös kiusaaminen.Ja meillä oli kyllä vielä silloin kunnon opettajat,jotka puuttuivat kiusaamiseen,jos vaan pääsivät näkemään.Varsinkin miespuolinen johtajaopettaja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Niin ei minulle tuosta koulukiusaamisesta mitään muita jälkiä jäänyt.Kuin kiusaajan hampaanjäljet oikean käden etusormeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Ei koulukiusaaminen lopu ennen kuin joku opettaja tapetaan tai jonkun silmäätekevän poliitikon lapsi joutuu raa´an kouluväkivallan uhriksi.

Ei tavallisten ihmisten kiusatuista lapsista kukaan poliitikko oikeasti välitä. Juhlapuheissa ja teemapäivinä vähän keräillään poliittisia pisteitä ja julkisuutta lässyttämällä, mutta siihen se jää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000