Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Stubbilaisella narsismilla peitetään ongelmat

Wikipedian mukaan narsismi tarkoittaa itserakkautta, -ihailua ja viettienergian kohdistumista omaan itseen. Stubbilaisena ilmiönä olemme saaneet sitä median myötävaikutuksella tuutin täydeltä päivästä toiseen muutaman kuukauden ajan. Viimeksi eilen Seinäjoelta.

Pahimmillaan narsismi on jopa vaikea sairaus, josta kärsivät eniten läheiset henkilöt. Parhaimmillaan se on myönteinen ilmiö. Narsismia on siis monenasteista.

Vaikuttaa siltä, että puoluesihteeri Taru Tujusen tarkassa ohjauksessa Kokoomus puolueena käyttää määrätietoisesti hyväkseen stubbilaista narsismia. Politiikasta tehdään viihdettä ja siten peitetään tämän maan ajautuminen pahaan lamaan. Voidaan puhua jopa kriisistä, sillä tilanteemme on jo etelän ongelmamaihin verrattava.

Jos todellinen tilanne olisi esillä mediassa ja keskusteluissa, niin siitä seuraisi Kokoomuksen galluplukujen romahtaminen. Nyt kokoomusjohtoisen hallituksen täydellinen epäonnistuminen halutaan peittää narsistisen viihteen avulla.

Mielestäni tällainen toiminta on tarkkaan harkittua ja siksi poikkeuksellisen edesvastuutonta. Nyt tarvittaisiin rehellistä tosiasioiden tunnustamista ja tarvittavien päätösten tekemistä.

Niin ei kuitenkaan tapahdu. Stubbin hallitus on eräänlainen toimitusministeriö, jonka ainoana tehtävänä on peitellä Kataisen-Urpilaisen hallituksen epäonnistumisia ja kiillottaa julkikuvaa tulevia vaaleja varten.

Vaaleihin on kuitenkin vielä kahdeksan kuukautta. Pidän todennäköisenä, että sitä ennen tilanne kriisiytyy vielä nykyistä pahemmin. Silloin stubbilaisuuden kupla puhkeaa.

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Terve järki
#1

Samaa markkinointitoimisto pelleilyä, peittelyä ja suoranaista valehteluahan oli jo kataisen ja jutan hallitustaaperrus. Lasku tästä vaan on hirmuinen suomen kansalle.

Ilmainen neuvo muuten EU pakotteiden kompensaatioista.. Ei meidän tarvitse anoa mitään EU olemattomista rahastoista (kuten valtakunnan pöljäpopulisti stubb jo lupaili) vaan JÄTETÄÄN MAKSAMATTA EU MAKSUISTA vastaava osuus !

Vai eikö stubbilla riitä rohkeus tehdä ryhdikästä päätöstä suomalaisten hyväksi ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ake
#2

Nämä perussuomalais ten kokoomusta parjaavat uutiset ovat vain savuverho, jolla yritetään estää ihmisiä näkemästä, että tosiasiassa Perussuomalaiset ja Kokoomus ajavat täysin samaa asiaa: luokkayhteiskunnan edistämistä. Ainoa ero perinteisiin luokkautumiseen tässä kehityksessä vain on se, että syntymässä on vain kaksi luokkaa:

1) Porvarillinen, fasistinen ja rasistinen poliittinen eliitti, joka on täysin lain ja arvostelun yläpuolella

2) Köyhä ja tottelevainen köyhä luokka, jolta perussuomalais-kokoomuslainen fasistinen kehityskulku vie työpaikat ja yhteisöllisyyden.

Koskaan ei ole Suomen poliittisessa historiassa päästy näin pitkälle kansan jakamisessa hyviin ja huonoihin ihmisiin. Ei koskaan aiemmin ole suurten kansanosien aivopesu rasistiseen aatteeseen onnistunut näin vaivatta. Tästä pääasiassa käy kiittäminen perussuomalaisten ja kokoomuksen koulukiusaaja-argumentointia, jota he levittävät täysin vapaasti netin välityksellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Eväät Vuodelle 2015 | totuusblogi
#3

[…] Reijo Tossavainen, Perussuomalaiset […]

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000