Vuonna 1994 Suomessa keskusteltiin liittymisestä Euroopan Unioniin. Silloin eu-uskovaisten lupauksissa korostui kaksi väitettä: EU:n myötä päätösvalta siirtyy lähemmän kansalaisia ja Suomi saa enemmän kuin maksaa. Kumpikin lupaus on ollut täyttä valhetta.

Suomen nettomaksu EU:lle kasvoi viime vuonna 809 miljoonaan euroon eli oli noin 148 euroa asukasta kohden. Nettomaksu kasvoi 205 miljoonalla eurolla toissa vuodesta, jolloin se oli 604 miljoonaa euroa. Suomi on kuulunut EU-budjetin nettomaksajiin vuodesta 2001. Nettosaaja Suomi oli vain vuosina 1996, 1997 ja 2000.

Lisäksi on huomattava, että Suomen osuus Britannian maksuhelpotuksen rahoituksesta oli viime vuonna 141 miljoonaa euroa, joka oli noin 6,9 prosenttia Suomen maksuista EU:n budjettiin. Eikä siinä kaikki, sillä viime vuonna Suomi keräsi EU:n puolesta 170 miljoonaa euroa tulleja ja sokerimaksuja.

Asukasta kohden laskettuna eniten EU-tukea saivat Unkari, 565 euroa asukasta kohden, Liettua 524 euroa ja Kreikka 470 euroa.

Toinen suuri valhe oli päätöksenteko. Ennen liittymistä eu-uskovaisten eliitti korosti, että ”EU:ssa me päätämme omista asioistamme”. Mielestäni se oli lähinnä hirtehishuumoria, jolla hämättiin suomalaisia äänestäjiä. Puhuttiin hienosti subsidiariteetti- eli läheisyysperiaatteesta. Sanottiin naama peruslukemilla, että EU:n myötä päätösvalta siirtyy ylä lähemmäs kansalaisia. Tänä päivänä jokainen tietää, kuinka karkeaa petosta ja sumutusta tuollaiset puheet olivat.

Olin silloin ja olen edelleen sitä mieltä, että EU ei tule pysymään kasassa, koska se on poikkeuksellisen erilaisista palasista koottu. Kitkatekijöitä on vähintään tarpeeksi, joten historian jossakin vaiheessa laiva tulee ajamaan karille. Olin silloin ja olen edelleen oikeassa. EU-laiva on nyt karilla. Paatti vuottaa niin pahasti, että olisi turvallisinta hypätä kuivalle maalle ennen sen lopullista uppoamista.