Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Onko myös presidentti Niinistö rasisti?

Presidentti Sauli Niinistö sanoo, että Eurooppa vetää vainottujen lisäksi myös parempaa elämää etsiviä. Niinistön mukaan Lähi-idän ja Afrikan epävakautta ei voida hoitaa siirtämällä yhä suurempi osa väestöä Eurooppaan. Vastaanottokyvyn rajat tulevat vastaan.

”Me elämme nyt niin karussa maailmassa, että meillä ei ole mahdollisuutta antaa kovin paljon tilaa sellaisille ihmisille, jotka tulevat vain hakemaan itselleen parempaa tulevaisuutta”, Niinistö selitti medialle puheensa jälkeen.


Presidentti korosti, että Eurooppa vetää nyt puoleensa niin vainottuja kuin yksinkertaisesti parempaa elämää etsiviä.

”On laillista ja laitonta maahanmuuttoa. On työperäistä maahanmuuttoa, jolta mikään kehittymään mielivä talous ei voi sulkeutua. On sekä kansainvälistä suojelua tarvitsevia että taloudellisin motiivein sitä hakevia ihmisiä.”


Edellä oleva on lainaus Iltalehdestä.

Tähän saakka toimittajien ja muun mukasuvaitsevaiston hyväksymä ainoa virallinen ”totuus” on, että on vain pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Muistamme hyvin, että rasismin leimakirves heilahti heti, kun perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo puhui samasta asiasta kuin Niinistö. Tällaiseen asiattomuuteen sortui myös ministeri Petteri Orpo, jota muutoin olen pitänyt ihan järkevänä.

Ei liene kovinkaan sarkastinen, kun kysyn nyt toimittajilta ja muilta mukasuvaitsevilta, että onko myös presidentti Niinistö rasisti? Vai voiko olla jopa niin, että nyt voimme keskustella asioista niinkuin ne ihan oikeasti ovat?

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
#1

Varmaankin sanojasta on kiinni että miten asiat – vaikeatkin – halutaan tulkita lukijan taholta kuin myöskin asianesittäjän persoonallisuudesta + taho,mistä ”piireistä” lausutut mielipiteet ovat lähtöisin.
Jos ja kun lausuu omia näkemyksiään että tuntojaan hiukankin ”ohi humanismin”,niin nykyään saa jopa rasistin leimaa,vaikkei tarkoittaisikaan sitä vahingoittamismielessä.

Sanamuodot eri käänteineen ja esittämistapa herkissä asiakokonaisuuksissa ovat ”hyvinkin median kauppatavaraa”.

Kuka meistä vartevasten heittäisi ”herjaa asiattomilla” kannanotoilla,niin pakolaisia kuin maahanmuuttajia kohtaan,jotka joutuvat lähtemään kotimaistaan jopa hengen hädässä että haluavat sopeutua maamme elinolosuhteisiin kantasuomalaisten kanssa. Mutta rajat eivät saa kuitenkaan vuotaa hallitsemattomasti,vaan kaikki pitää olla laillista ja ottaa huomioon maamme vaikean taloustilanteen.

Asioista – vaikeistakin – pitää puhua kuin tuoda omat näkökannat esille – ilman että puhutaan tarpeettomasti rasismista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jaassu
#2

Briteissä todettiin että pitäisi estää ihmisten muuttaminen hyvinvointipalvelujen perässä:
Britannian valtiovarainministerin George Osbornen mielestä Euroopan unionin on uudistettava sisäistä siirtolaispolitiikkaansa.

”Jokaisella EU:n jäsenvaltiolla on ongelmansa ja haasteensa. Meillä pitää olla unioni, jossa ihmiset voivat liikkua vapaasti tehdäkseen työtä ja tuoda panoksensa kansantalouksiin. EU:ssa ei pidä olla mahdollista se, että ihmiset voivat liikkua vain hyvinvointipalvelujen perässä ja olla taakkana kansantalouksille”, Osborne sanoo HS:lle.

”Euroopan unionin perustajat hahmottelivat nimenomaan unionin, jossa ihmiset voivat liikkua vapaasti työn perässä eikä suinkaan hyvinvointipalveluiden perässä. Meidän on tietyllä tapaa siirryttävä lähemmäksi alkuperäistä ajatusta.
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1440380110537

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

perusäijä
Tyytyväinen
#3

Niinistön kommentti oli osoitettu Orvolle ja Stubbille. ..ja sataa suoraan Soinin laariin kun pidetään nyt tiukka linja orvon suuntaan ja pannaan hänet vastuuseen mamutilanteen karkaamisesta käsistä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#4

Viimeinkin! Noita höyhöjä, jotka saavat äänensä kuuluviin on suvaittukin jo liian pitkään. On aika rohjeta keskustella asioista niiden oikeilla nimillä. Demarithan tosin näkevät rasismista keskustelun kokoontuvan eduskunnan tärkeimmäksi asiaksi, ja siten Suomen suurimmaksi ongelmaksi. Kas kun ei aleta keskusteluttamaan tunteista?
Tänä vuonna 15000, ensi vuonna 20000? Viiden vuoden kulutta meillä voi olla 80-100.000 ”kotoutettavaa”. Ajatelkaa sitä. Voi käydä vitsit vähiin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

8065
Tyytyväinen
#5

On se hyvä tuo Reijo kun hän tuo oikeita asioita esille , hän kun seuraa tilannetta tiiviisti ,hyvä Reijo ,jatka samaan malliin.
Itsekkin kuuntelin aamupäivällä Niinistön puhetta , mielihyvällä kuuntelinkin,sillä se oli kuin suoraan perussuomalaisten linjauksista. Ei tosiaankaan IS ,HS tai IL uskalla kommentoida ja arvostella Niinistön puhetta , ainakaan nekatiiviseen sävyyn,ei sitä voi kyllä arvostellakkaan , täyttä asiaahan Niinistö puhui.Auttaa pitää , miten, sitä pitää yhdessä kiihkottomasti ja leimaamattomasti pohtia.Riikka varmaan fanittaa Saulia!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000