Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Vain perussuomalaiset johdonmukaisia ja vastuullisia

Vaalien lähestyessä ja perussuomalaisten pelossa erityisesti demarit ja kokoomuslaiset ovat nyt niin ”tiukkoja” suomalaisten etujen puolustajia, että jopa aidanseipäätkin nauravat tyhjän puhujille. Siksi pieni kertaus on paikallaan, jotta totuus ei peittyisi katteettomaan sanahelinään.

Demarit vastustivat ensimmäistä apupakettia. Toista he kannattivat sen jälkeen, kun surullisen kuuluisat ”vakuudet” saatiin. Noin vuosi sitten demareiden nykyinen puheenjohtaja Antti Rinne vaati Kreikan velkojen leikkausta. Nyt mies puhuu aivan päinvastaista. Siksi on syytä kysyä moraalin ja vastuullisuuden perään!

Kreikan ensimmäinen apupaketti myönnettiin Matti Vanhasen kepujohtoisen hallituksen aikana. Toista apupakettia kepu sitten jo oppositiossa vastusti. Nyt se moittii jo ensimmäistä, jota se oli myöntämässä. Siksi on syytä kysyä myös kepun moraalin ja vastuullisuuden perään!

Kokoomus on johdonmukaisesti toiminut Suomen kansallisten etujen vastaisesti ja on siis kannattanut kaikensorttista tukea niin Kreikalle kuin muillekin maille. Nyt vaalien lähestyessä puolue ”vastustaa” Kreikan lainaehtojen helpottamista. Kaksinaismoraalista peliä jos mikä.

Vasemmistoliiton takki on kääntynyt sen mukaan onko puolue ollut hallituksessa vaiko ei. Oppositiossa puolue on kannattanut suomalaisten veronmaksajien rahojen haaskausta, mutta oppositiosta käsin huudellaan toisin. Tämänkin puolueen toiminta on kaksinaismoraalista peliä jos mikä.

Perussuomalaiset puolusti ennen vaaleja suomalaisia veronmaksajia. Vaalien jälkeen hallitusneuvotteluissa Jyrki Katainen vaati tuon linjan muutosta, mutta me emme halunneet pettää suomalaisia. Nyt neljä vuotta myöhemmin voimme todeta, että olimme oikeassa.

Vain perussuomalaiset ovat olleet ja ovat edelleen johdonmukaisia, ryhdikkäitä ja vastuullisia!

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000