Perussuomalaiset

Roger Kulmala

EU-uskovaisten Projekti Putin

Eduskunnassa on tällä viikolla käsitelty Suomen vastuiden kasvattamista eri euroon liittyvissä rahoitusmekanismeissa. Perussuomalaiset ovat vastustaneet suomalaisten vastuiden kasvattamista ja kritisoinneet hallituksen esityksiä.

Eduskuntakeskustelussa perussuomalaisten edustajat ovat kyseenalaistaneet Suomen eurojäsenyyden hyödyllisyyden. Tähän on muiden puolueiden edustajat reagoineet voimakkaasti ja perussuomalaisten sanottiin haluavan viedä Suomen Venäjän etupiiriin eurovastaisuudellaan.

Pyhä EU, Paha Venäjä

EU on monelle suomalaiselle poliitikolle pyhä asia, ja heidän mielestään unioni on kaiken hyvän alkulähde. (Jotain osuutta saattaa olla, että EU tarjoaa EU-myönteisille poliitikoille hyväpalkkaisia virkoja, kun ura nousee pystyyn kotimaassa. Esimerkkeinä ovat Jyrki Katainen, Alexander Stubb ja Jutta Urpilainen.)

EU-myönteiset suomalaispoliitikot pyrkivätkin mustamaalaamaan EU-kriittisiä. Yksi yleinen tapa on leimata EU-kriitikot Venäjän etujen edistäjiksi, ellei jopa putinisteiksi. Venäjällä on historiallisesti ansaittu maine pienten eurooppalaisten maiden uhkana. 

EU-myönteisten logiikka on, että mikäli Suomi ei pysy euroalueen jäsenenä ja maksa yhä enemmän kasvavia eurotakauksia, niin Suomi ajautuisi Venäjän etupiirin.

Britannian brexit-pelottelu toistuu

Britanniassa käytiin kiivasta keskustelua brexitin vaikutuksia ennen ja jälkeen vuoden 2016 kansanäänestyksen. Yksi keskeinen EU-jäsenyyden kannattajien taktiikka oli maalata mahdollisimman synkkiä uhkakuvia, mikäli Britannia eroaisi unionista. Erityisesti korosteltiin EU-eron taloudellisia haittoja, kun kaupankäynti EU-maiden kanssa mukamas heikkenisi eron myötä.

Brexitin kannattajat nimittivät tämän pelottelutaktiikan ”Project Feariksi” eli ”Projekti Peloksi”.

Sama ilmiö toistuu suomalaisessa eurokeskustelussa. Kutsunkin tätä ilmiötä Britannian esimerkin mukaan Projekti Putiniksi, jossa euron vastustajat mustamaalataan putinisteiksi.

Näiden pelotteluprojektien tarkoitus on pitää keskustelu yksinkertaisena ja tunnetasolla. Järkisyyt, kuten mahdollisuus kontrolloida maahanmuuttoa ja Britannian suuret EU-jäsenmaksut, puolsivat brexitiä. Sen takia keskustelu piti pitää niistä poissa.

Samalla tavalla eurokeskustelussa ei löydy järkeviä syitä, miksi Suomen pitäisi maksaa ranskalaisten pankkien luottotappioita tai taata talouksiaan huonosti hoitaneiden euromaiden velkoja. Ylipäätään yhtenäinen valuutta-alue toimi talousteorioiden perusteella ilman liittovaltiota ja tulonsiirtoja.

Mutta nämä ovat kiusallisia aiheita ja EU-uskovaiset tietävät, että eivät voittaisi eurokriittisiä asiapitoisessa keskustelussa. Sen sijaan he haluavat pelotella Putin-möröllä ja hallita keskustelua puhumalla ohi aiheesta.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
nimetön
Vihainen
#1

EU-kriittisenä olen sitä mieltä,että Suomen kannattaisi alkaa harkitsemaan tosissaan eroa Unionista.Mutta sotilaallinen selusta pitäisi ensin varmistaa.Kun tuosta suuresta Itäisestä naapurista ei koskaan tiedä?Mutta onko Natokaan enää turva?Se pistää miettimään,kun tämän toisen ison Läntisen Valtion/Natomaan Johtaja möläyttelee kaikenlaista.Jokatapauksessa Suomen Valtio,ja Kansa ei kestä enään kovinkauvan tätä nykymenoa!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Mitä hyötyä on olla EU:ssa puolutustarkoituksessa? Luuletko todella natomaiden, joita on suuret jäsenmaat, tulevat Suomelle avuksi sitä tarvittaessa nytkään? Itse en tuohon usko, joten eu-jäsenyydestä ei ole mitään hyötyä. On vain suuria puheita.

Natosta ei ole nyt, eikä tulevaisuudessa mitään hyötyä muutoin kuin ehkä pientä mitään merkitsemätöntä pelotetta. Siispa pelkkä kauppaliitto eu-nimisessä organisaatiossa riittää vallan mainiosti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Vähän samoilla linjoilla… kuka takaa sen ettei EU ihan vaikka uhraa Suomea Venäjälle, jos ”hinnoista sovitaan”… Sitten kun EU:n keskusvaltiot saavat päähänsä ettei Suomesta heru enää mitään (siis sen jälkeen kun on kuiviin pumpattu) niin vähät ne enää Suomesta välittää ja jos sitten Venäjä vaikka pikkuisen maksaa aluelaajennuksista niin Suomi on enää pelkkä pelinappula siinä. Kannattaisi todellakin harkita vakavasti eroa EU:sta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#10

Mutta tuo nyt on sanomattakin selvää,että ilman apua Suomi ei Venäjälle pärjää!Ja Venäläiset Johtajat ovat olleet kautta Maailman sivun siitä kummallisia,että aina pitäisi päästä laajentamaan alueita!Ja samanlaisia elkeitä on osoittanut ”Putikankin”johtama Venäjä,vaikkakaan Suomi ei ole mitenkään rikas maa edes luonnnvaroiltaan!Mutta Venäläisillä Johtajilla on ilmeisesti vaan sellainen mieli,että isompia maa-alueita on hieno omistaa/hallita,ja ratsastaa alusmaan brutto kansantuotteella.Sitähän se oli Baltian maidenkin kohdalla”Neukkulan”aikana.Ja mikäli Suomi eroaa EU:sta?varmistamatta sotilaallista puolustuskykyään,niin huonosti saattaa käydä?!.Ruotsista meille ei paljon turvaa ole,ja tulevatko edes apuun,mikäli Venäjä tänne rynnii???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Täyttä asiaa Kulmalalta! Katselin SU:n sivustolta Tynkkysen eilisen videokoosteen kyselytunnilta ja olihan se surullista kuultavaa: ”Suomen täytyy tukea EU:n vakautta….Suomen täytyy tukea EU:n vakautta….Suomen täytyy tukea EU:n vakautta….Suomen täytyy tukea EU:n vakautta….” …eikä sitä kattoa ole tai sitä ei ainakaan kerrottu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Hallituksella ei ole edes kokemusta neuvottelutaidoista tai kyvystä keskustella EU-velvoitteista, ja jos hallitus sanoo ettei EU-asioista voi neuvotella tai keskustella niin onko sellainen diktatuuri sitten enää kannatettavaa? Hallituksen mielestä selvästi on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#3

Järkyttävää kuunneltavaa päättäjiemme keskustelu tästä yhteisestä ”sekasontanavetasta”, EU:sta. Entisenä EU aktiivina totean, että se EU, mitä meille markkinoitiin ja mitä EU on nykyään, ovat aika kaukana toisistaan. Tätä taustaa vasten on Perussuomalaisten kriittisyys paikallaan.
Onko tuo valtava byrokratia, hallintokoneisto, joka meitä johtaa, lakeineen ja omine arvomaailmoineen hintansa arvoista?
Mepit ja poliitikot yleensä hehkuttavat sen ihanuutta, mutta tuloksista kertominen rajoittuu pykälien kertaamiseen. Hehkutus on sinänsä ymmärettävää ”ruokkivan kätden” pureminen vaatii henkistä ryhtiä?
Henkilökohtaisesti ”huvittavin” esiintyminen on tuon vannoutuneen EU fanin, SDP:n Mia-Petra Kumpulan touhut. Kertoi viime syksynä, että nyt EU lopettaa Kellojen siirtelyn. Tuntui, kuin kyseessä olisi ollut lento Marsiin. No, eipä ole siirtelystä kuulunut yli puoleen vuoteen mitään.
Huh, huh, tuota järjen määrää, ja tuloksia, suhteessa panostukseen!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Sanot suoraan ”Mepit ja poliitikot yleensä hehkuttavat sen ihanuutta, mutta tuloksista kertominen rajoittuu pykälien kertaamiseen. Hehkutus on sinänsä ymmärettävää ”ruokkivan kätden” pureminen vaatii henkistä ryhtiä?” tosiasian josta on kyse kulloinkin kun eu ihanuutta puolustelee politiikko. Kukin politiikko uskoo näin saavansa myöhemmin, jollei jo ole saanut, hyväpalkkaisen eu-viran. Palkan maksaakin sitten taas jälleen veronmaksajat. Minä lisäisin tuohon sanomaasi vielä – eu-intoilevan politiikon olevan veronmaksajaa hyväksikäyttäjänä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Väärin Roger. Perustelut löytyvät tukemiselle: me tienataan tällä.
Ja nämä hyvän bisneksen takaajat on palkittu viroilla. Miksi Matti Vanhanen on jäänyt toistaiseksi ilman, vai katsottiinko että kepu oli jo palkkionsa saanut Brysselin Bobrikovin paikan kautta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

KGB-diktatuuri
#5

Putinin Venäjä ei ole kuitenkaan mikään kansallismielisyyden, moraalin, kristinuskon ja perinteisten arvojen linnake.

https://sarastuslehti.com/2018/09/18/vasemmisto-ja-oikeisto-kremlin-geopolitiikan-valineina/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000