Perussuomalaiset

Risto Pirinen

Aapiskukko yskii?

Syksyn aikana heräsi vilkas keskustelu koulutusjärjestelmämme tilasta. Suomalaisten koululaisten tulokset Pisa-tutkimuksessa ovat romahtaneet. Lukemisen ja luonnontieteiden osalta olemme pudonneet pois kärkipaikoilta. Matematiikan osaaminen on romahtanut kahdessa vuosikymmenessä sijalle 16. Tulosten pohjalta voidaan realistisesti päätellä tilanteen olevan sama muissakin oppiaineissa. -Aapiskukko voi huonosti!

Viime aikoina ovat hälyttävästi lisääntyneet myös lasten ja nuorten jaksamis- ja mielenterveysongelmat. Näihin ongelmiin on pyritty löytämään kouluissa ratkaisu tukitoimien lisäämisellä ja muilla opetusjärjestelyillä. – Kehitys on johtamassa oppimistulosten erojen kasvamiseen oppilaiden välillä. Osa nuorista ei saavuta opetussuunnitelmassa vaadittavia tavoitteita. Tilanne vaikuttaa jo nyt jatko-opinnoista selviytymiseen.

Edellisten vuosikymmenien aikana on tehty monia suuria koulutuspoliittisia uudistuksia. Perusopetuksessa lähikouluperiaatteen tarkoitus on ollut taata kaikille lapsille ja nuorille tasa-arvoinen ja yhdenvertainen oppimisympäristö mahdollisimman lähellä kotia. Tavoite tuntuu hyvältä ja oikeudenmukaiselta. – Mutta miksi suomalainen koulujärjestelmä sitten oirehtii vakavasti?

Uudet opetussuunnitelman perusteet otettiin käyttöön perusopetuksessa 2014. Sen myötä tulivat mm. inkluusio ja kolmiportainen tuki. Uusien avoimien oppimisympäristöjen tuli avata tie uudenaikaisille opetusmenetelmille. Samalla on suoritettu digiloikka sähköisten oppimateriaalien maailmaan. Ovatko muutokset johtaneet oikeaan suuntaan?

Ongelmien kasvaessa perusopetuksessa on syiksi löydetty yhteiskunnan kehitys ja kotien muuttunut asenne koulua kohtaan. Samoin on kuulunut myös kritiikkiä opettajien haluttomuudesta muuttaa työnkuvaansa. Koulu ei voi perustella heikkeneviä tuloksia pelkästään ulkoisilla tekijöillä. – Meillä on maailman parhaiten koulutetut ja osaavat opettajat, jotka ovat olleet jo vuosia huolissaan kehityksestä. Opettajien ammattitaidosta ja osaamisesta siis ei ole kysymys.

Olisiko syytä tarkastella viime vuosikymmenien aikana opetussuunnitelmaan ja opetusmenetelmiin tehtyjä muutoksia? Ne ovat opetuksen välineitä, joiden avulla tulisi saavuttaa oppimisen tavoitteet. Miksi nyt kuitenkin olemme oppimisen kriisissä? – Olisiko syytä palata hyviksi koettuihin menetelmiin?

Risto Pirinen

eduskuntavaaliehdokas

Savo-Karjala

Osallistu keskusteluun!


22 kommenttia
Nimetön
#1

Lapsi voi olla autistinen?

Tutkimus: Maahanmuuttajataustaisilla lapsilla on jopa 50-kertainen riski saada autismi – ”Jokin tekijä aiheuttaa”
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/5635560

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#8

Olisikin kaipuu lähtömaahansa syy!!!???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Ei vaan perussuomalainen rasismi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hohhoijaa
#14

Todellinen syy on teidän vihervasurien hyysäyspolitiikka.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#2

Aapiskukko on mennyt kananlihalle?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Suomen kouluissa on liikaa huonosti suomea(ruotsia) puhuvia lapsia.
Jos ei osaa maamme virallisia kieliä, ei asiaa kouluun.
Jokainen maahanmuuttaja voi kotonaan puhua, mitä osaa.
Nyt näitä puolikielisiä päästetään läpi rasismin pelossa.
Koko peruskoulu kaipaa uudistusta. Ennen sai käytiin sama luokka jopa useampaan kertaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Toisen asteen toimijana voin sanoa, että aines on heikentynyt huolestuttavasti vuosi vuodelta. Syitä on useita. Yksi karmea munaus oli poistaa kaunokirjoitus koulusta. Ei sen tekstin takia, vaan motoriikan ja hermojen kehittymisen takia, joka tukee kaikkea muuta oppimista. Tietenkin oppisisältöjä ja niiden painotuksia on muutettu. Työrauha on kärsinyt inkluusion takia. Yksi mätämuna voi pilata parinkymmenen koulunkäynnin päivittäin. Lukeminen ja luetun ymmärtäminen on yhä useammille vaikeaa. Eikö peruskoulussa enää lueta oikeita kirjoja? Laskutaito on ollut surkealla tasolla jo pidemmän aikaa. Viimeisin huolenaihe on kun nuorilta puuttuu perus digi- ja tietokoneen käyttötaidot. Kännykkää kyllä osataan käyttää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Ilmeisesti koulussa ei lueta , oikeita kirjoja !! Nimittäin Raamattua , tulisi tutkia / opettaa kaikissa sukupolvissa ! Miten asia on ?!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#4

Helsingissäkö kaikki hyvin?

Helsingissä on jo kouluja, joissa vieraskielisiä on liki 60 % oppilaista, pienimmät osuudet alle 5 %
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/5370873

Huomioitavaa, että koulutuksesta vastaavan apulaispormestarin, afganistanilaisen, Nasima Razmyarin Lauttasaaressa ,ei mamuja luokilla näy.
Pienin osuus vieraskielisiä:
Lauttasaaren ala-aste 4 %
Vattuniemen ala-aste 5 %

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Tämä ”poliittinen broileri” on osaamisensa näyttänyt. Ent. kulttuuri apulaispormestari (aloittelevat matujengit?) ja nyt kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari.
Helsingin päivähoito ym. täysin sekaisin. Kuka uskaltaa ääneen sanoa . mistä päivähoitajien pula johtuu, ettei tule leimatuksi rasistiksi?
Jutta Urpilaisen löytö SDP:hen ja jälleen on pyrkimässä Eduskuntaan.
Alkaako vääristettyä totuutta puhunut al Taeen veto loppua?
Kyllä Suomessa pitäisi olla laki, että Suomen kansanedustaja pitää olla syntyperäinen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

On väistämättä niin, että tulevaisuudessa maahanmuuttajien tai maahanmuuttajataustaisten osuus myös koulujen oppilaista tulee kasvamaan. Siten on aivan turha haikailla koulujärjestelmästä, jossa olennaisimpana tekijänä on äidinkielenään suomea puhuvat oppilaat. Päinvastoin: tulevaisuuden Suomea rakennettaessa on kouluissa kannettava huolta nimenomaan siitä, kuinka maahanmuuttajat/ maahanmuuttajataustaiset tulevat mahdollisimman helposti ja jouhevasti kiinteäsi osaksi monikulttuurista suomalaista yhteiskuntaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

💩

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Höpö höpö.
Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi.
Kouluissa opetetaan virallisilla kielillä.
Vai häpeätkö omaa äidinkieltäsi Suomessa?
Vai haluatko, että Suomen kouluissa opetetaan esim. arabiaksi, somalinkielellä, dariksi ym.?
Jokainen kieli on tietenkin ylimääräinen lahja, mutta se on aina vieras.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Kieli kuin kieli, mutta kehottaisin sinua kehittämään sisälukutaitoasi: kommentissani totean, että tulevaisuudessa Suomessa on lisääntyvä määrä maahanmuuttajia. On aivan sama haluamme sitä tai emme. Silloin on järkevää sopeuttaa instituutiot – myös koululaitos – toimimaan uudessa tilanteessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Miksi meidän tulisi sopeuttaa koululaitoksemme? Eikö maahantulijan tulisi sopeutua meidän kulttuuriimme ja kieleen?
Kuinka monessa maassa saat koulupalveluja suomeksi?
Olen asunut useassa maassa vuosikausia ja suomeksi en ole saanut ainuttakaan palvelua, vaan aina olen opetellut kyseisen maan kielen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Kuten sanottu: opettele lukemaan. Uskon kyllä, että puhua osaat sitä sun tätä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#5

Itse olisin enemmän huolissani hajonnan lisääntymisestä. Eliitin huippukouluissa ei muutosta, mutta tuulipukukansan lasten kouluissa romahdus. Miksi inkluusiolla ei jaeta rikastajia huippukouluihin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000