Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Stubb tallustelee pihalla kuin lumiukko kesähelteellä

Keitin aamukahvit. Sitten avasin tietokoneen ja luin HS-Pravdan pääkirjoituksen. Hymyilytti heti aamutuimaan, sillä pääkirjoituksen sisältö oli niin naurettava. Se oli hämmästyttävän kaukana totuudesta ja arjen todellisuudesta.

Helsingin Sanomien mielestä saksalaiseen Manfred Weberiin verrattuna Alexander Stubb on ylivoimaisen pätevä EU:n tärkeimpään virkaan eli komission johtoon. Pätevyys tulee siitä, että Stubb on liberaali, kannattaa liittovaltio-unionia ja holtitonta maahanmuuttoa. On siis samaa mieltä kuin HS.

HS myös väittää, että tällaiselle politiikalle on suuri kysyntä. Sen esittäminen vakavalla naamalla panee epäilemään, että Sanoma-talon yläkerrassa eletään tämänkin asian osalta punavihreässä kuplassa, joka estää näkemästä arjen tosiasioita. Esimerkiksi sitä, että tulevissa EU-vaaleissa kansallista päätösvaltaa ja kansallista kulttuuria puolustavat puolueet tulevat hyvin todennäköisesti ottamaan rökälevoiton nykyiseen tilanteeseen verrattuna. EU ei ole entisellään sen jälkeen.

HS väittää myös valheellisesti, että ilmastonmuutos on EU-maiden kansalaisten mielestä vakavin ongelma. Todellisuudessa se on maahanmuutto. Samaa väitti myös Yle, mutta oikaisi sitten väärän tiedon.

Olen usein joutunut ihmettelemään, miten pihalla Stubb välillä tallustelee. Esimerkiksi talvella 2011 eduskuntavaalien alla ja Kreikan ensimmäisen apupaketin jälkeen Stubb loihe lausumaan, että “nyt asiat ovat kunnossa niin Kreikassa kuin muuallakin Euroopassa. Joka muuta väittää on pölhöpopulisti”.

Voidaanko tällaiselle “osaajalle” luovuttaa EU:n ohjaimet? No ei todellakaan. Se ymmärretään ja siksi näyttää siltä, että Stubbin mahdollisuudet tulla valituksi ovat hyvin vähäiset. Esimerkiksi kaikki europarlamentin keskustaoikeistolaisen EPP-ryhmän valtiojohtajat ovat asettuneet Weberin tueksi.

…………..
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Seppo Muurinen
#1

Itse uskoisin että paikka jäänee saavuttamatta kun on ehdokkaita,joilla on painavammat taustavoimat painotuksineen/-suosituksineen.

”Ehkä hälläpyörä pysähtyy tikan nokkaan ja liike pysähtyy”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000