Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Kolmen suuren hallitus toimintakykyisin

Nyt on hallituspelin aika. Näin on todettavissa, jos seuraa keskustelua median ja somen palstoilla sekä työpaikkojen turinaryhmissä. Toki hallituksen muodostaminen on tärkeä asia maamme ja sen kansalaisten kannalta.

Virheistä pitää aina oppia. Yksi iso virhe päättyneellä vaalikaudella oli liian laaja hallituspohja. Porukkaa oli laidasta laitaan, joten kampittajia ja omaan pussiin pelaajia riitti joka lähtöön. Siksi Katainen heitti pyyhkeen kehään, kun huomasi tilanteen toivottomuuden. Stubbin lyhyt kausi päättyi täydelliseen kaaokseen.

Hallituksessa on siksi hyvä olla mahdollisimman vähän puolueita, mutta kuitenkin niin, että samalla muodostuu riittävä enemmistö. Tällainen syntyy vain kolmen suuren puolueen toimesta.

On demokratian mukaista, että suurin ja eniten voittanut keskusta on pääministeripuolue. On demokratian mukaista, että toiseksi suurin ja suurista toiseksi parhaiten menestynyt perussuomalaiset on toinen hallituspuolue.

Tarvitaan vielä kolmas puolue riittävän enemmistön saamiseksi. Tuo puolue on joko sdp tai kokoomus. Kumpi se on, riippuu pitkälti ensivaiheessa siitä, ovatko demarit valmiita lähtemään hallitukseen. Jos demarit heittävät pyyhkeen kehään jo kättelyssä, jää jäljelle kolmikko kesk + ps + kok.

Kolmen puolueen hallitus koostuisi suurinpiirtein yhtä suurista puolueista. Tämä edesauttaa mielestäni sovun säilymistä, sillä yksikään mukana olevista ei pääse ”isottelemaan”.

On myös muita syitä. RKP:n ja vihreiden ulosjäänti mahdollistaisi monien välttämättömien uudistusten toteuttamisen.

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Persut ei persettä myy
#1

Kommunisteja ei tarvita hallitukseen sekoileen ja velkaa ottamaan ja rahaa turhuuksiin jakamaan ja pakolaisia ja homoja hyysäämään.
Nyt on tärkeämpää tekemistä ,olemme veitsen terällä.
Julkinen sektori pitää sopeuttaa välittömsäti tämän hetkiseen tarpeeseen ja maksukykyyn.
Maa/talous pitää saada kunton ja entiset kommunistien velat meksettua pois ! Jotta työpaikkoja voi tulla tähän maahan jolla saamme valuutta tuloa.

-Pörssi nousee jo toista päivää Kommunistien tappion takia..
-Äänekosken investointi saati maaliin kommunistien ramahduksen selvittyä.
-Luotto luokitusta ei laskettu ,kuten olisi tehty jos Kommunistit olisi voittanut.
-Venäjän suhtet ja uhkan väistyminen näyttää entistä peremmalle nyt.

Ei Sipilä ole niin tyhmä että se pilaa nyt jo alkaneen Suomen tervehdyttämisen ja tervehtymisen ottamalla hallitukseen SDP:N
Ei varsinkaan kun Urpilainen on vaihdettu epäluotettavan ja valehtelevaan ammattiyhdistys kommunisti Rinteeseen joka on poliittisesti täysin untuvikko.

SUOMI NOUSEE JO TOISTA PÄIVÄÄ ! TÄSTÄ TULI UUSI ALKU SUOMELLE VIELÄKÖ SAATAISIIN VÄYRYNEN ULKOMINISTERIKSI JA SOINILLE PAINAVA SALKKU NIIN SUOMEN KONKURSSI UHKA ON OHI KUNHAN VAAN SDP PIDETÄÄN OPPOSITIOSSA.

-AUTOVERO PITÄÄ POISTAA !
-AMMATTIYHDISTYS /YRITTÄJÄ YHDISTYS JÄSENMAKSUN VEROVÄHENNYS OIKEUS PITÄÄ POISTAA !
-JULKISELLE SEKTORILLE KUNNON SÄÄSTÖT
-VIRON VEROMALLI SUOMEEN !
-RAHAN JAOLLE JA VELKAANTUMISELLE TÄYS STOPPI !
-YLE VERO ALAS.
-KEHITYSAPU ALAS
YM .YM. YM. NÄIN SUOMI SELVIÄÄ….

SUOMI ON KUIN JUOPPO JOKA PITÄÄ LAITTAA KATKAISU HOITOON JA SAADA SE TAJUAMAAN LOPETTAA JUOMINEN ITSE ! KUKAAN MUU SITÄ EI TEE SEN PUOLESTA ! SITTEN KUN TROIKKA JA IMF ON LOPETTAMASSA KREIKAN TAVOIN SILLOIN SE ON AIVAN LIAN MYÖHÄISTÄ……
KOMMUNISTIEN OPILLA OLTAISIN MENTY SIIHEN PISTEESEEN !
NYT JÄRKI VOITTI ,OIKESTAAN OPN PEREMPI ETTÄ KEPU VOITTI ,NIILLÄ ON PALJON ENEMMÄN MINISTERI AINESTA KUIN PERSUILLA JOILLA SE LASKETAAN VAIN YHDEN KÄDEN SORMISSA ,MUTTA SE RIITTÄÄ.
PERSUJUEN VOITTOON OLISI TARVITTU ENEMMÄN KUNNOLLISIA EHDOKKAITA JOKA PUOLELLE MAATA JA KOMMUNSITI LEIRIN SUUN TUKKIMINEN PERSUISSA.
MUTTA VAALI TULOS OLI HYVÄ,TÄMÄ OLI OIKESTAAN VOITTO !
(KEPU ON NIIN LÄHELLÄ PERSUJA ETTÄ SUURTA ERIA EI OLE EDES)
ÄÄNESTÄJÄTKIN ON SAMOJA JOTKA VAIHTAA LEIRIÄ VÄLILLÄ.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Kommunisteja ei ole eduskunnassa yhtään (SKP ja KTP).

Eiköhän ne velat ole syntyneet Holkerin aloitettua velanoton, pankkien tukemisen ja rahan lappamisen ulkomaisille pankeille, suuryrityksille ja Euroopan keskuspankille. Sitä ovat kokoomusvetoisethallitukset jatkaneet siitä lähtien. Kilpailun vapauttaminen EU:n myötä on tuhonnut tavallisen tuotantommem ja teollisuutemme, kun olemme joutuneet kilpailemaan epäreilusti massatuotantoa, halpatyövoimaa, ympäristön saastuttajia, lapsityövoiman käyttäjiä, polkumyyjiä, tukiasiten antajia ja oman maansa tuotannon suosijoita vastaan vaila mahdolisuutta vaikuttaa vaihtokurssiin.

Mitkäkö leikkaat julkiselta sektorilta? Sairaanhoitajat vai opettajat? Onko niin, että mielestäsi sairaat eivät tarvitse hoitoa ja joutavat kuolla vai lapset eivät tarvitse koulua? Näinkö se kilpailukyky ja työllisyys tulisivat kuntoon. Eikö sinun kannattaisi mennä tuonne Kataisen ja Stubbin seuraksi kansaa ryöstämään?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

SDP:n talouspoliittinen ohjelma on markkinataloutta:
”Kansalaisten aineellisen hyvinvoinnin, turvallisuuden ja sivistyksen lisääntyminen riippuu sekä talouden tuottavuudesta että sen tulosten oikeudenmukaisesta jakamisesta. Ohjattuna markkinatalous pystyy menestyksellisesti tyydyttämään ihmisten kulutustarpeita. Talouden on palveltava koko yhteiskuntaa ja sen kaikkien jäsenten hyvinvointia.”

Mutta monikulttuurisuusohjelma on vastoin sosiologien havaintoja (eri kulttuurien välille syntyvästä epäluulosta ja konflikteista):
”Vuorovaikutteisessa ja avoimessa maailmassa omaleimaiset kulttuurit rikastuttavat toisiaan. Ihmiset pääsevät kansallisista ennakko-luuloistaan ja kasvavat kulttuurikansalaisiksi, jotka elävät sovussa monikansallisissa yhteisöissä.”

Vasemmistoliitto samoin on pitkään vannonut markkinatalouden nimiin:
”Vasemmistoliitto tekee eron kapitalismin ja markkinatalouden välille. Talouden sujuva toiminta edellyttää markkinoita, mutta markkinatalouden rajat ja reilut pelisäännöt on asetettava kansallisen ja kansainvälisen demokratian keinoin.”

Ja hekin haluavat kulttuuriamme ”rikastutettavan”:
”Vasemmistoliitto edistää Suomen kehitystä monikulttuuriseksi maaksi. Kaikilla Suomessa pysyvästi asuvilla on oltava samat kansalaisoikeudet ja kansalaisvelvollisuudet. Toivotamme maahanmuuttajat tervetulleiksi Suomeen ja maamme täysivaltaisiksi kansalaisiksi. Maahanmuuttajat, siirtolaiset ja pakolaiset tuovat Suomeen uutta elinvoimaa ja kulttuurista rikkautta. Myös maahanmuuttajat ovat yksilöitä ja heidän muuttamisensa taustalla on erilaisia lähtökohtia, elämäntilanteita ja syitä.”
Ovatko nuo palavat autot, busseihin lentävät kivet ja joukkopahoinpitelyt,- ryöstöt ja -raiskaukset sitten rikkautta – seurauksena ei ole tasa-arvoinen yhteiskunta vaan vieläpä etnisestikin syrjivä, erittäin selvästi rajautunut jyrkkä luokkayhteiskunta suurine eroineen, ghettoineen ja piikkilangalle ympäröityine eliitin asuinalueineen – juuri päinvastainen tilanne kuin kauniissa pilvilinnapuheissa – väestö jaettu kurjiin luokkiin etnisen taustan ja syntyperän (eliitti/ei eliitti) perusteella, viha, kateus, epäluulo, raaka kilpailu, ja SWAT-joukot Amerikan malliin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

terve järki
Tyytyväinen
#2

Rkp:tä ei saa päästää hallitukseen millään verukkeella! Se on perussuomalaisten loppu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#4

Nyt on historiallinen tilaisuus ulkoistaa rkp hallituksesta. Kaikilla on yksimielisyys kolmesta suuresta, eikä muuta tarvita millään verukkeella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

No mutku ois niin kivaa sotii. Näkis millasia pamauksia aseista tulee niinku uutenavuotena. t. kokoomuksen ja rkp:n pikkupojat. p.s. meil on hienot kravatit ja ne heiluu, ja pistelemme neuloilla Nallekarhua… ota selfie! ja vähä shmapnjaa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Nyt kun kansa äänesti perin juurin stubbelointiin ja selfieihin kyllästyneenä niin ei ainakaan sitä enää yhtään, kiitos!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000