Tänään eduskunnassa keskusteltiin kehitysavusta hallituksen selonteon pohjalta. Useimmat kiittelivät ja kehuivat nykyistä käytäntöä.

Sen sijaan perussuomalaisten puheenvuoroissa kehitysapukäytännöissä nähtiin paljon ongelmia, joten esitimme aivan uudenlaisia toimintatapoja epäkohtien korjaamiseksi. Se taas ei tyydyttänyt nykymenoon tyytyväisiä, ja siksi keskustelu oli osin jopa kärjekästä.

Tässä perussuomalaisten eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro, jonka käytti Maria Lohela:

”Kehitysapu herättää tunnetusti ajatuksia puolesta ja vastaan. Osa katsoo kehitysavun saavan aikaan konkreettisia tuloksia ja vähentävän köyhyyttä ja alueellista epätasa-arvoa. Osa puolestaan on sitä mieltä, että kehitysapu on tehotonta ja että se passivoi avunsaajia ja haittaa avunsaajamaiden todellista kehittymistä.

Kehitysapupolitiikassa on myös hyvä miettiä, millä tavoin se sopii valtion tehtäväksi. Miksi valtion pitäisi kerätä kansalaisilta veroja sitä varten, että ne lähetetään maamme ulkopuolelle?

Perussuomalaiset on hahmottelemassa vaihtoehtoista mallia kehitysavun rahoittamiseksi. Malli julkaistaan myöhemmin tänä vuonna. Sen ytimessä on ulkoministeriön hallinnon alle perustettava kehitysapurahasto, jonka rahoittamisen päävastuu on suoraan kansalaisilla.

Mielestämme valtio voi hyvin kannustaa kansalaisia tukemaan kehitysapua. Valtion budjetista voidaan ottaa pohjarahoitus kehitysapurahastoon. Lisäksi valtio voi tarjota veroporkkanan niille, jotka sijoittavat rahastoon. Mutta sen jälkeen valtion rooli pienenee ja keskiöön tulevat yksittäiset kansalaiset. Jos jonkun mielestä kehitysapua annetaan liian vähän, silloin on katsottava peiliin, lahjoitettava enemmän ja ehkä innostettava muita tekemään samoin.

Valtion rooliin kuuluu tehdä kansainvälistä yhteistyötä muun muassa sellaisten sopimusten muodossa, jotka parantavat kehitysmaiden mahdollisuuksia menestyä. Yksi iso kokonaisuus, jonka Perussuomalaiset haluaa tuoda tähän keskusteluun, on pääomapako kehitysmaista. Rikkaisiin maihin ja veroparatiiseihin katoaa noin yhdeksän kertaa maailman yhteenlaskettuja kehitysyhteistyömäärärahoja vastaava summa.

Monet tutkijat pitävät pääomapakoa suurimpana esteenä köyhien maiden kehitykselle. Monikansallisten yritysten aggressiivinen verosuunnittelu ja -kikkailu vievät kehitysmailta kipeästi kaivattuja verotuloja. Lisäksi paikallisen liiketoiminnan edellytykset vaikeutuvat ja avoimuus kärsii. Rikkaiden valtioiden antama kehitysapu ei riitä eikä kaupankäynti kehity, jos valtaosa voitoista valuu muualle. Ongelma on laaja ja monimutkainen, mutta silti lujalla tahdolla ratkaistavissa. Yksittäisen kansalaisen on siihen vaikea vaikuttaa, mutta tässä kohtaa valtio voi olla aktiivinen toimija.

Uusi ja tutustumisen arvoinen uusi työkalu on myös ns. oil-to-cash-malli. Siinä energiavaroilla rikastuneen valtion tulee siirtää energianvientivoitoista tietty osa kansalaistensa pankkitileille ja verottaa välittömästi kyseistä tulonsiirtoa. Verotuksella luodaan side vallanpitäjien ja kansalaisten välille, mikä tekee vallanpitäjät vastuullisiksi kansalaisilleen valtion varojen käytöstä.

Kehittyvien maiden tulevaisuuden kannalta on olennaista saada ne pärjäämään omillaan – varsinkin jos siihen on kaikki mahdollisuudet. Ulkomailta tuleva helppo raha tekee kehittyvien maiden vallanpitäjät riippumattomiksi verotuloista. Suomella olisi tilaisuus olla kehitysapupolitiikassa suunnannäyttäjä selvittämällä oil-to-cash-mallin soveltamismahdollisuuksia kumppanimaissamme Etiopiassa ja Tansaniassa.

Vielä lopuksi: Kehitysapupolitiikassa on kolme kokonaisuutta, joihin Perussuomalaisten mielestä olisi järkevintä keskittyä: humanitaarinen apu, tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle sekä Finnfundin toiminta.

Suomi ja suomalaiset ovat valmiit tekemään osansa ihmishenkien pelastamiseksi, ihmisten hädän lievittämiseksi ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien auttamiseksi. Humanitaarista apua ei saa laiminlyödä.

Toinen tehokas kohde on tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle. Kansalaisjärjestöt tekevät arvokasta työtä usein hyvin kustannustehokkaasti. Ne toimivat siellä, missä apua tarvitaan, ja pystyvät hyvin seuraamaan ja raportoimaan rahojen käytöstä ja tehokkuudesta.

Myös Finnfundin toiminta ansaitsee mielestämme nykyistä paremmat resurssit. Finnfund, joka edistää kehitysmaiden taloudellista ja sosiaalista kehitystä rahoittamalla niissä itsekannattavasti vastuullista yksityistä yritystoimintaa, on mitä parhainta kehitysapua.

Näillä sanoilla toivon, että käymme tänään asiallisen ja hedelmällisen keskustelun kehitysapupolitiikasta.”