Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

PS:n pitää voittaa loppukirissä nukkuvien puolue

Sanotaan, että gallupit eivät äänestä. Se toki pitää paikkansa. Yhtä hyvin pitää paikkansa arvio, että gallupit kertovat parhaiten muutoksien suunnan.

Desimaalipilkun paikkaa gallupit eivät todellakaan kerro. Nyt muutokset ovat olleet niin rajuja, että pieni välitilinpäätös on paikallaan.

Tässä ensin tilastotietoa eli HS-gallupin puolueiden kannatusten muutokset %-yksikköinä joulukuusta 2018 huhtikuulle 2019 eli neljän kuukauden aikana: SDP -1,9, Kok -1,9, Kesk -1,2, Vihr. -1,4 eli yhteensä -6,4. Samana aikana Perussuomalaisten kannatus noussut saman verran eli +6,4 %-yksikköä eli noin 75 %. Hämmästyttävän iso ja hyvin merkittävä muutos.

Suunta jatkunee vaalipäivän iltaan saakka. Ja koska perussuomalaisten kannatuksen kasvu on jatkossakin jostakin pois, niin hyvin todennäköisesti kokoomuksen ja erityisesti demareiden kannatus laskee, sillä niin sekavia ja punavihreitä demareiden puoluejohdon näkemykset aivan viime aikoina ovat olleet.

Kaikesta seuraa, että vaalien kärkikolmikko lienee hyvin lähellä toisiaan. Siksi voittajan ja samalla pääministeripuolueen nimeäminen on nyt vain arvailua.

PS-kannatuksen raju nousu ei selity yksin maahanmuuttopolitiikalla. Suuri merkitys on esim. ilmastonäkemyksillä ja muilla kannanotoilla. Ne ovat sekä perinteisen median että somen kautta saaneet aiempaa paremmin julkisuutta. Toki myös Halla-ahon ja muiden puolueen johtohenkilöiden esiintyminen on ollut vakuuttavaa. Ja mikä tärkeintä, puolueen kenttäväki on jaksanut uurastaa.

Perussuomalaisten suurin poliittinen vastustaja on nukkuvien puolue. Siksi vaalitaistelun loppuvaiheessa kannattaa keskittyä ihmisten patisteluun vaaliuurnille.

Äänestetään Suomi takaisin. Nyt se on mahdollista.

…………….
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Valtamedia on yrittänyt uutisoida että persujen kannatuksen nousu ei näyttäs olevan toisilta pois !!? Mutta tässähän Reijon laskelmissa ne on toisilta pois ! Nyt kun vielä nukkuvat heräis/ymmärtäisi että meillähän ei ole muuta mahdollisuutta vaikuttaa asioihimme , kuin Äänestäminen !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000