Perussuomalaiset

Saana Kokko

Kantaako ääni paremmin vastatuuleen?

Vastatuuleen huutaessa ääni kuuluu voimakkaampana kuin myötätuuleen huutaessa, vaikka voisi kuvitella asian olevan juuri päinvastoin. Tieteellinen nimitys tälle ilmiölle on virtausvoimistuma.

Tämän hetken poliittista keskustelua seuratessa virtausvoimistuman huomaa käytännössä. Olipa kerran Pohjolassa kaunis maa, jossa on tarvetta pitää kukkaron nyörit tiukalla. Osa päättäjistä tietää ja ymmärtää tarpeen kulukurille ja pyrkii toimimaan päätöksenteossa sen mukaisesti. Toinen osa taas tietää ja ymmärtää samat asiat yhtä hyvin, mutta huutaa kovaa ”vastatuuleen” vain pelkästä huutamisen ilosta. Olipa kerran kaunis kaupunki Kaakkois-Suomessa, jossa sama ilmiö toistuu pienemmässä mittakaavassa.

Saisimmeko kuitenkin enemmän yhteistä hyvää aikaan, jos lopettaisimme vastatuuleen huutamisen pelkästä huutamisen ilosta ja keskittyisimme olennaiseen? Jos vaikkapa valtionosuudet pienenevät kun lapsia on koko ajan vähemmän, niin pitää se vastuullisessa taloudenpidossa ottaa huomioon.

Verojen lisääminen ja kulujen kasvattaminen ei voi olla kunnissa vaihtoehto, vaikka Lappeenrannan taloustilanteen voidaan sanoa olevan kohtuullinen. Valtiontalouden syöksykierre lyö laineita tulevaisuudessa väistämättä myös kuntatalouteen ja tämän jokaisen vastuullisen päättäjän pitää tiedostaa.

En usko tästä kaupungista löytyvän ketään, joka ei ymmärtäisi tarkan taloudenpidon tärkeyttä ja sitä, että sujuvan arjen turvaaminen sekä asukkaille että elinkeinoelämälle on Lappeenrannalle elinehto. Yhteen hiileen puhaltaminen, ei selkeiden tosiasioiden vastustaminen esimerkiksi kaupungin tulevista talousarvioista päätettäessä, on paljon suositeltavampi vaihtoehto.

Osallistu keskusteluun!


41 kommenttia
Nimetön
#1

Verojen kiristäminen on vain kuin särkylääkkeen lisäämistä kipuihin, välittämättä itse sairaudesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Näin, ennen vanhaan tautiin oli hyvä lääke, devalvaatio, se paransi vientikilpailukyvyn lähes raketin nopeudella, josta työt lisääntyi ja heijastukset ulottuivat läpi maan erilaisina alihankintaketjujen kautta parturi-kampaamoihin Konnevedelle saakka ja Itä-Suomeenkin. Nyt meillä ei ole omaa valuuttaa, jäljelle jäi vain muisto hyvistä ajoista ja vientikilpailukyvystä, ja ruoka alkaa olla rasvaa vyötäröltä, terveydeksi sekin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Viimeinen sammuttaa valot, jos sattuu olemaan aurinkoinen tai tuulinen päivä ja sähköä riittää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

No on tämä valtio mennyt päin persettiä, ei edes ostata tehdä koiran ruokaa, ostetaan jotain paskaviemärivedellä kasvatettua perunaa ulkomailta, voi jumalauta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Näin on, meillä olisi mahdollisuus myydä perunahiutaleita maailmalle miljardeilla euroilla ja saada maan talous kuntoon. Mikä helvetti siinä on, että koskaan meitä ei onnista saamaan sellaista hallitusta, joka osaisi ajatella maan taloutta ja työllisyyttä samassa paketissa? Elämme jatkuvasti jossain verohelvetissä, kun meillä olisi mahdollisuus tuottaa ruokaa miljardeille ihmisille maailmassa, puhdasta ruokaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Niin, ja nosti tuontihintoja, joista vaadittiin devalvaatiokorvausta, joka aiheutti inflaation, joka aiheutti devalvaatiopainetta, joka…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Devalvaatio hyväksi omalle tuotannolle
#28

Tuontihintojen nousu lisää omaa teollisuutta ja tekee työpaikkoja. Halutaanko me tehdä Suomessa mitään, mikä työllistää meitä, vai halutaanko nimen omaan ostaa kaikki ulkomailta, on pakko kysyä. Kyse ei ole pienistä asioista, jokainen tuotantonsa Suomessa aloittava yritys on potentiaalinen vientiyritys, ja kotimaa on aina hyvä koeponnistus omille tuotteille, jossa tuotteiden kehitys on parasta tehdä juurikin omissa ympyröissä, jossa saadaan palaute suoraan ja nopeasti kuluttajilta. Suurin virhe on myydä keskeneräisiä tuotteita maailmalle, jossa hyvätkin ideat on äkkiä kopioitu ja maailmanmarkkinoilla. Kotimaisen tavaran on oltavakin halvempaa kuin ulkolaisen, vaikkakaan kaikkea ei kannatta tehdä itse, massatuotteita, komponentteja, nippeleitä jne., koska hinnat ovat halvempia miljoonasarjoina tehtynä. Esim. 1970-luvulla suomalaisen ruuvin hinta saattoi olla markan kappale, kun ulkomailta sai markalla tuhannen ruuvia, johtuen pitkälle kehittyneestä automaatiosta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Nyt media iloitsee suurista veronmaksajista. Siinä ei ole mitääm iloittavaa, koska näissä on perheyritysten omistajia, jotka ovat myyneet perheyrityksensä, sukupolvenvaihdoksen sijaan, Ruotsin perheyrityksille. Suomessa sukupolven vaihoksessa jälkipolvi joutuu ottamaan heti velkaa maksaakseen perintöveron. Toisin kuin Ruotsissa, missä perintöveroa ei ole. Kateus syö kalatkin vedestä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Ei perintöverossa ole mitään järkeä. Jos talo esim. on rakennettu ja rahoitettu perheen voimin, niin vaikka isän kuoltua, muut joutuvat maksamaa perintöveroa omista rahoistaan rakennetusta talosta, joka on rahoitettu omasta verotetusta palkasta. Vain mielipuoli pitää perintöveroa oikeutettuna edellä mainituissa tapauksissa, ja näitähän riittää. Verojen keksijät ovat harhaisia ja ahneita, ajattelevat pienillä aivoilla ja umpisuolellaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Pitäisikö Maahanmuuttovirasto sijoittaa Itä-Suomeen? Nyt kaikki turvapaikanhakijat pyörivät pääkaupunkiseudulla?
Jaetaan mamut tasaisesti itään ja annetaan pääkaupunkiseudun asunnot työtätekeville kantasuomalaisille.

https://www.verkkouutiset.fi/a/maahanmuuttovirasto-aloittaa-muutosneuvottelut-koskee-900-tyontekijaa/#352ac01b

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Virasto voi toimia etänä vaikka Muoniossa, ja maahanmuuttajat voi jonottaa vaikka Italiassa tai Välimeren satamissa Pohjois-Afrikassa. Hyvinvointikulumme ei vastaa tuloja, joten jostain on tingittävä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Sen voi siirtää vaikka Filippiineille saakka.Siellähän se postinkin logistiikkakeskus sijaitsi takavuosina.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Media iloitsee nyt siitä, kun perheyritystemme omistajat myyvät yrityksensä mm. ruotsalaisille perheyrityksille ja pääsevät näin verotilastojen kärkeen. Tässä ei ole mitään iloittavaa. Perheyritykset myyvät yrityksensä Ruotsiin välttyäkseen velkaantumista sukupolven vaihdoksissa tulevilta kaistapäisiltä perintöveroilta. Ruotsissa ei ole perintöveroa. Tässäkään vihervasemmisto ei ymmärrä ottaa mallia Ruotsista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#8

Eihän ne ymmärrä ottaa mallia esimerkiksi suurpetopolitiikassakaan.Vaikka Ruotsi ja Viro kuuluvat samaan EU:hun kuin me.Niin edellämainitut maat kaatavat kannanhoidollisesti esim,noin puolet susistaan joka vuosi.Mutta meillä ei kannanhoidollinen metsästys/poikkeuslupa käytäntö toimi.Meillä susi on erittäin uhanalainen ja EU:n tiukasti suojelema laji, vihreiden/vihervasemmiston mielestä.Vaikka kantojen määrät ovat kokolailla samat Ruotsissa ja Virossa.Eikä Ruotsiin edes mene lisää susia Venäjältä,niinkuin meille ja Viroon.Ainoa asia missä vihervasemmisto ottaa mallia Ruotsista.=On maahanmuutto! 🙁

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Aikaisemmin vihjervasemmisto vetosi aina Ruotsiin ajaessaan uudistuksia. Nyt vastustavat kaikkia uudistuksia ja käytäntöjä, jotka Ruotsissa on tehty aikaa sitten. Ja ”vastuu”media on tässä mukana tuomatta esille Ruotsin työmarkkina/sosialiuudistuksia, turpeen kohtelua, petoasioita, vientivetoista työmarkkinamallia, ym.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Juuri näin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Milloin pensan hinta laskee?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ilmastoideologia ei ole syötävää
#9

Bensan hinta laskee heti, kun päätös siitä tehdään, valtion omissa käsissä. Kannattaa huomioida, että bensaveron lasku antaa tilaa muulle työtä tarjoaville sektoreille, jotka maksavat tuloveroa. Näin kyse on aina verotuksessa painopisteestä, työn vain vaikka palvelujen käytön kautta verotulot. Verotuksessa on oltava tarkkana, kerätäänkö ne suoraan palkasta tai työllisyyden kautta, josta syntyy työllisyyden kautta kertyviä verotuloja, monessa portaassa. Tuossa taas olisi ymmärrettävä se tosiasia, että eri tasoisissa palveluissa on myös eri tasoista koulutuspohjaa, kaikista kun ei ole joutaviksi maistereiksi vaikka valtion joutavaan virkamiesarmeijaan. Modernin ajan maailmassa teknisen alan huiput ovat usein avainasemassa, perustavat tai kehittävät maailmalle kilpailukykyistä huipputekniikkaa, josta seuraa palvelualoja työllistäviä yrityksiä, eli se toimii kuin ruokaketju. Pelkkä ilmastonmuutokseen tähtäävä ideologia ja tekniikka on kopioitavaa, eikä ole tae menestyksestä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Näin on, Kiina kopioi kaiken uuden suojaamattoman tekniikan, eli keskittymällä satojen miljardien ilmastoinvestointeihin tai niiden odotteluun, pian tuomme kiinalaisia tuulivoimaloita, Kiinan itsensä tuottamalla kivihiilienergialla, ja me vain tuotamme halvalla muka vetysähköä, mutta kun ei ole mitään tekemistä, kalliilla kun kun varastot ovat pian täynnä, ja tuotannon tekijät tienpäällä.

Jos politiikan maisterimme olisi nähnyt maailma ja ymmärtäisivät jotain kansainvälisestä kireästä kaupasta, ikkuna olisi auki, silmät voisivat avautua, ja ilmastosumun sijaan näkisivät maailman sellaisena kuin se on, ei ruusunpunaisena onnelana, afrikkalaisten maahanmuuttajien palvelijoina, olisimme säilyttäneet markkinarakomme tehdä muutakin kuin hyviä laivoja. Kohta pääelinkeinomme on pujotella pajukoreja, kamelin tarhausta, läpsykenkien valmistusta, puunjalostuskin ollaan ajamassa pois maasta, kun se ilmastonmuutos.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Juuri näin, kun katsomme historiaan, näemme pelkää punasiirtymää, mutta tulevaisuus on sinisiirtymää, mikäli emme tuijota tai jatka vain menneisyyden demarihegemoniaa ja opimme jotain menneisyyden virheistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Viime viikolla tankkasin 2.14. Eilen hinta oli 1.84, joten on laskenut. Vaihtelee varmaan paikkakunnittain ja päivittäin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#16

Pollttoaineiden hinnoilla kikkailu on täyttä pelleilyä ja kusetusta.Miksi ei suuret polttoaineketjut/huoltamoyrittäjät,voi pitää hintaa samana pidemmän aikaa.Hinta vaihtuu parhaimmillaan kaksikin kertaa päivässä.Ja yleensä viikonloppuisin kun ihmiset liikkuvat enemmän autoillaan,hinta on kalliimpi.Tiistaisin ainakin TB-ketjun huoltoasemilla menovesi on edullisempaa,kun autoilijoita on vähemmän liikkeellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Putin tarjoaa meille edullisempaa bensaa, kuin kotimainen Neste. Kumpaa tässä nyt pitäisi uskoa, rahaa vai rauhaa, rahalla saa ainakin ruokaa enemmän?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Näinhän se on ollut aina, kun laskee hieman rimaa moraalissa, niin lompakko kiittää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Näin on, Neste tekee helvetinmoisia voittoja, ja tankkaajat maksaa lystin, niin paljon, että ei edes parturiin tai muihin työllistäviin palveluihin ole varaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Valtio ottaa verot tai rahat mieluummin heti, kuin työllisyyden kautta. Että sellaista markkinataloutta taas, tai edelleen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Se on vissiin tämä suomalainen markkinatalous jotain veromarkkinataloutta, eli jotain kansallissosialismin, sekatalouden ja kommunismin sekametelisoppaa, josta ei pirukaan ota selvää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

St1

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Olipas taas Eduskunnan kyselytunti. SdP.n Joona Räsänen veteli antaumuksella hirsiä tunnin alussa ja Tuppuraisen vieressä Sdp:n heppatyttö nyökytteli päätään naama hymyssä tapansa mukaan.
Kyllä oli tylsä kyselytunti. Jonninjoutavaa jauhettiin moneen kertaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#11

Koskahan sitä tavanduunari alkaa saamaan sopeutumisrahaa?Kun en ole vieläkään oikein sopeutunut eläkkeellä oloon.Vaikka olen jo useita vuosia ollut eläkkeellä.Aina välillä nään öisin painajaisunta,että minua tullaan hakemaan takaisin töihin.Se johtuu varmaan siitä,että eläke on niin pieni?Enkä ole sen tähden sopeutunut eläkeläiseksi?Täytys varmaankin saada vähintään se 6800 ekee kuukaudessa,että sopeutus?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#19

Suomen mätämunasysteemi:

Sopeutumisrahaan ei ole tulossa heikennyksiä – Suurin etuus jopa 6 800 euroa kuukaudessa ja sitä voidaan maksaa eläkeikään asti
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0a621ab2-e93c-48bf-904f-5acd4ac47708

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#27

Just näin!Tuohon samaan viittasin kommentissani,kun kerroin,että pitäisi varmaankin saada tuo 6800 ekee,että sopeutus eläkkeelle?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Hyvin riittää tuo kuus tonnia kuussa, jos siihen tulee vielä kunnon eläke ja ikälisät päälle maassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Paljonkos sinulle maksetaan Marsissa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000