Perussuomalaiset

Samppa Granlund

Miksi meitä ohjaillaan pelolla ja mitä vaikutuksia sillä on?

Kautta historian ihmisiä on ohjattu pelolla, jokainen ihminen pelkää jotain. Ohjatakseen ihmisiä pitää vain löytää oikea tapa herättää pelkotila. Yksi ihmisten vakiopeloista lienee terveyteen tai taloudelliseen turvaan liittyvät pelot. Tästä päästään 1990 vuosikymmenelle. Olin silloin nuori, mutta muistan keskustelut taloudellisesta loistokkuudesta, jos liitymme Eu:n jäseneksi. Muistan kuinka puhuttiin vapaasta liikkuvuudesta, jos liitymme ja hintojen halventumisesta. Oli siis selvää, että käy päinvastoin, jos emme liity. Se kuva meille maalattiin. Ei ole tulevaisuutta ilman Eu:ta. Jokainen tietää miten kävi hintojen ja loistokkuuden. Valtiovelka kasvoi ja rahaliitto moninkertaisti monet hinnat. 

Myöhemmin Alkoi Maailmanlopun maalaaminen ydinvoiman takia. Oli varmaa, että ydinvoima pitää lopettaa välittömästi. Esimerkiksi olkiluodon porteilla aamuisin majaili joukko laajalta alueelta tulleita mielenosoittajia, jotka olivat vakuuttuneita siitä, että loppu on lähellä. Tällöin kuitenkaan uutiset eivät tavoittaneet vielä ihmisiä massoittain, kuten ei vuonna 1994 Eu äänestyksen aikana. Tiedotus oli vain lehtien ja iltauutisten varassa. Esimerkiksi valtaosaa nuorista uhkakuvat eivät koskettaneet ja nuoret saivat elää huoletonta nuoruuttaan. Vanhemmassa väestössä uhkakuvat taas nostivat huolta ja ahdistusta. Tätä lisäsi samaan aikaan tapahtuva uhkakuvien luonti otsonikadosta ja siitä seuraavasta maailmanlopusta.  

2000-luvulla uhkakuvien luonti ja pelottelu on jatkunut kuten aiemminkin, mutta mukaan on tullut internet, sosiaaliset mediat ja erittäin tarkat alkorytmit. Näiden vaikutus ja käyttö pelotteluun ei ole jäänyt huomaamatta. Jos nyt otetaan esimerkiksi Korona, niin pelottelu alkoi 2020 vuoden taitteessa Kiinasta vuodetuilla videoilla, jotka lopulta todettiin suurimmilta osin feikeiksi leikkaa liimaa propagandaksi. Kansat saatiin varpailleen luomalla uhkakuva vuosisadan tappajataudista. Kuten alussa mainitsin, niin terveyteen liittyvät uhkakuvat varmasti kuuluvat ihmisten peruspelkoihin. Videot katosivat netistä, mutta pelko jäi, mitä media ruokkii vielä vuonna 2022. Tosin teho on jo laskenut, mutta pelon varjolla saatiin ihmiset toimimaan juuri sillä tavalla miten oli haluttu.  

2000-luvun pitkäaikaisiin pelkotilojen luontiin kuuluu ehdottomasti myös ilmastonmuutos ja sen mukana tuomat halutut toimet. Ihmisiä on helppo ohjailla, jos nämä uskovat menettävänsä jotain. Hulluin noin viikon kestänyt mediapommitus koski varmasti “maailman keuhkoja”, joiden palamisella maailma oli taas hetken tiensä päässä. Entisaikaan nämäkään uutiset eivät olisi tavoittanut kun asiasta kiinnostuneet lehdenlukijat ja iltauutisten katsojat. Nyt kuitenkin tieto voitiin käytännössä pakkosyöttää jokaiselle suoraan medialaitteisiin sosiaalisen median kautta. Mielikuviin perustuva uutinen, kuten maailman keuhkot saatiin syötettyä nuorille, vanhoille ja kaikille siitä väliltä. Nyt tuoreimpana sama uhkakuvien syöttäminen jatkuu uhkakuvien luonnilla sodasta ja kodin menettämisestä. Ottamatta kantaa onko uhkaa vai ei, niin uutiset Putinin tiedotustilaisuudesta käännettiin varsin nopeasti lähestulkoon salaliittoteoriamaisesti koskemaan Suomea, ihan kun Putin olisi kertonut tiedotustilaisuudessa hyökkäävänsä Suomeen. Yle käänsi jopa presidentti Niinistön sanomaa päälaelleen suorassa lähetyksessä. Niinistö kertoi, ettei Suomen pidä missään nimessä ottaa osaa aseellisesti, vaan enemmänkin humanitäärisenä apuna. Tämä käännettiin muotoon, että Suomen rahallinen apu voitaisiin käyttää aseistamiseen. 

Aikanaan myös maahanmuutto ja sen ajaminen uudeksi normaaliksi alensi median käyttämään tietynlaista pelottelua leimaantumisesta huonoksi ihmiseksi, jopa natsiksi ja rasistiksi, jos et kannata haluttua suuntausta. 

Millaisia vaikutuksia jatkuvalla pelon lietsonnalla sitten on? 

Ainakin nuorten ahdistus ja mielenterveys ongelmat ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. En yhtään ihmettele jos jatkuva maailmanlopun maalaaminen ja syyllistäminen ahdistaa ihmisiä jo hulluuteen asti. Kuitenkaan nämä maailmanlopun ennustukset ja maalaukset eivät koskaan toteudu ja ehkä osa mielenterveysongelmia on jatkuva petetyksi tulemisen tunne? Ehkä kyseessä on jatkuva huoli omasta terveydestä, oman elintilan menettämisestä, taloudesta?  

Ovatko eri uutismediat ja sosiaaliset mediat menneet liian pitkälle ihmisten pelottelussa ja ohjaamisessa. Kerätään liikaa tietoja, jotta voidaan kohdistaa yksilölle liian tarkasti sellaista tuotetta tai informaatiota, millä voidaan vaikuttaa. Osataan iskeä juuri siihen kohtaan missä tuntuu?

Lainaan lopuksi Facebookista löytämääni pientä pätkää 50-luvun kokeesta. En ole kaivanut tietoa onko koe todellinen, mutta koetulos on kuin tästä päivästä, joten sen esittäminen sopii tähän loppuun. 

”Sosiaalipsykologi Solomon Asch kehitti 1950-luvulla nerokkaan kokeen, jolla hän halusi tutkia yksilön taipumusta mukautua enemmistön mielipiteeseen.

Kokeen osallistujina oli joukko ihmisiä, mutta vain yksi heistä oli todellinen koehenkilö. Muut olivat näyttelijöitä. Osallistujien piti vastata, mikä kolmesta heille näytetystä viivasta oli pisin. Viivojen välinen pituusero oli niin räikeä, ettei oikea vastaus voinut olla epäselvä. Näyttelijät oli kuitenkin ohjeistettu vastaamaan väärin. Koe suoritettiin sekä näyttelijöillä että ilman.

Kokeessa 75 prosenttia koehenkilöistä vastasi väärin silloin, kun mukana olivat väärin vastaavat näyttelijät. Kun muiden luomaa painetta ei ollut, alle yksi prosentti koehenkilöistä vastasi väärin.

Aschin koe osoittaa, että paine ajatella muiden kanssa samoin on niin voimakas, että se sumentaa järjen ja kumoaa jopa suorat näköhavainnot. Ilmiötä kutsutaan konformismiksi.”

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Defund YLE
Iloinen
#1

Meillä on kassatyttö, joka elää tässä hetkessä ja tottelee ulkomailta tulevia käskyjä. Hänkin pelkää: saanko enää tarjouksia muotikuvauksiin ja poistetaanko minut WEFn listalta. Kanadassa on hieno esimerkki, miten pelkoa levitetään 30-luvun malliin: te ette ole ludetta parempia. Media taas myy levittämällä pelkoa. Meiltä puuttuu lännestä täysin visionäärit.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#6

Hei. Kiitos Defund YLEKIN. Puhut täyttä potaskaa: Meillä on ollut Suomessakin 1222 vuotta : Paljon enemmän, kuin kaikki maailman ”visionäärit yhteensä: Jeesus Kristus, mutta me syntiset, ylpeät ressukat, emme ylpeydessämme halua Häntä ”Hyödyntää”, vaan hautaamme Hänet aina yhä uudestaan, toisilta piiloon. Neuvostoliittosodanjälkeen: Olivat asiat vähän toisin, mutta sitten se on taas muuttunut, kun noista kavallusrahojen antajista on tullut: Näennäisuskon johtajia, jossa me nyt räpiköimme, kuten Päivisiskostammekin hyvin kirkkaasti näkee: Sokea kansa yrittää sokeita taluttaa, ja eihän siitä oikein mitään tule. Ei tuo meidän Presitenttimmekään huokaile, Arkkipiispastamme puhumattakkaan: Että koskahan tuo Jeesus tulee uudelleen tänne maanpäälle, että minä vain olisin valmiina levittämässä punaista mattoa Hänelle: ”Veren väriä.” Koska: Kyllä Hän on kärsinytkin: Meidän suomalaistenkin tähden, kun tänne vielä ryöhnäsi, nuo pakanatkin, muslimit.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

HEI. KIITOS SAMPPAKIN. MEITÄ OHJATAAN PELOLLA, KOSKA ME IHMISET OLEMME SUURPELKUREITA, EMMEKÄ ROHKEITA ”KRISTUKSIA.”SIKSIHÄN HÄNEN 👼 ❤️ PITI TULLA, ETTÄ PÄÄSEMME SINNE MISSÄ MEIDÄN OIKEA KOTIMME ON ❤️ JA ISÄ. ”ISÄ MEIDÄN, ❤️ JOKA OLET TAIVAASSA”. VAIN YKSIN JEESUS KRISTUS ANTAA, JA ON ANTANUT MEILLE ROHKEUDEN HENGEN. ON VAIN IKÄVÄ ASIA, KUN SUOMEN PUOLUSTUSVOIMAT LOITTONIVAT, ELI MENIVÄT HYVIN KAUVAS,YHDESSÄ:PAKANAISTEN MUSLIMIEN KANSSA, KOSKA HEHÄN OVAT PAKANOITA: VAIN JEESUS KRISTUS PELASTAA MEIDÄT, OMAISTEMME LUOKSE TAIVAAN 👼 ❤️ KIRKKAUTEEN. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Ajattele kuinka paljon paremmin asiat ovat nyt kuin joskus kauan sitten. Terveydenhuolto, koulutus ja kasvatus, sosiaalihuolto ja turvallisuus. Talouskin on noussut kohisten jos uskaltaa riittävän pitkän aikajanan piirtää. Kansainvälinen yhteistyö kriisien keskellä. On tietysti myös huolia mutta niin on ollut aina. Erona vain se että nyt ne ratkaistaan ja globaalisti. Ollaan kaikilla mittareilla yksi maailman paras ja onnellisin kansa. Pidetään näistä kiinni ja mikä parasta, meillä on upea hallitus ja hyvä pääministeri.
Hymyile, sillä siihen on todellakin aihetta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#7

Hei. Kiitos sinäkin ressukka nimetön tyytyväinenkin, joka puhut n. sanotusti: ”läpiä päähäsi”. Kaikki nuo: ”hyvät” mitä luottelit, pitkän ”plitanian”, olivat Neuvostoliiton sodanjälkeen paljon paremmin. kuin mitä ne ovat nyt: Lääketeollisuus, ei vielä silloin ollut kumartanut niin pitkään ja hartaast, tuota käärmekonkaria, joka ennenvanhaan komeili lääkepullojenkin kupeissa, mutta sitten, kun farmaseutit ja lääkärit ”fiksuuntui” he kätkivät ne, kuten koira asiansa. Isä tuon kätkentätaidonkin, on meille antanut: Häntä siitäkin KIITTÄKÄÄMME. Sana sanoo: ”Kiittäkää joka tilassa.” Kiitos. Siunaten, Lasse Hietanen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Muistaakseni Neuvostoliitossakin asui maailman onnellisimmat ihmiset aikoinaan.
Muistelen elämää 80-luvun Suomessa. Aika moni asia ja yhteiskunnan palvelu toimi silloin paremmin kuin tänään. Toki teknologian kehittyminen on tehnyt elämästä helpompaa ja parantanut monia asioita, mutta uskallan kyllä väittää, että yhteiskunta oli monin tavoin parempi ja suomalaiset onnellisempia 80-luvulla kuin 2020-luvulla. Globalisaatio laskee koko ajan elintasoamme. Se on kilpajuoksua pohjalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#4

Nimetön / tyytyväinen , jos olet riittävän siniSilmäinen , niin voit hymyyn löytää aihetta ! Mutta hymyyn ei ole , todellakaan suomalaisilla ,Suomessa nyt Ee Uuu suomessa – aihetta !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#9

Voi olla, että olen sinisilmäinen. Sen päätelkööt muut. Minä perustan käsitykseni omakohtaiseen kokemukseen. Aloitin työt -70 luvulla ja muistan hyvin eri vuosikymmenet. Suomen tilanteen ja tilanteiden vaihtelut ja kun nyt katson rakastamaani maata verokkina entinen aika, niin olen tyytyväinen ja iloinen. Nyt olemme omiemme joukossa ja olemme uskaltaneet ja ymmärtäneet ottaa oikeita askeleita kun aika on niin vaatinut. Toisinkin olisi voinut käydä, mutta kun nyt katsoo ympärille, niin ymmärtää miksi kannatti toimia kuten toimimme v. 1995, kun liityimme osaksi EU:ta. Mä luulen, että jaan aika monen suomalaisen mielipiteen kun näin sanon. Enemmistö kansasta, valtava enemmistö nuorista ja miltei koko eduskunta on EU jäsenyyden kannnalla ja se aivan upea juttu. Tämä tekee minut onnelliseksi ja lisäksi se, että on paljon enemmän ympärillä hyviä ja iloisia asioita, kun huolia ja murheita. Kyllä, näinkin ikävänä aikana!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hohhoijaa
#10

Toivotan riemusta hyppimistä kun osallistut etelänmaiden velkojen ja energiatukien maksuun

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#11

Mielelläni osallistun yhteisiin eurooppalaisiin talkoisiin. Nyt ja aina. Me saamme ja me annamme, näin se toimii ja näin tehdään yhdessä parempaa eurooppaa ja parempaa Suomea. Miksi luulette, että Suomi on ollut kohta 30 vuotta EU jäsen? Koska kansa niin haluaa ja joka vuosi enemmän ja enemmän ja kun kriisejä tulee, kuten nyt on tullut viruksien ja ton hullun toimesta idässä, niin kansa ristii kätensä ja kiittää, että oikein valittiin v. 1995.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Talonpojan henki
Hämmentynyt
#12

Miksi se talkoohenki on suunnattu AINA Suomesta poispäin. Eikö joskus voisi talkoilla ihan vaan Suomenkin hyväksi? Meillä on 1000 km yhteistä maarajaa maailman epäluotettavimman naapurin kanssa, joka on samalla EU:n ulkoraja! Monellako eurolla eu on tukenut ulkorajansa valvontaa esimerkikisi teknisillä laitteilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Massapsykologiaa jolla saadaan ihmiset käyttäytymään halutulla tavalla. Globaali media ja kontrolloitu some ovat informaatiovaikuttamisen avainasemassa. Rahan ja vallanhimo sekä silkka pahuus ajavat kehittelemään jossain näitä narratiiveja, jotka sitten joko lyhyen tai pidemmän ajan kuluessa tuovat halutun lopputuloksen. Valhe muuttuu totuudeksi kun sitä riittävän kauan toistetaan.

On ollut ohjuskriisiä, öljykriisiä, talouskriisiä, kylmää sotaa, nälänhätää, ufoja, pakolaiskriisiä, järjestettyjä sotia siellä täällä, plandemioita, ideologioita ja nyt suurimpana huijauksena ilmaston lämpeneminen tai nykyään puhutaan ilmastonmuutoksesta, ettei aivan räikeästi jäätäisi valheesta kiinni. Ilmasto on muuttunut miljoonia vuosia ja muuttuu edelleen ihmisestä ja narratiiveista riippumatta. Pelkoporno myy ja joku tienaa. Afganistan loppui ja korona hiipuu, mutta Ukraina alkoi kuin tilauksesta juuri sopivasti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000