#anteeksipekka -hashtag nousi hetki sitten someen kuin hiljainen huuto, jossa yhteiskunta yritti löytää sanoja anteeksipyynnölleen. Se kuitenkin romahti hirmumyrskyn voimalla kun taustalla ollut huijaus paljastui. Kyse ei ole syyllisten etsimisestä – ei kiusaamistapauksissa eikä huijaukseen liittyen – vaan peilin kääntämisestä. Miten me kasvattajina voisimme arjen pienillä valinnoillamme luoda maaperän, jossa kiusaaminen ei juurtuisi ja rehellisyys voisi kukoistaa?

Luottamuksen rakentuminen arjen pienissä hetkissä

Suomalaisessa kasvatuskulttuurissa korostuu hiljainen vuoropuhelu – se, miten vanhemmat ovat läsnä, on usein merkityksellisempää kuin mitä he sanovat. Opetushallituksen ohjeistuksissa painotetaan luottamuksellisen suhteen merkitystä: kun lapsi kokee, että häntä kuunnellaan ilman tuomitsemista, hänen on helpompi kertoa arjen vaikeista tilanteista. Tämä edellyttää kuitenkin aitoa kiinnostusta, ei vain rutiininomaista ”miten koulussa meni” -kyselyä.

Monet lapset eivät kerro kiusaamiskokemuksistaan vanhemmilleen. Syynä ei useinkaan ole pelko vaan epävarmuus siitä, miten aikuinen reagoi. Lapsi, joka näkee vanhempiensa käyttäytyvän empatiattomasti tai välinpitämättömästi arjessa, omaksuu saman mallin myös omaan kanssakäymiseensä.

Arvojen siirtyminen hiljaisena oppimisena

Lasten neurologinen herkkyys aikuisten käytökseen on suurempi kuin usein ymmärretään. MLL:n tutkimus osoittaa, että nuoret arvostavat erityisesti sitä, kun vanhemmat:

– Osoittavat mielenkiintoa heidän ajatuksiinsa ilman holhoavuutta

– Kunnioittavat sopimuksia ja säännöistä sovittua

– Reagoivat tasapainoisesti myös negatiivisiin tapahtumiin

Tämä ”hiljainen oppiminen” näkyy konkreettisesti kiusaamistilanteissa. Lapsi, joka on tottunut nähdä vanhempiensa ratkaisevan konflikteja keskustelemalla hakee todennäköisemmin aikuisen apua huomatessaan kiusaamista. Toisaalta lapsi, joka kokee kotonaan jatkuvaa epäoikeudenmukaisuutta tai rankaisemista ilman dialogia, omaksuu saman asenteen myös kouluyhteisöön.

Koulun ja kodin synergia nykymaailmassa

Vaikka suomalainen koulujärjestelmä on kansainvälisesti arvostettu, Theseuksen tutkimus paljastaa haasteellisen paradoksin: vaikka 89% vanhemmista seuraa lasten päivittäistä koulunkäyntiä, vain 34% kokee saaneensa riittävät työkalut kiusaamisen ehkäisyyn. Tämä asettaa koulut ja kodin välien jännitteen, jossa vastuu vieritetään hiljaa toisille osapuolille.

Ratkaisuna ei ole pelkkä sääntöjen tiukentaminen vaan yhteisen kielen löytäminen. Kuten Suomen Vanhempainliitto toteaa, kiusaamisen ennaltaehkäisy vaatii jatkuvaa dialogia:

– Koulujen tulisi tarjota konkreettisia välineitä vanhemmille (esim. oppaat ongelmakäyttäytymisen tunnusmerkeistä)

– Vanhempien tulisi osallistua aktiivisesti nuoren arjen rakentamiseen (esim. vanhempainillat, harrastukset, mielenterveys)

– Molempien osapuolten tulisi tunnustaa omat rajansa ja vastuunsa, ja pyytää ajoissa apua

Yhteisen vastuun uudelleenmäärittely

Kun puhumme vanhempien vastuusta kiusaamisen ehkäisyssä, emme voi rajata sitä pelkästään oman lapsen käytökseen. Tampereen yliopiston tutkimus osoittaa, että vanhempien aktiivinen osallistuminen kouluyhteisöön parantaa koko ryhmän sosiaalisia suhteita. Tämä tarkoittaa käytännössä:

– Kykyä nähdä oman lapsen mahdollinen rooli kiusaajana

– Valmiutta puuttua myös muiden lasten epäasialliseen käytökseen

– Aktiivista osallistumista koulun arjen rakentamiseen (esim. vapaaehtoistyö)

Reflektiivisen kasvatuksen mahdollisuudet

Pia Penttalan haastattelussa kiteytyy modernin kasvatuksen ydin: ”Jokainen lapsi on timantti, mutta timantti vaatii hiomista.” Tämä hiominen ei tapahtuessa autoritaarisella kontrollilla ja pelolla vaan herkällä läsnädöllä ja avoimella keskustelulla. Kun vanhemmat:

– Keskustelevat omista epäonnistumisistaan

– Osoittavat haavoittuvuuttaan

– Pyytävät lapsilta myös anteeksi erehdyksiään

he luovat perustan sille, että lapsi uskaltaa olla aito myös kiusaamistilanteissa. Tämä reflektiivisyys rikkoo perinteisen ”aikuisen kaikkitietävyyden” myytin ja luo aidomman pohjan kasvatukselle.

Suomalaisen kiusaamisen ehkäisyn ratkaisut eivät ole uusissa teknologioissa tai rangaistuskäytännöissä, vaan kyvyssä nähdä kasvatus jatkuvana vuoropuheluna. Kun vanhemmat uskaltavat kyseenalaistaa omia toimintamallejaan ja koulut tarjoavat konkreettista tukea tähän prosessiin, luodaan ympäristö, jossa kiusaamiselle ei pääse syntymään hedelmällistä maaperää.

Tämä vaatii kuitenkin rohkeutta katsoa peiliin ja myöntää, että jokainen kiusaamistapaus on myös meidän aikuisten yhteiskunnallinen epäonnistuminen.

Blogi on julkaistu alunperin 26.2.2025 hupli.fi -sivustolla josta löytyy myös alkuperäiset lähdeviittaukset.