Näin kesä- ja loma-aikana kumpusi mieleen veikeän raflaava ajatus siitä, että mediaväki ja toimittajakunta ovat kenties riippumattomia silloin, kun toimittajat levittävät kotinsa tai mökkinsä pihalla kahden puun väliin riippumaton ja asettuvat kauniin suvipäivän kunniaksi lojumaan riippumatolle pohtimatta ilmansuuntia, polariteetteja, jäsenkirjoja tai muita sidonnaisuuksia. Carpe diem. He elävät vain siinä hetkessä. Lojuessaan auringon ja lempeiden kesätuulten hellimänä, heinänkorsi suussa riippumatossaan, toimittaja todella on asianomaisessa kontekstissaan riippumaton toimittaja.

Julkaistavien sanomien sensuuri lakkautettiin sanan ankarimmassa merkityksessä 1766. Painotoimen ja painovapauden sääntelyä kuitenkin ilmeni vielä 1800- luvulla vaihtelevalla ankaruudella. Vuosisadan vaihteessa pyrkimykset valtiollisen vallankäytön demokratisoimiseksi ja vaatimukset poliittisten perusoikeuksien takaamiseksi loivat painetta sanan- ja painovapauden saattamiseksi perustuslain tasoiseksi. Vasta 1905 suurlakon nostattama kuohunta ajoi voimaan ensimmäisen sananvapauden perustuslainsäännöksen vuonna 1906. 1919 painovapauslaki toisti sensuurikiellon. Sääntelyä ja rajoituksia kohdistettiin kuitenkin vielä 1920- ja 1930-luvuilla sekä äärivasemmistolaiseen että äärioikeistolaiseen painoviestintään. Talvisota aloitti uuden sensuroinnin ja sääntelyn kauden, joka päättyi vasta 1945 rauhaan. Tämän jälkeen sananvapautta ei ole Suomessa kohtuuttomasti kriminalisoitu. Vanhempi ikäpolvi muistaa kuitenkin ns. suomettumisen ajan 1960-luvun lopulta Kekkosen aikaan ja aina Koiviston aikaan saakka, jolloin Suomessa harjoitettiin voimakasta itsesensuuria ja julkisen keskustelun valvontaa. Vierasta valtiota ”vahingoittavan” aineiston julkaiseminen oli kriminalisoitu aina Neuvostoliiton hajoamiseen saakka.

Nykymuodossaan perustuslain sananvapaussäännös kuuluu seuraavasti:

”Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä”.

Perusoikeussäännös kieltää sananvapauden ennakkovalvonnan ja ennakollisten esteiden asettamisen kenenkään toimesta. YK:n ihmisoikeuksien julistus vastaavasti toteaa:

”Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta”.

Suomalaisen poliittisen historian valossa meidän sananvapautemme ilmatilaa valvoo edelleenkin sangen selväpiirteinen poliittinen mediahierarkia, jota aikanaan maamme suuret keskeiset puolueet (mm. punamulta) ovat olleet rakentamassa ja tukemassa. Ylen osalta mediapoliittinen historia on läpinäkyvää, sillä Eino S. Revon jälkeen Yle oli pitkään vasemmiston hallussa ja koko viestintäväline on ollut vasemmistolaisten toimittajien intomielisen valtautumisen väline aina viime vuosiin – eikä Kivinen ole saanut juurittua pois organisaatioon syvään juurtunutta perivihervasemmistolaista toimituksellista eetosta ja paatosta. Yleä ei voi siten vielä tänäkään päivänä, hallintoneuvoston ohjauspyrkimyksistä huolimatta, pitää puolueettomana yhteiskunnallisena mediana.

Ilmatilaa hallitaan myös keskeltä ja oikealta. On äänestäjiä kohtaan epäreilua, että suomalaiset päivittäin julkaistavat johtavat printti- ja e-mediat ovat keskusta-oikeistolaisten puolueiden hallussa. Samoin myös ns. keltainen lehdistö, joka on kaupallisesti orientoituvana mediakanavana markkinaehtoisesti toimivien puoluepoliittisten vaikuttajien hallinnassa. Vastaavalla tavalla ”Maakuntien media” ja osa merkittävimmistä maakunnissa tilattavissa olevista lehdistä aina paikallislehtitasolle ovat pääosin Keskustan hallussa. Toimituksellista sisältöä ohjataan jatkuvasti toimituksellisena omistajaohjauksena johtavan puolueen intressien näkyvyyden varmistamiseksi ja muiden ”haitallisten” äänenpainojen näkyvyyden estämiseksi. Johtavia maakuntalehtiä ei voida siten pitää puolueettomina yhteiskunnallisina medioina.

Perussuomalaiset eivät omista Suomessa yhtään markkinaehtoisesti toimivaa tiedotusvälinettä. Perussuomalaiset eivät ohjaile taloudellisesti tai poliittisesti tiedotusvälineiden toimituksellista työtä siten, kuin suomalaisen median historiassa ja nykyhetkellä, voidaan läpinäkyvästi osoittaa olevan edelleenkin poliittiseen mediaohjaukseen kuuluva maan tapa. Perussuomalaisten lähettämiä ns. hyviä uutisia, aloitteita ja sanomia ”blokataan”, estetään, manipuloidaan, vääristellään. ”Huonoja uutisia” etsitään, kaivellaan, vahvistetaan ja jopa itseasiassa ”tuotteistetaan”. Tässä kohtaa herää kysymyksiä poliittisen sensuurin ja poliittisen sanan- ja painovapauden rajoittamisen ja sääntelyn olemassaolosta Suomen ”demokraattisessa” Tasavallassa lähestyttäessä 2020-lukua? Perussuomalaisten nuoret ovat puntaroineet sananvapautta heittämällä sananvapauden vaa´an toiseen vaakakuppiin verrokkipainoksi Pohjois-Korean tai uus-suomettumisen. Vertaukset saattavat herättää hilpeyttä. Perussuomalaisten jäseniä ja äänestäjiä tämä ei kuitenkaan liiemmälti huvita. Perussuomalaisten kannattajien kokema syrjintä onkin yksi keskeisin syy flegmaattisuuteen ja jopa pidättäytymiseen vastaamisesta galluppeihin.

Perussuomalaiset ovat alkaneet varhaisessa puolueen historiansa vaiheessa julkaista omaa Perussuomalainen -lehteä, jota jaetaan sekä jäsenistölle että puolueen aktiivien toimesta talkooperusteisesti kaikkialla Suomessa. Siten poliittiseen päätöksentekoon kuuluvaa asioiden valmistelua ja päätöksien vaikuttavuutta on päästy läpinäkyvästi avaamaan ja ruotimaan kaikkialla Suomessa – aiempaa tasapuolisemmin ja oikeudenmukaisemmalla tavalla. Ilman piilottelua ja blokkaamista. Myös verkossa ilmestyvä Suomen Uutiset -mediakanava on ollut tärkeä suomalaista kansallisen päätöksenteon läpinäkyvyyttä, oikeudenmukaisuutta ja moniarvoisuutta tukeva kanava. Perussuomalaisten lanseeraamat ns. ”tuumaustunnit” verkossa ovat olleet menestys ja ne ovat vastaavalla tavalla suomalaista kansallista tiedonvälitystä avaavia ja läpinäkyvyyttä edistäviä mediahetkiä erityisesti silloin, kun toimittajat eivät tarkoituksellisesti etsi näiden mediatilaisuuksien sanomista ”vääristelyn” sijaa – vaan uskaltavat julkaista selvän ja ilman tulkinnanvaraa olevan sanoman ilman ”puoluetoimistojen” suodattimia.

Suomalaisen kansanvaltaisen edustuksellisen demokraatin päiväunen kohteena voisi olla se päivä, jolloin suomalaisessa sivistysvaltiossa, kansainvälisesti tunnustetussa, avoimessa informaatio- ja tiedonvälitysyhteiskunnassa kaikkien äänestäjiensä valitsemien eduskunta- ja hallituspuolueiden oikeutetusti tuottamat sanomat ja uutiset ovat tasavertaisessa asemassa kaikkien muiden vastaavassa asemassa olevien puolueiden viestinnän kanssa.

Perussuomalainen ihminen ei hyväksy sitä, että hänen ajatuksiaan, mielipiteitään ja hänen kantaansa yritetään sanella ja ohjailla puolueorganisaation ja puolueen demokraattisesti hyväksyttyjen puolueohjelmien ulkopuolelta. Perussuomalaiset rp:n linjaa eivät päätä tai ohjaile oppositiopuolueet, korporaatiot, media, gallupit, kyselyt tai päivystävät dosentit – vaan puoluekokous ja puoluekokousten välisenä aikana puolueneuvosto, puoluevaltuusto, puoluehallitus sekä eduskuntaryhmä ovat linjakysymyksen painoarvosta riippuen puolueen sääntöjen mukaiset kaikista linjakysymyksistä päättävät toimielimet. Ei mikään eikä kukaan puolueen ulkopuolinen taho!

Median riippumattomuutta voi jokainen pohtia riippumatossa tai sen ulkopuolella. Ainoa sidonnaisuus, mikä kesäloman riippumatossa on tärkeää on riippumaton tasapaino ja köysien hyvä ja vahva sidos. Hyvää mediakesää kaikille tiedotusvälineille ja myös ns. päivystäville dosenteille!