Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

PS, Kok. ja Vihr. ovat tulevaisuudessa suuret puolueet

5 kommenttia

Kotimaan politiikassa on meneillään suurten muutosten aika. Vanhat puolueiden väliset valtasuhteet ovat jo pääosin historiaa ja sama murros jatkuu muutaman vuoden. Sen jälkeen puoluekenttä on aivan toisenlainen kuin mihin on totuttu.

Viimeistään vuoden vuoden 2027 eduskuntavaalien jälkeen meillä on kolme suurta eli noin 20 prosentin kannatuksen puoluetta. Ne ovat Perussuomalaiset, Kokoomus ja Vihreät. Keskisuuria 10-15 prosentin puolueita ovat Keskusta ja SDP.

Perussuomalaiset on keskustaoikeistolainen, kansallismielinen ja arvokonservatiivinen yleispuolue. Puolue kerää kannatusta puolueista kaikkein tasaisimmin koko maasta. Potentiaalinen kannattajakunta laajenee, kun Kokoomus ja SDP kilpailevat yhä enemmän Vihreiden kanssa samoista äänestäjistä.

Kokoomus muuttuu nykyistä selkeämmin vihreäksi liberaalipuolueeksi. Samalla sen kannatus nykyistä enemmän keskittyy suuriin kaupunkeihin.

Vihreät on jatkossa nykyistä vahvemmin punavihreä vasemmistopuolue. Kannatus keskittyy jopa Kokoomusta enemmän suuriin kaupunkeihin.

Keskusta on yrittänyt päästä jo viiden vuosikymmenen ajan Salpausselän etelänpuolen kaupunkeihin. Se on ollut ja tulee olemaan toivotonta taistelua tuulimyllyjä vastaan. Nyt sen perinteisesti vahvalle kannatusalueelle on ilmestynyt vahva kilpailija, Perussuomalaiset. Keskusta joutuu puolustuskannalle. Sen on pakko keskittyä valta-asemiensa säilyttämiseen Salpausselän pohjoispuolella.

SDP:n tilanne on yhtä tukala kuin Keskustankin. Se on kuin harakka tervatulla katolla. SDP:n pitäisi pystyä säilyttämään perinteiset duunarikannattajat. Samaan aikaan sen pitäisi saada uusia punavihreitä kannattajia. Kahdella hyvin erilaisella jakkaralla istuminen ei onnistu. SDP on väliinputoaja.

Ahti Karjalainen totesi aikoinaan, että ”ennustaminen, ja varsinkin tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa”. Näin tietysti on, mutta silti pidän kuvailemaani kehitystä hyvin todennäköisenä.

……….
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Nimetön
#1

Vihreillä on kommunismin taakka mukanaan, enemmän usko siihen, että PS ja kokoomuksen kaltainen puolue ottavat ympäristön hanskaansa. Ilmastolle emme voi mitään, ja maapallon sisukset sanelevat auringon kanssa sekä ilmastoa että elinmahdollisuuksia maapallolla. Tulossa on ”räjähtävä” maapallon pohjoisen puoliskon jättimäiset muutokset, ja vain lähivuosikymmeninä. Maapallon akkumateriaalit eivät myöskään riitä loputtomiin, joten on turhaa pyristellä kohden hiiletöntä maailmaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Se on juuri näin, todellisuus iskee, mm. Atlannin kannakselta ulottuva, jäämerialueen ja itäisen Venäjän kautta kulkeva mannerlaattojen sauma tulee aukeamaan Aasiaan saakka. Tuo johtuu siitä, että navoiltaan puristunut maapallon ydin kääntyy, ja pohjoinen mageettinen napa matkaa syvälle Siperiaan. Kaikki tuo johtuu maapallon hyrräliikkeestä, jossa sisempi ydin irtaantui ulommasta ytimestä noin 1800-1900 lukujen taiteessa. Ytimen omenamainen muoto johtuu sekä maapallon pyörintäliikkeestä ja lisäksi jääkauden aikaisesta jäätiköiden aiheuttamasta puristumasta, jossa maankohoaminen on ratkaisevassa asemassa. Magneettisen navan aikaisemmista vierailuista Siperiassa on selkeät jäljet. Merkkejä tuosta jättimäisestä muuttohomasta on jo esiintynyt, mm. jäämerialueen sauman maaanjäristykset ja itäisen Venäjän aktivoituneet tulivuoret. Siperian alueella on runsaasti ns. sammuneita tulivuoria sauman läheisyydessä, mutta nuo lienee vain koiranunessa. Jäämerialue tulee jäähtymään myös rajusti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

enemmän tulee muutoksia
#3

Keskusta nousee vielä.
Keskusta edustaa sellaista alkukantaista suomalaisuutta omalla tavallaan, ei se häviä Suomesta.

Vihreistä ei sen sijaan oikeastaan tiedä, mitä niille tapahtuu. Vihreiltä puuttuu suomalainen ydinsanoma. Selvästi puuttuu. Vihreät ratsastaa aina jollain ajankohtaisella globaalilla kysymyksellä, nyt ilmastoasialla.

Mutta se mitä todella pitää toivoa, on, että jarrupuolueet vasemmisto ja sdp ainakin pienenevät, jos eivät nyt nopeasti kokonaan häviäkään.
Sosialisteilla, vasemmistolaisilla ei enää ole nykymaailman menoon ratkaisuja. Ovat jääneet savupiipputeollisuuden aikakauteen ammattiyhdistysliikkeen kanssa pyörimään omiin ympyröihinsä.

Mutta se mitä ei kannata unohtaa on se, että syntyy varmasti uusia puolueita, joilla toivottavasti on myös uusia, toimivia ajatuksia maailman kehittämisestä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Muutoksia tulee , mutta jos äänestäjät herää ja silmät aukeaa niin persut on kovasana ,seuraavissa vaaleissa !!! Kun huomataan ilmastovouhotukksen turhuus ja maahan muuton seuraamukset lyö päälle jne . Niin eikökän se Siitä !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Toivottavasti kokoomuslaiset älyää vaihtaa tuon ”arvopohjan”, mahdollisiman nopeasti. Se toki lisäisi heidän kannatustaan ja potkisi kenties persuja, mutta olisi koko Suomea ajatellen järkevä teko. ”Arvopohjiin” hirttäytyneen johdolla on vaarana, että RKP on huonolla tuurilla seuraavienkin hallitusten ajurin paikalla. Päiväkodeissa aletaan jo tankkaamaan tuota ”jaloa ja korvaamatonta” kieltä. Mikään muu ei ”kehity”, kuin ruotsinkielisten etuoikeudet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000