Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Milloin Suomessa tunnustetaan ääri-islamilaisten uhka?

”Britannian pääministeri David Cameron keskeyttää lomansa palatakseen Lontooseen keskiviikkona sen jälkeen, kun äärisunnalainen Isis-järjestö oli julkaissut videon, jossa yksi järjestön henkilöistä teloittaa freelance-valokuvaaja James Foleyn. Henkilö puhuu englantia brittiläisellä aksentilla.

Eri tahot pyrkivät selvittämään, kuka videolla puhuva Isis-taistelija on. Asiantuntijat ovat uutistoimisto Reutersin mukaan lähes sataprosenttisen varmoja, että teloituksen tekevä henkilö on britti, joka taistelee Isisin riveissä Syyriassa ja Irakissa. ”

Edelläoleva on lainaus Ilta-Sanomien uutisesta.

Ääri-islamilaisen Isiksen toiminta on todella järkyttävää. Teloitus ja sen levittäminen videon kautta ympäri maailman kertoo ryhmän tavoitteista: ensin halutaan perustaa islamilainen kalifaatti eli voimakas ääri-islamilainen valtio ja sen jälkeen tai samaan aikaan heitetään taisteluhaaste myös muulle maailmalle.

Suomesta on Suojelupoliisin arvion mukaan lähtenyt Syyriaan noin 50 henkilöä. Merkittävä osa heistä on Isiksen riveissä.

Ja nyt teen ikävän kysymyksen, jota tämän maan mukasuvaitsevaisto ja mukasivistyneistö ei halua esitettävän: Osa Syyriaan lähteneistä palaa aikanaan Suomeen. Mitä silloin tapahtuu? Halauammeko, että varaudumme terrorismin varalle? Onko hyssyttelyn aika ohi? Onko viimeinkin tunnustettava tosiasiat?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
Jaassu
#1

ISIS järjestön toiminta on todellakin järkyttävää, mm. tämänpäiväisessä Reutersin artikkelissa kerrotaan miten ISIS hautasi Jesidi-vähemmistön naisia ja lapsia elävänä, ja repi kahden auton ja köysien avulla erään naisen kahteen osaan, kun nainen kieltäytyi kääntymästä islamin uskoon.

Yazidis haunted by cries for help as militants bury victims alive
http://www.reuters.com/article/2014/08/18/us-iraq-security-yazidis-idUSKBN0GI1QK20140818?feedType=RSS&feedName=worldNews

Ja tuo on vain yksi esimerkki niistä lukemattomista julmuuksista joita islaminuskoiset tekevät irakissa ja syyriassa sekä muualla maailmassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joopa joo
#2

Onneksi kristinuskon syntymaa Israel ei ole syyllistynyt mihinkään Gazan pommitusten yhteydessä. Eivät ole pommittaneet YK:n ylläpitämiä kouluja tappaen kymmeniä lapsia. Gazassa tullut yli 2000 uhria joista iso osa lapsia. Näin toimii tosi kristitty.

Minun puolesta koko Israel voitaisiin pyyhkäistä maailmankartalta ja antaa maa niille joille se historian mukaan kuuluu.

Toinen järkyttävä esimerkki kristinuskon miekkalähetyksestä on USA. Lukemattomia siviiliuhreja ympäri maapalloa levittäessään demokratiaa ja kristinuskoa.

Uskon ja toivon, että kristinuskon täytyy muuttua tai muuten se tullaan hävittämään maan päältä. Jokaisessa Euroopan maassa on kyseinen maan kansalaisia jotka ovat vakaumuksellisia islamisteja ja helposti radikalisoituvat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

terve järki
#3

Mamut ovat Rkp suojeluksessa,ks ns. Kasnäs strategia,siksi asia on tabu mediassa,

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Terve järki
#4

Hamas uhkaa ampua alas Tel Aviviin liikennöivät matkustajakoneet. Siteeratakseni pöljäpopulisti Stubbia : ”Entäs Jos…”

Hamas on siis nyt konkreettinen uhka myös meille suomalaisille, samoin kotimaahamme pesiytyneet muslimiterroristit, jotka syyriasta tms kotiutuessaan taatusti alkavat masinoidan verkostojaan myös tänne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Todellinen uhka my ass
#5

Ihan noin tilastojen valossa, kuinka monta suomalaista Hamas on tappanut tähän mennessä ja kuinka paljon rattijuopot?

Saahan se Hamas uhkailla, matkustajakoneeseen ei kyllä ihan noin vaan osuta.

Ja mitä tulee näihin uhkakuviin, niin eiköhän kristityt johda uskontokuntienvälistä sotaa aika kirkkaasta. Uskonnoista ei seuraa mitään hyvää, paitsi ehkä korkeintaan luonnonuskonnoista.

Toivon todella, että joku aseistaisi Hamasta ISIS-järjestöä heidän sodassaa kristittyjen hirmuvaltaa vastaan. Mikä Hamas ja ISIS-järjestö voittaa, niin silloin olisi toivoa saada Lähi-Itään rauha.

Israelilaiset kostavat joka ikisen pienen välikohtauksen kymmenkertaisesti, vaikka raamatussa kehotetaan kääntämään toinen poski.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jaassu
#7

Kristinuskon nimissä on tapettu historian aikana hyvin vähän ihmisiä jos verrataan siihen miten paljon tapettu islaminuskon nimissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000