Perussuomalaiset

Saana Kokko

Alijäämän anatomia

Nykyinen hallitus sai perinnöksi 13 miljardin alijäämän Marinin (sd) hallituksen kriisiajan ja pysyvien menojen lisäämisen sekä umpisurkean soteuudistuksen myötä. Alijäämä tarkoittaa sitä summaa, jonka verran hyvinvointivaltiomme maksaa vuosittain velkarahalla eli siirrettynä verotuksena lapsien ja syntymättömien lapsien laskuun. 

Miljardit pyörivät uutisoinnissa, mutta pelkään, että tavallisen ihmisen on vaikea hahmottaa edes yhden miljardin eli tuhannen miljoonan mittakaavaa. Jos mittakaavaa on vaikea hahmottaa niin kriisitietoisuus ei pääse syntymään. Erityisesti politiikan vasemmalla laidalla numerot eivät tunnu kiinnostavan.

Jos ihminen tienaa 40 000€/v ja työura on 40 vuotta, niin hänelle kertyy 1,6 miljoonan euron potti koko työuralta. Vuosittainen alijäämä vaatii tuollaisia ihmisten kokonaisia työuria 8125. Tuo vastaa siis yhden vuoden syömävelaksi otettua summaa tässä horjuvassa hyvinvointi-Suomessamme.

Miljardin ja miljoonan eroa voi myös arkisesti yrittää ymmärtää siten, että miljoona sekuntia on 11 päivää mutta miljardi sekuntia on 31 vuotta. Jos ihminen saa 2500€ kuukaudessa puhtaana käteen, niin 33 334 vuoden päästä hänellä on miljardi tienattu.

Suomi on aidosti kriisin partaalla. Niin pahalta kuin ajatus siitä että omaan toimeentuloon saatetaan hallituksen toimesta puuttua tuntuukin, voi lohduttautua sillä että jos nyt ei tehdä sopeutuksia kotimaisin voimin niin aikanaan sopeutukset tulee tekemään Kreikan tyyliin valuuttarahasto ja komissio. Ja silloin on leikki kaukana eikä puhuta saksista vaan silppurista.

Osallistu keskusteluun!


35 kommenttia
Nimetön
#1

No mutta, kun valtio on ajanut jo itsensä konkurssiin, niin nyt ajetaan sitten väestökin. Tuskin se väestön vika on, että valtion johti ei kykene pitämään huolta valtion taloudesta, vaikka huomioidaan se, että väestö väen väkisin valitsevat päättäjänsä sosialisteista. Verotuloilla maan taloutta ei saada kuntoon, koska sehän tarkoittaisi sitä, että me pärjättäisiin pelkästään verottamalla, ja jokainen vähänkin älyissään oleva ymmärtää että tuo on mahdoton yhtälö.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Käytännössä toivo on mennyttä
#6

Juuri näin, verotuksella selviytyminen ja kaiken ratkaiseminen johtaa väistämättä entistä syvempään talouden ahdinkoon, etenkin kun konkurssit alkaa lisääntymään. Tuo taas johtuu kulutuskysynnän vähenemisestä. Välillisten verojen, kulutusverotuksen kiristäminen ei koskaan tuota edes toivottuja verotuloja, koska se kulutus vähenee. Laskennallisesti se voi olla ok, samoin kuin tuulivoiman nimellistuotto, joka on ihan keleistä kiinni, ehkä vain 10% nimellistehosta. Vihreäsiirtymä tuleekin tekemään talouteemme miljardien loven, sen sijaan että se jotenkin pelastaisin talouttamme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Näin se on, Kenian kallis tuulivoimalan nimellisteho on luokkaa reilut 300 megaa, kun tuotto todellisuudessa on vain muutaman omakotitalon tarpeet, mutta sinne ne suomalaisetkin bisnesfinlandit ja mitä lienee, sijoittivat verovarojamme miljoonia. Nyt hallitus toivoo maahamme saman kaltaisia miljardien eurojen tuulivoimaloita tuottamaan hiiletöntä, puhdasta energiaa, jotta maailma innostuisi pikkuruisen Suomen puhtaasta hiilijalanjäljestä, ja varmaan Kiinakin ottaa oppia, voi helvetti mitä pelleilyä, ja vielä aikuisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Tää on tätä, kun ollaan niin eu-mallimaata ja jos mahdollista niin otetaan vielä lisää velkaa, että sadaan muillekin jakaa rahaa. Hölmöläisten touhua, ’mitä ne muut meistä ajattelee’.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Ukraina on suuri syyllinen

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Kohta Israeliinkin jaetaan rahaa !

Pitäisi lailla kieltää Juutalaisille sotimiseen rahan lahjoitukset niin Ukrainaan kuin Israeliin ja Natseille
(Natsit ja Juutalaiset on samaa porukkaa nykyään samalla puolen) ja ryssille myös sama kielto.
Ja Muslimeille myös sama kielto!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Kyllä ne nauraa meille niin Saksassa kuin Venäjällä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Posti-Pekkakin osti aikoinaan Miljardeilla ilmaa Saksasta ja muutti rahoineen Marbellaan virnuilemaan ja nauramaan Suomalaisille tyhmille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Puna-huuli-Tuppurainen lahjoitti Valtion yhtiön Fortumin omaisuutta Saksan Natseille kymmenien Miljardien edestä..

Miten se nyt kehtaa vielä räkyttää ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Kumma kun sitä ei edes hävetä 🙁

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

täysin älyvapaata ,olet oikeassa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ei tule mistään mitään
#14

Maailma ei ole tasapuolinen, esim. Unkari yhteisöveroprosentti on vain 9%, ja Irlannin vain 12,5%, ja Suomessa 20%. Tuosta seuraa se, että kansainväliset yritykset ovat asettuneet Irlantiin, ja meno jatkuu. Suomi ei saa maahamme jotain vihreää helvetin kallista teollisuutta tuottamaan, ilman että veromaksajilla elätetään puolimaailmaa. Suomen politiikka seisoo munillaan, pelkkiä tyhjiä hylsyjä hautoen, maan talous kurjistuu raketin nopeudella, ja tyhjäntoimittajat koettavat saada kikkailemalla, eli taskusta toiseen rahaa lappamalla talouden oikenemaan. Voimme saada tuulisina päivänä helpotusta sähkön osalta, mutta se ei ole syötävää eikä siitä saada vientituloja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Verohelvetin kansalainen
Vihainen
#19

Tosi on tuo ,mitä kirjoitat. Aivan tosi.

Lisää siihen vielä se, että ne kansainväliset yritykset käyttävät halpatyövoiman maita raaka-ainelähteenään yms.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Unkarin alv on taas maailman korkein 27+9= 36 %
Suomen alv. 25,5 +20 = 45,5 %

Ei ihme että täällä ei kannata mikään ja kaikki firmat myyddään ulkomaille ja pienemmät menee konkurssiin.

Usa:ssa ja Venäjällä alv on muistaakseni 16 %

Saksassa 19 %

Pitää muistaa tosiasia että kommunistien kadehtimasta pienempien Oy :n pienempi veroisesta osingosta josta maksetaan 8 % vero , niin siitä on maksettu jo 24 % alv ja 20 % yhteisö vero. eli yli puolet veroa ja kommunistit kadehtii ja valittaa siltikin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Virossa yhteisö vero prosentti on pyöreä 0 %
Alv siellä on 20 %
Kun yhtiöstä maksetaan osinkoa tai palkkaa silloin peritään 20 % vero

Suomessa alv 24 % yhteisövero 20 % ja osinko/palkka vero vielä kolmannen kerran samasta rahasta 8-50 % riippuen

Eli verotus Suomalaisessa oy voi nousta jopa lähelle 100 % Prosenttia ! Järjetöntä !

Joka tapauksessa kokonais verotus pienimmillään ylittää 50 % vaikka pienellä 8 % maksettaisiin osinkoa juuri sen verran mitä laki sallii.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kyllä kansa maksaa !
Vihainen
#2

Vuodesta 1995,olisi ollut aikaa jo usealla hallituksella/eduskunnalla.Hoitaa Suomen asioita niin,että valtiontalous olisi+merkkinen.Mutta kun ei,samat”Jepet”pyörii eduskunnassa vuodesta/vuosikymmenistä toiseen eri tehtävissä.Milloin hallituksessa eri koalitioilla,milloin oppositiossa,ja jälki on yhtä rumaa.Toisiaan syyttelevät tekemisistään,vaikka kaikki ovat yhtälailla syyllisiä.Ja yksi”suuri paska”on EU,sen piti olla meille Wonderful Land.Mutta se onkin ollut juuri päinvastoin.Ja on se kumma,että kansa joutuu aina maksamaan politikoiden virheet/hölmöydet?Uskallan väittää,että Suomen kansalaiset eivät ole syyllisiä valtion ylivelkaantumiseen.Vaan syyllinen n:o 1.on EU ja syyllinen/syylliset n:o 2.on Suomalaiset poliitikot.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Näin on näkkileipä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#12

Ja Pekka Haavisto myymällä sähköverkot

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kreikan tiellä ollaan. Kai se nyt on jokaiselle jo selvä.

Nyt tehdyt leikkaukset eivät ollenkaan riitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

No mutta tehdään siis konkurssi, lopetetaan maksut, muut hoitakoot ne tyyliin kreikka🤭

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#4

Netistä löytyi video: Kalle Isokallion ”Me ollaan tilanteessa, jota ei pysty enää korjaamaan” Haastattelu on tehty 10 vuotta sitten. Ainoa mitä Kalle ei osannut ennustaa on Venäjän hyökkäys Ukrainaan, muuten kyllä selviää, että on hukattu 10 vuotta ajamalla vain omaa eteua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Kalle on Viisas mies !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Politikkojen etua siis…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Miksi hallitus ei puutu verottomiin osinkoihin ja tehottomiin yritystukiin? Sieltä haravoisi helposti miljardin budjetin tilkkeeksi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#8

Yleltä 400 miljoonaa ja heti!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

200 riittää

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

oikeutta
Vihainen
#18

Turhille lehdille ja medioille mediavero.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Sosiaalikulut on saman kokoiset kuin Valtion budjetti !

Miksei niitä leikata ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#24

200 milj riittää ylelle

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Persut just korotti tuntuvasti Ylen budjettia.😤

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Miksei Julkisen sektorin palkka kuluista säästetä muutama Miljardi aluksi ?

Siellä on aivan helvetisti iso palkkaisia tyhjäntoimittajia jotka joutas kortistoon välittömästi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

TYÖMUURAHAISET
Tyytyväinen
#23

Täällä on myös pienipalkkaisia ”virkamiehiä”, jotka viimeksi kikyn muodossa menettivät 35% kesälomarahoistaan kolmen vuoden aikana! Olen kanssasi samaa mieltä yli 3500 e kk tienaavien pitäisi joutua suurennuslasin alle EI työmuurahaisten!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000