Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Vaalien jälkeen tehtävät vaaliliitot vääristävät tulosta

Tammikuussa 2022 ovat ensimmäiset aluevaalit, joissa valitaan luottamushenkilöitä niin sosiaali- ja terveystoimen, kuin pelastustoimen tehtäviin. Kuntavaaleissa ongelmia ovat aiheuttaneet vaalien jälkeiset vaaliliitot. Vaaliliitoista ei äänestäjällä ole silloin etukäteen tietoa. Teknisessä vaaliliitossa vaalien jälkeen voidaan vaalitulosta ikään kuin manipuloida mieleisekseen ja näin ollen vaalitulos voi vääristyä. Vaaliliiton tehneitä puolueita käsitellään kuin se olisi yksi iso puolue ja siten se hyötyy esimerkiksi puheenjohtajuuksia määritettäessä toisten puolueiden kustannuksella.

Jos vaaliliitto tehdään ennen vaaleja, tietää äänestäjä, että tietylle puolueelle annettu ääni voi hyödyttää myös toista puoletta. Vaalien jälkeen tehty vaaliliitto ei ole avoin äänestäjää kohtaan ja äänestäjä ei äänestäessään tiedä, mitkä muutkin puolueet voivat hyötyä äänestäjän antamasta äänestä. Kaikki puolueet ovat tehneet vaaliliittoja.

Äänestysprosentin lasku on huolestuttavaa. Tekniset vaaliliitot, joilla voidaan tietyt puolueet tai henkilöt syrjäyttää luottamuspaikkajaossa sivuun, eivät ole hyväksi demokratialle ja äänestysinnolle. Vaalituloksen kunnioittaminen paranee, jos teknisiä vaaliliittoja ei tehdä vaalien jälkeen. Olen tehnyt asiasta myös lakialoitteen, vaalien jälkeiset vaaliliitot kiellettäisiin.

Tein asiasta vielä kirjallisen kysymyksen ministerille, kuinka aiotaan toimia, jotta aidon vaalituloksen kunnioittaminen toteutuu aluevaaleissa ja aiotaanko lähestyvissä aluevaaleissa kieltää vaalien jälkeiset tekniset vaaliliitot, joilla voidaan vaalitulosta vaalien jälkeen manipuloida.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000