Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Kevyeksi havaitun Stubbin lähtölaskenta käynnistyi

Oma näkemykseni Alexander Stubbista vahvistui talvella 2011 ennen silloisia eduskuntavaaleja, kun hän kierteli maakunnissa ja poikkesi myös Kotkaan ja Kouvolaan. Tällöin Stubb Kreikan ensimmäisen apupaketin jälkeen lausui julki hämmästyttävän möläytyksen: ”Nyt asiat ovat kunnossa niin Kreikassa kuin muuallakin Euroopassa. Joka muuta väittää on pölhöpopulisti.”


Minä, Pihtiputaan mummo ja useimmat muukin ymmärsimme jo silloin, että Stubb puhui aivan pehmosia. Tuo käsitys vahvistui vain ajan myötä. Viimeisin möläytys ”sori siitä” vei lopullisesti miehen viimeisenkin uskottavuuden.

Tilanne on vakava ei vain Stubbin kannalta, vaan koko maan kannalta. Stubb on valtiovarainministeri ja pitkälti hänen johdollaan hallituksen pitäisi pystyä ratkaisemaan budjettivaje ja vähintään samaa mittaluokkaa rahallisesti oleva maahanmuuttokriisi sekä nostamaan tämä maa historiansa pahimman laman kurimuksesta.

Kokoomuksen ja median keskeiset vaikuttajat ovat jo kääntäneet Stubbin osalta peukalon alaspäin. Kabineteissa pohditaan kuumeisesti kuka on hänen seuraajansa kokoomuksen puheenjohtajana ja valtiovarainministerinä. Vaihtoehtoja on tasan kaksi: Jan Vapaavuori ja Petteri Orpo.

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Stubbi on ylimielinen tyhmyri
#1

Stubb on rkp-poliitikkojen tapainen ylimielinen olento. Pahinta on ministeri puhumassa pehmosia eduskunnalle ja kansalaisille. Stubb teki Walliinit ja sai silti jatkaa eduskunnassa. Tämä on suomalaisen demokratian ja suomenkielisen kansan räikeää halveksemista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Onko ylimielinen
#3

sama asia kuin korkeakoulussa opiskellut kielitaitoinen maailmankansalainen ? Ei silti – kyllä Stubb on minunkin mielestäni munannut, mutta nämä kaunaiset kirjoitukset vain huvittavat 🙂 Ruotsinkielisyys on historiamme tuote. Kansan muodostavat Stadin ruotsinkieliset yhtä paljon kuin Juupajoen vain suomea puhuvat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

On ylimielinen
#4

Rkp-läiset ja muut ruotsinkieliset ovat kaikki jokseenkin ylimielisiä. Koulussako opittua? Vai, mistä perittyä? Ovatko kaikki ruotsinkieliset tyhmiä – siihen voi jokainen tykönänsä vastata, mitä haluaa.
Ruotsinkieliset eivät oikein tiedä paikkaansa yhteiskunnassa, eivät suostu näkemään ja myöntämään olevansa pieni vähemmistö yhteiskunnassa.
5% kun on vaan 5%, ei yhtään sen enempää. Stubbkaan ei kai oikein tajua tätä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

8065
Iloinen
#2

Iloinen , kyllä . Siitä että vihdoinkin aletaan näkemään millainen politikko tämä Stub oikein on. Ylimielinen, federalisti, natokiimainen, EU:n nuoleskelija, isänmaan myyjä, muille ensin, kauppakumppanimme Venäjän kritisoija ,ym ym, listaa vaikka kuinka. Kepit miehelle hihoihin ja juoksemaan tiheään taimikkoon. Kovin kauan tuota Stubin hehkutusta kestikin. Nyt tekisi mieli mennä näille Stubin ihailijolle vit……lemaan, miten suu nyt pannaan. Stub menee vaihtoon,ja kyllä joutaakin.
Kova on perussuomalaisilla urakka saada maan asioita raiteilleen , yksin on hieman vaikeaa ja hidasta , kun edes kepusta ei tahdo olla avittamaan,vaikka kuseessä on maan etu,Suomen pelastaminen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000