Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Yksipuolinen punaviherlib media vääristää todellisuuden

12 kommenttia

Helsingin Sanomissa on tänään juttu, jossa kerrotaan USA:n mediasta. Olennaisinta on, että jenkeissä mediaa seuraamalla lukija/katsoja saa paljon monipuolisemman kuvan asioista kuin Suomessa.

Esimerkiksi television puolella USA:ssa on kolme suurta uutiskanavaa: konservatiivinen Fox ja liberaalit/vasemmistolaiset CNN ja MSNBC. Foxilla on aivan erilainen lähestymistapa asioihin kuin kahdella muulla. Tilanne on hyvä, sillä seuraamalla eri kanavia katsojalla on mahdollisuus tehdä oma arvio arjen todellisuudesta.

Suomessa tilanne on hyvin yksipuolinen. Yle, MTV ja valtalehdistö edustavat punaviherlib linjaa. Myös suurin nettijulkaisu Uusi Suomi on yhtä yksipuolinen.

Televisiossa oli eilen Lenita Airiston haastattelu. Pitkästä aikaa hän pääsi puhumaan ja puhui suunsa puhtaaksi. Hän kertoi kuinka yksipuolista oli toimia mediassa taistolaisuuden pahimpina vuosina. Painostus ja jopa epäasiallinen käytös Airistoa ja muita ei-taistolaisia kohtaan oli rajua.

Tänä päivänä tilanne on melkein yhtä paha. Pääosa toimittajista on punavihreitä, joten jälki on yksipuolista. Ja kun he haastattelevat päivystäviä dosentteja, niin silloin asiantuntijoiksi valikoituvat toimittajan punaviherlib näkemystä tukevat henkilöt.

Tulevaisuus näyttää vieläkin synkemmältä nykyisen valtamedian osalta. Tampereen yliopistossa alan opiskelijoiden selvä enemmistö ilmoitti kannattavansa Vihreitä ja Vasemmistoliittoa.

Onneksi tulevaisuudessa näkyy pieniä valopilkkuja. Someen on syntynyt ja tulee syntymään erilaisia julkaisuja kuten Oikea Media. Niitä seuraamalla saa maailmanmenosta monipuolisemman kuvan.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


12 kommenttia
Joosua
Tyytyväinen
#1

Reijo kyllä kyllästyttää lukea/kuunnella valtamediaa, päivästä toiseen yksipuolista/puolueelista jaarittelua!!? Mitä nämäkin Rinteen ja kumppanit vappupuheet olivat, mukamas on ollut tehokas työllistäjä, edellisessä hallituksessa. Ei vaan huomannut sitä, että hän lisäsikin työttömyyttä jopa/100000 !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihainen
#3

Se nyt on ihan sama mitä Lenita puhui menneistä, mutta ei noteerattu yhtään sitä, että hän sanoi myös: omistuksen ja johdon pitää pysyä Suomessa!! Se oli pääsanoma Reijo, muu oli vanhaa tahkon vääntöä.

Mutta nyt PS mokoma teki jotain muuta hallintarekisteriasiassa:
Nykylain mukaan ei ole laillista piilottaa omaisuutta ulkomaisiin hallintarekistereihin. Kyse on siitä, että tämä toiminta tehdään hallituksen esityksessä lailliseksi. Tuolla logiikalla mikä tahansa laiton asia, mitä ihmiset tekevät, voitaisiin laillistaa, oli kyse piilottamisesta tai pienemmistä tai isommista rikkeistä. Eikä Eu mihinkään pakota, Orpo teki lehmänkaupat PS:n kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihainen
#4

Hallintarekisteri

Poistetaan Suomesta kaksoiskansalaisuuden mahdollisuus. Jos on suomen kansalainen, häntä koskee Suomen laki. Jos suomen kansalainen haluaa puliveivata EU:n kautta, hankkikoon sitä varten sellaisen toiminnan sallivan maan kansalaisuuden, mutta silloin hän ei ole enää suomen kansalainen. – Mikään ei pakota Suomea ottamaan käyttöön hallintarekisteriä.

Yksinkertaista kun sen oivaltaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Aika uusi on myös sivusto kansalainen.fi
Millaista aatemaailmaa se edustaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ei hyvältä näytä tämäkään
#7

Näyttäisi siältönsä puolesta olevan Venäjän propaganda sivusto, sotkien oikeita arvokonservatiiveja uutisia ja Venäjän ulkopolitiikkaa myötäileviä mielipiteitä. Siis ihan oikeita uutisia ja ”vääränlaisten” oikeiden uutisten kyseenalaistamista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

no olet kyllä liikaa kuunnellut trolleista satuilleita pikkutyttösiä… toisen suunnan propagandaa siis

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

asiallista ja yllättävän monipuolista, paljon uutisia monista tärkeistä asioista. puhutaan totta ja uskalletaan puhua asioista, joista ei saisi puhua. asiallisesti hyvä uutissivusto

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Onko sulla Herra Tossavainen niin huonosti asiat, että tarvitsee joka päivä vuodattaa tunteitasi tänne. Jos on kysyppä Jarpalta mitä lääkäriä hän käytti ja oliko siitä laborantille apua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Suomen Erkki Tuomioja meni ylistämään Ruotsin mahtavan onnistunutta maahanmuuttoa ex-ministerille Carl Bildt’ille.
Onko Erkki noin totaalisen tietämätön Ruotsin maahanmuuton tasosta ja sen tuomista ongelmista?

SDPssä tuntuu ex-presssa Halosesta alkaen olevan Ruotsin mamutuksesta ihannoivan ylistävä käsitys. Tuo käsitys kertaantuu koko punavihervasureissa jopa kokoomukseen ja keskustaan saakka.

Sama hehkuttava linja tulee jatkumaan Helsingin uusien päättäjien myötä. He eivät reagoin mitenkään kaup.joht. Jussi Pajusen sanomaan jossa Hgin suurimmat tulevaisuuden ongelmat ovat maahanmuuttajataustaisten kontolla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

monipulinen kuva ?
#8

”Onneksi tulevaisuudessa näkyy pieniä valopilkkuja. Someen on syntynyt ja tulee syntymään erilaisia julkaisuja kuten Oikea Media. Niitä seuraamalla saa maailmanmenosta monipuolisemman kuvan.”

Siis mitä vasemman puolen some julkaisuja sitten kehotat lukemaan, sen monipuolisen kuvan saavuttamiseksi ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

toimittajat ovat punavihreitä, mutta heidän työnantajansa, työnantajan rahoittajat, suurimmat asiakkaat (mainostajat), omistajat ja käyttämät uutistoimistot ovat pääosin uusliberaaleja.

Siten tärkeissä asioissa mennään UUSLIBERALISMIN mukaan, pienissä asioissa voivat punavihertää, kunhan eivät liikaa ärsytä esim. rahoittajia, omistajia tai mainostajia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

some vs perinteinen media
#12

Perineteinen media on taas alkanut voida hyvin Yhdysvalloissa. Trumpin haukkuma NYT on esimerkiksi saanut 300000 uutta tilausta Trumpin valtaantulon jälkeisenä aikana. Eli some ei todellakaan ole tappamassa perinteistä mediaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000