Perussuomalaiset

Roger Kulmala

Kehysriihen säästöpäätöksistä ja Suomen taloudesta

Hallituksen kehysriihessä päättämät säästöt ovat kova pala monelle suomalaiselle, erityisesti pienituloisille. Köyhälle jokainen sentti merkitsee ja kun leikataan, se sattuu. 

Kuitenkin hallitus tekee oikein, kun se säästää. Suomi on ottanut vuoden 2008 jälkeen talouslaman alettua reilusti yli 50 miljardia euroa velkaan. Velkaantuminen on pysäytettävä, jos emme halua ajautua IMF:n, EU:n ja velkojien holhoukseen.

Maa, joka on ajannut itsensä konkurssiin, itkee ja leikkaa kun käsketään, sen Kreikka tsiprasineen on meille kaikille opettanut. Suomen lapset ja nuoret eivät ole ansainneet kantaa massiivista velkataakkaa, joten sellaista ei pidä heille jättää.

Kehysriihestä tuli hyviäkin uutisia. Hallitus laittaa rahaa infraan. Tampereen ratikka, pääkaupunkiseudun raidejokeri ja muut hankkeet kertovat, että tulevaisuudessa on talouskasvua sekä kehitystä ja siihen pitää panostaa.

Tulevaisuuden taloudellinen hyvinvointi onkin se asia, minkä hallituksen pitää ottaa päätavoitteekseen. Suomi on hyvä maa ja suomalaiset osaavaa kansaa. Me voimme säilyttää hyvinvointivaltion, jossa köyhiä, sairaita ja vanhuksia ei jätetä oman onnensa nojaan. Tämä vaatii meiltä suomalaisilta kuitenkin rohkeutta ja tahtoa uudistua.

Työ on keskeinen. Jokaiselle työtä haluavalle suomalaiselle kuuluu työpaikka. Työttömyyttä ei tarvitse hyväksyä. Työtä syntyy, kun olosuhteet on kunnossa. Työ tuo veroeuroja hyvinvointiin käytettäväksi.

Työmarkinoiden ja verotuksen rakenteiden uudistusta tarvitaan. Niiden pitää vastata globaalisti kilpailun maailman vaatimuksia. Suomen on houkuteltava investointeja. Siihen ei tarvita investointisuojia ja välimiesoikeuksia, jotka palvelevat suurpääomaa, vaan luotettavaa oikeuslaitosta ja sijoituksille ystävällistä ja ennustettavaa poltiikkaa. Korruptiota hallinnossa on vältettävä.

Osaaminen ja koulutus, siinä olemme huippuja ja siinä me pärjäämme kilpailussa vaikka kaikkia seitsemää mannerta vastaan. Koulustusleikkaukset nekin olivat epämiellyttäviä, mutta kun pienituloisilta leikattiin, niin oli kohtuus, että menestyviltä korkeakoulutetuilta nipistetään myös. Leikkauksista huolimatta suomalaisten tutkijoiden ja yritysten kyly luoda uusia keksintöjä ja tuotteita maailmanmarkkinoille säilyy. Niillä ne vientitulot jatkossa saadaan.

EU on kirosana. Se pumppaa meiltä nettona jäsenmaksujen muodossa yli miljardi euroa joka vuosi! Ne rahat voisi ja pitäisi käyttää suomalaisten hyvinvointiin. Euro on federalistien harhaisten unelmien tuotos. Se ei toimi, sillä yhteinen rahapolitiikka ja valuutta tarvitsevat liittovaltion tulonsiirtoinen. Sitä eivät Euroopan kansat halua. Suomen pitäisi palata omaan markkaan ja itsenäiseen rahapolitiikkaan, eikä kurjistua euron periferiana.

Yhteenvetona siis, tänään on säästettävä ja kiristettävä, mutta jos Suomi tekee asioita oikein, niin huominen parempi rakkaalle isänmaalle ja sen asukkaille.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Nimetön
#1

Ilman matujen (maahantulijoiden) hyysäystä meillä olisi mukavasti rahaa jaettavaksi kotimaan köyhillekin. Fakta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Unna Sakkola
#2

Soini tiesi enne vaaleja mitä eteen tulee! Mutta sotaveteraaneilta ja sairailta, ei, ei,ei. Kansa ei tätä takinkääntöä unohda.

https://www.youtube.com/watch?v=mQqtY9WXEh0

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Eikka
Vihainen
#5

BUUUUUUUUUU!
https://www.youtube.com/watch?v=cvWeFLmnxDc

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

huh huh sano nalle Puh
#6

Soini tuumas köyhälle, äänestä minua, minä näytän miten vaikutan köyhien tilanteen paranemiseen. No vaalit meni ja tulos nähtiin. Köyhä tuli kysymään mitenkäs nyt parannat minun köyhän asemaa. Timo tuumas annappas viiminen pikavippis 100 euroa jonka olit ajatellut käyttää ruokaan, niin lähdetään Vermoon. Timo meni köyhän kanssa ravintolakatsomoon. Pöydässä oli ennestään pakolainen ja Kreikkalainen. Pakolaiselle Timo tarjosi ruuan, Kreikkalaiselle pelirahaa ja köyhälle suomalaiselle lasin vettä (kaikki tietenkin köyhän satasella). Ravit loppui ja köyhä kysyi Timolta paljonkos enemmän mulla nyt on rahaa kuin se satanen. Vaikka tässä huonoa tuuriakin on ollut, mutta ajattele kokonaisuus syötimme pakolaisen ja mahdollistimme Kreikkalaisen pelaamaan totoa. Meillekkin jäi vielä pikkasen rahaa totoon ja lunastimme sentään 20 euroa totossa ja lappas köyhälle kakskymppisen kouraan. No köyhä meni vatsa kurnien etsimään missä voisi nukkua seuraavan yön ja saada viikoksi kakskymppisellä ruokaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

Kulunut klisee – mutta sanotaan että tämä on tulosta harjoitetusta hallituspolitiikasta jossa nyt olemme ja perussuomalaiset mukana … kokoomusvetoisesti edellisiltä hallituskausilta.
Aikoinaan väännettiin porua kun – oikein – ettei puolue lähtenyt hallitukseen,se oli oikein ja jos olisi lähdetty… niin ”puolue heivattu huitsin nevadaan” myös.henk.koht.
Tähän mentiin tai menivät ja oikein ja jollei niin poru vastarannalla olisi ollut vielä ilkeämpää. Ei hyvä !

Ei näitä voi tietenkään puolustella kun mennään perusturvatasoihin leikkaamaan eikä puolusteltu niitä kuuluisia sateenkaarien ilmiömäisiä tekeleitä kuin saamattomuuksia menneiltä ajoilta.

Aina poikkeuksetta opposito on aina ”viisaampi” hallitusta kuten perussuomalaisetkin olivat oppositiossa ts.mikään ei ole muuttunut kansakunnan politiikassa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reserviläinen
Hämmentynyt
#4

Onko seuraava vaihe tuottavuusloikka poliisissa, SUPOssa ja puolustusvoimissa???
”Osaamista”, ”tuottavuutta” ja ”kulttuuria” rikastetaan ottamalla kantiksien tilalle musumatuja töihin säästöjen aikaansaamiseksi???
Olisiko poliisin ja kantahenkilökunnan syytä kommentoida Orvon suunnitelmia vetämällä liikkuvat taakse???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000