Perussuomalaiset

Ion Mittler

Ukrainalle sopivia pikku aseita, mutta ei liian tehokkaita

Turkin venkoilu NATO-asiassa ei tullut yllätyksenä, paitsi ehkä Pekka Haavistolle, joka on kertonut medialle, että ”me olemme olleet sinisilmäisiä”. Ketkä ”me”? Haavisto puhukoon vain omasta puolestaan. Toiset ovat olleet sinisilmäisempiä kuin toiset.

USA harkitsi jo hetken aikaa toimittavansa Ukrainalle ohjuksia, joiden kantama olisi pari sataa kilometriä. Sellaiset voisivat muuttaa sodan voimasuhteita. Sitten Biden laittoi sen suunnitelman jäihin, ”jotta sota ei laajene”. (Mihin? Venäjälle? Sotahan on jo Ukrainan ja Venäjän välinen.)

Ukrainalle tarjotaan vain sopivan kokoisia aseita, mukavia pikku tykkejä. Ei mitään liian tehokasta, jolla voisi iskeä Venäjän alueelle asti. Pidetään reilu peli, että soditaan Ukrainan maaperällä, ja tuhotaan vain Ukrainan kaupungit yksi kerrallaan? Ei oteta sellaista riskiä, että sota ”laajenisi” Venäjän puolelle rajaa. Jotain tässä on, joka liittyy USA:n ja Venäjän välisiin suhteisiin, joka selittää USA:n pidättyväisyyden liian tehokkaan aseistuksen tarjoamisesta Ukrainalle.

EU:n pakotteet ovat paljon tiukempia kuin kukaan uskoi ennen sotaa. Silti tämäkin on outo kuvio, että viikko toisensa jälkeen asetetaan yhä uusia, entistä tiukempia pakotteita. Jos tiukempien pakotteiden oli tarkoitus hyödyttää jotain, miksi niitä asetetaan vasta nyt? Ja kohta taas vähän tiukempia pakotteita. Ja sitten vielä tiukempia. Mikä järki siinä nyt olikaan, että pakotteet eivät ole olleet jo varhaisesta vaiheesta lähtien niin tiukkoja kuin ne voisivat olla? Tässäkin on jotain outoa, että poliitikot ovat poseeranneet jo kolme kuukautta median edessä asettamassa yhä vain lisää pakotteita. Ja silti iso raha on virrannut koko ajan öljy- ja kaasuputkissa.

Turkilla on menossa NATO-neuvottelut Suomen ja Ruotsin kanssa, koskien kurdi-järjestöjen poliittista ja taloudellista tukemista, jota nämä kaksi valtiota ovat perinteisesti harrastaneet demokratian nimissä. Näissä neuvotteluissa on sellainen epätasapaino, että jos Turkki hyväksyy Suomen ja Ruotsin NATOn jäseniksi, sitä päätöstä ei voi perua enää koskaan, missään olosuhteissa. Ei ole olemassa keinoa perua jäseneksi hyväksymistä, ja potkaista Suomea ja Ruotsia takaisin ulos NATOsta.

Suomelle ja Ruotsille on sen sijaan täysin mahdollista leikkiä Erdoganin kaveria seuraavat 8 kuukautta, lopettaa kaikki tuki kurdeille, ja antaa Erdoganille vielä aseetkin käteen, joilla voi käydä pommittamassa kurdien tukikohdat maan tasalle Syyrian puolella. Mutta heti kun NATO-jäsenyys olisi saavutettu, tällainen teatteri voitaisiin lopettaa, ja asettaa Turkki taas aseiden vientikieltoon kuten ennenkin, ja aloittaa taas entisen tyylinen poliittinen ja taloudellinen tuki kurdien järjestöille.

Siksi Erdoganilla ei ole mikään kiire kastaa kynäänsä musteeseen, kurdeja koskevien sopimusten tekemiseksi Suomen tai Ruotsin kanssa. Sellaisilla sopimuksilla ei olisi mitään arvoa 8 kk kauemmas tulevaisuuteen. Siksi Turkin aikaikkuna ja kultainen tilaisuus pommittaa kurdien tukikohdat maan tasalle on nyt, kun kaikki odottavat Turkilta NATOn laajenemisen hyväksyvää palvelusta, ja sen vuoksi kukaan ei uskalla kritisoida Turkkia mistään mitä se tulee tekemään kurdeille tämän kesän ja syksyn aikana. Olipa se kuinka brutaalia tahansa, ja kuinka räikeästi tahansa ristiriidassa aivokuolleen NATOn demokraattisten arvojen kanssa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


34 kommenttia
?????
Hämmentynyt
#1

Alkupää blogista suomea. Viimeinen kappale Naton vastaista munkkilätinää!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Ei Ukrainalle saa antaa sellaisia aseita että niillä yltää rajan taakse.
Sodan pitää pysyä Ukrainan sisällä,pitäähän sodassa sentään jotkut säännöt olla eihän se mikään sota sellainen ole että mennään hyökkääjän puolelle paikkoja särkeen ja naisia raiskaamaan.
Tämähän on Ukrainan sota .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Mitä nopempaa Venäjä valtaa koko Ukrainan sen parempi se on Suomelle
Ajatelkaa kuinka paljon joudumme syytämään rahaa kuin kankkulan kaivoon jos osa Ukrainasta jää Eu:n elätettäväksi ?
Miettikää kuinka paljon joudumme Suomessa nostamaa vielä bensan ja sähkön hintaa ja veroja korottamaan ja tuottavia työpaikkoja tuhoamaan jotta saamme lähettettyä rahaa siihen paska pesään !

Eihän tässä hommassa ole mitään järkeä !
Alunperin riitapukarien Eu:n ja Venäjän olisi pitänyt laittaa se paska elätti maa puoliksi.mutta nyt kun Ryssät on särkenyt ikkunat ja katot kaikista taloista jotka muutenkin oli purku ikäisiä ja kuntoisia,niin ei ole mitään järkeä alkaa maksu mieheksi ! viekööt Ryssät loputkin ja korjatkoot ikkunat mitä on särkeneet. Se on kaikkien Suomalaisten etu !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Muutama tosiasia

On päivän selvää että 2023 Valtiota nimeltää Ukraina ei ole enään.

On päivänselvää että Terroristi maa Ruotsi ei tule pääsemään Natoon…siellähän on käytänössä sisällisota käynnissä terroristit vastaan muu maa , Ei Ruotsi saa kaikki kiinni jota Turkki etsii….joten ei ovet aukene.

Suomen tilanne on helpompi täällä vähemmän Terroristeja ne on helpompi kerätä ja lähettää Turkkiin.
Suomelle Nato jäsenyys on tärkeämpi kuin Ruotsille meillä on 1300 km rajaa Venäjän kanssa Ruotsilla ei metriäkään… !

Suomella ei ole vaihtoehtoja ,Venäjälle räkytys meni niin pitkälle että jos emme pääse Natoon valtiota nimeltään Suomi ei enään 2024 ole maailman kartalla.ASIA ON JUURI NÄIN !

PERSUJEN ON VAADITTAVA ETTÄ TERRORISTIT LUOVUTETAAN TURKKIIN JA RUOTSIA EI JÄÄDÄ ODOTTELEEN !

SUOMELLA EI OLE MITÄÄN MUUTA VAIHTOEHTOJA ENÄÄN.

Meidän on suostuttava Erdoanin vaatimuksiin !
Erdoanin vaatimukset on täysin samoja joita Persut on vaatineet jo vuosikymmenen .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Erdogan on tosi pimee tyyppi. Samaa sarjaa ystävänsä Putinin kanssa.

Ei kurdit ole mitään terroristeja. Haluavat omalle kansalleen oman maan ja valtion. Se on ihan luonnollinen vaatimus.

Erdogan haluaa alistaa kurdit, kuten Putin haluaa alistaa ukrainalaiset ja muut pienkansat. Sairasta, itsekästä diktaattorien toimintaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Ergodan on kaikkien Terroristien Äiti !

Pitää muistaa että Terroristit tappelevat keskenään ja nimittelevät toisiaan Terroristeiksi ja Natseiksi.

Ja Putin on sen tyttö !

Ei muutako Hame päälle molemmille !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Turkki on aivan sekopää maa !

se ampui syyriassa pari vuotta sitten Venäjän hävittäjänkin alas,Venäjä ei uskaltanut koskaa kun Turkki on Naton hameen helman alla !
Sitten se hyvitykseksi osti Venäjältä osjuspuollustus järjestelmän vaikka Nato kielsi.

Suomessakin vankilat on täynnä Turkista ja turkin kautta tänne sosiaali turvalla tulleita Huumekauppiaita,raiskaajia,Pedofiileja jne…

Tuommoinen Terroristi maa pitää panna kuriin !!!
Sen kautta ja sen alueella toimii maailman laajuinen Pakolaisbisnes terroristi järjestö joka myy matkoja sikamaisen sosiaaliturvan ääreen 10.000,- hintaan osamaksulla joka maksetaan suoraan Suomen sosiaaliturvasta.
SUOMEN HALLITUS JATKAA TÄTÄ TOIMINTAA VAIKKA ON JO VUOSIKYMMENIÄ TIEDETTY TÄSTÄ.

TOISAALTA TURKIN HALLITUS TEKEE KYMMENIEN MILJARDIEN PAKOLAISBISNESTÄ SAMALLA ASIALLA KUN SE PIDÄTTELEE PAKOLAISIA MAAPERÄLLÄÄN..

PERSUJEN ON VAADITAVA ETTÄ RAJAT KIINNI JA KOVAT PIIPPUUN RAJA MIEHILLE NIIN SUOMESSA KUIN EU RAJOILLA !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Suomessakin on Terroristeja parlamentissä

1. Vasemmistoliiton Natsi akka pidätettiin
Israelissa jossa se oli Mutiaisten puolella Juutalaisia vastaan kiihoitamassa ihmisiä.

2. Keskustapuolueen Väyrysen ykkös vastustaja oli taas Espanjan sisällissotaa yrittämässä aloittaa niin espanjan kuin Suomenkin maaperällä (katalonian rosvo porukoita tukemalla)

MIKSI ÄRDOAN EI NÄIHIN PUUTU ?

Siksi kun se on tässä terrrorismissa näiden Suomalaisten kansanedustajien puolella !!!

Eikö Espanjan ja Saksan pitäisi vaatia näiden eroa Nato hyväksynnän vastineeksi ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Suomi rikkoo useita kansainvälisiä sopimuksia itse ,mutta silti vetoaa niihin sopimuksiin jotta Terroristeja ei voida lähettää maasta.
mm.
-Suomi hyysää ja rahoittaa terrorismiä terroristeja täällä ja maailmalla jakamalla sosiaaliturvaa avokätisesti.
-Suomi neuvottelee Terroristien kanssa (Turkin)
-Suomi on haalinut Terroristi leireiltä ihmisiä tänne eikä edes tuomitse niitä, vaan jakaa rahaa niille jotka edelleen ne lähettää Syyriaan …
-Suomi on antanut Turkille satoja Miljonia rahaa (Pakolaisbisnekseen) että ne pitää terroristeja siellä
-Suomi maksoi mm. Pään potkija Isis terroristeille satoja tuhansia euroja rahaa…
(”laittomasta” pidätyksestä)

SUOMEN POLITIKOT PITÄS HAASTAA OIKEUTEEN MAAN PETTURUUDESTA JA TERRORISMIN SUOJELUSTA JA RAHOITUKSESTA.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Heikko USA ja heikko Nato. Päivä päivältä yhä enemmän Nato -hakemuksen jättäminen vaikuttaa suurelta virheeltä vatuloinnin jatkuessa. Turkkiko Natoa johtaa? Vähän alkaa siltä tuntumaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Kyllä se heikoksi ja kalpeaksi vetää kun maailman mahtavin Ydinasemaa alkaa varoitteleen !
paskakin saattaa mennä housuun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Suomalaisista ei kannata tehdä vihollisia, meillä on tekniikka hallussa, ja voimme vaikka viimeisillä voimilla polttaa koko Venäjän.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Ukraina kyllä on olemassa ja elossa vuonna 2023, mutta se on epävarmaa, onko Venäjä nimistä maata enää vuonna 2023!

Ehkä Venäjän rippeet keksivät itselleen jonkin uuden nimen.
Tai Kiina nielaisee Venäjän ja siitä tulee Kiinan yksi kanttoni, jolle annetaan jokin kiinalainen nimi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tätäkö toivot?
#7

Mitä nopempaa Venäjä valtaa koko Suomen sen parempi se on Suomelle
Ajatelkaa kuinka paljon joudumme syytämään rahaa kuin kankkulan kaivoon jos osa Ukrainasta jää Eu:n elätettäväksi ?
Miettikää kuinka paljon joudumme Suomessa nostamaa vielä bensan ja sähkön hintaa ja veroja korottamaan ja tuottavia työpaikkoja tuhoamaan jotta saamme lähettettyä rahaa siihen paska pesään !

Eihän tässä hommassa ole mitään järkeä !
Alunperin riitapukarien Eu:n ja Venäjän olisi pitänyt laittaa se paska elätti maa puoliksi.mutta nyt kun Ryssät on särkenyt ikkunat ja katot kaikista taloista jotka muutenkin oli purku ikäisiä ja kuntoisia,niin ei ole mitään järkeä alkaa maksu mieheksi ! viekööt Ryssät loputkin ja korjatkoot ikkunat mitä on särkeneet. Se on kaikkien Suomalaisten etu !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Taitaa taas olla joku dosentti Bäckmanin mies vauhdissa.

Taitaa olla itse joku, jonkun elätti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Juu!Bätmanin miehiä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Sinisilmäinen , Haavisto / hallitus + ” kokoomus ” , valitettavasti !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Turkin ukko ja orban ja Valkovenäjän Lukasenkka on samaa porukkaa Puuttinin kanssa ! ja Serbian presitentti myös…..

Ne haluais kaikki että Eu ja Nato hajoaa !

Ei se Turkki tarvitse todellisuudessa niitä terroristeja,halvempaa niitä Turkille on istuttaa Suomen vankiloissa joissa osa istuu vähän väliä raiskauksista,pedofiliasta,Huumekaupasta jne..

Ihmetyttää vaan kun tämmöistä Porukkaa Suomen Hallitus suojelee !
Lähettäsivät nyt helvetti heti kaikki Terroristit sinne kun oikein pyydetään….ja repis Suomen passit niiltä jotka sen on ehtineet hommata !
Ei Turkille ole niistä kuin kuluja ja murheita siitäpän perkeleet saisivat opiksi.

Eikä se Suomelta aseita edes ostaisi vaikka kiellot purkaisimme,sekin on tekosyy.

OIKEA SYY ON SE KUN SE PELAA PUUTTININ PUSSIIN !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Mut ku… – mut ku, ne ihmisoikeudet ja kansainväliset sopimukset…ja EU, mitähän ne muutkin meistä ajattelee jos niin tehtäisiin. Pitää olla solidaarinen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Perkele
#15

Hallaahokin vetoaa jo kansainvälisiin sopimuksiin ja Suomen lakiin ettei Terroristeja voi lähettää sinne mistä on tulleetkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Ajatelkaa Terroristien suojelia maa Suomi on ollut halukas ottamaan TURKIN EU:N !!!!!! Siis Terroristi maa Turkin !!!!!

Mitä suomen politikoilla oikein päässä pyörii????
Onko mutias kiima aiheuttanut sen alapäällä ajatellaan järjen sijaan vai mikä perkele ? Suiomen Hallitus kyllä ihannoi Huumeiden käyttäjiä ja Pedofiileja onko siinä syy Turkki Kiimaan ???
Jos Turkki saadaan Eu:n niin siinä samalal oven avauksella tulee puoli syyriaa ym…
Turkihan on kiristänyt rahaa sillä että päästääkö se niitä vai ei !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Turkkia vastaan pitäs laittaa niin kovat pakotteet että mitään kauppaa ei tehdä sen kanssa eikä rajaa ylitetä mistään Eu päin kumpaankaan suuntaan ! Turkki on Terroristi maa ja Kiristäjä !

Turkkiin on monet Suomalaiset investoineet paljon mm. loma asuntoihin joiden arvo on nyt lähes nolla ! eli samanlainen kusettaja kuin Venäjä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Tänään Iltasanomissa
Turkin pois potkiminen Natossa voi kestää vuosia !

Suomi roikkuu Puuttinin löyhässä hirressä siihen asti !

Kiitos Räkyttävien ja Suomen nenästä verta kaivavien politkkojen mm. Marin,Hallaaho jne… ja kyllä Presitenttikin on ollut samassa veneessä vaikkakin maltillisimmin sanoin.

Olisi kannattanut miettiä kahdesti lähetetäänkö Ukrainaan aseita???
Natoon liityminen ei mennytkään kuin elokuvissa ja Naton hameen alta ehdittiin jo huudella ja 3 maailman sotaa haalia.
Kyllä Unkarin Presitentti olisi myös laittanut kapuloita rattaisiin jos ärdoan ei olisi ehtinyt ,on Suomen politikot Eu:ssa niin paljon sen silmille hyppineet.

Persujen pitää vaatia että nämä järjettömät politikot laitetaan valtakunna oikeuteen maan petoksesta ja sodan haastamisesta. !
Marin ensimmäisenä.

Helpompi on sanoa kuka politikko on ollut järissään..Väyrynen ja Niikko ainakin ja Laura Huhtasaari ei ole tyhmyyksiä huudellut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Laura Huhtasaari on saatava Persujen puheenjohtajaksi !

Laura olisi pitänyt saada jo silloin kun Soini potkittiin helvettiin…
Persut olisi nyt Pääminsiteri puolue !

Hallaaho sai kyllä kannatuksen nousemaan ,Purra on vielä vähän kokematon vaikkakaan ei ole mitään töpeksinyt…
Hallaaho alkoi sekoileen kun jätti puheenjohtajan hommat…
mm. Venäjälle räkytys,siinä ei ole mitään järkeä vaikka Venäjä on rosvomaa ja sitä johtaa Hullu Putin niin ei pikkuisen Suomen joka sen kainalossa asuu kannata verta nokasta kaivaa.
Suomi on jo nyt kusessa näiden Marinien ja kumppanien toiminann takia.
Venäjällä ei ole mitään kiirettä kun Erdoan vetäisi Naton oven nokan edeestä kiinni niin että kolahti..Venäjä on kyllä varoitellut moneen kertaan jopa usemmin mitä Venäjällä on tapana…
Suomen pitää valmistautua Marinin ansaitsemaan selkäsaunaan

Huhtasaaren valinta voisi vielä pelastaa Suomen kun saataisiin edes johonkin puolueeseen järkeä !
Ei Putin järki maata pommita paskaksi !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Ei sinunkaan kannata , sitten haukkua putinia , enempää , kuin Halla -ahoakaan ,kannattaa tarkemmin miettiä , mitä Jussi loppujenlopuksi , tarkoittaa !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000