Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Kansalaisten poliittinen muisti on liian lyhyt

Keskustan kannatus on noussut jo yli 25 prosentin. Vielä kolmisen vuotta sitten galluplukemat olivat siitä vain puolet. Mitä siis on tapahtunut, vai eikö ole tapahtunut mitään?

Kun katsoo Keskustan vuosikymmenien mittaista taivalta, niin siihen sisältyy toki ihan kannatettavia tekoja, mutta myös paljon sellaista poliittista peliä ja kähmintää, josta kansa rankaisi puoluetta edellisissä eduskuntavaaleisssa.

Kansan poliittinen muisti on kuitenkin lyhyt, sillä kannatus on lyhyen ajan kuluessa kaksinkertaistunut. Ei suinkaan siksi, että Keskusta olisi jotakin tehnyt. Kannatus on noussut lähinnä siksi, että Keskusta on vain katsellut sivusta. Puolue on välttänyt ”ikäviä asioita” parhaansa mukaan ja keskittynyt vain julkikuvansa kohentamiseen. Siinä se on onnistunut hyvin.

Toki kannatuksen kasvuun on vaikuttanut vähintään yhtä paljon hallitusten aikaansaamattomuus. Ja sekin vähä mitä hallitus on tehnyt on ollut sellaista, mistä ei ole jälkipolville mitään myönteistä kerrottavaa. Kataisen-Urpilaisen ja Stubbin-Rinteen hallitukset ovat historiallisen surkeat.

Gallupluvut ovat siis selitettävissä kolmella seikalla: kansalaisten muisti on lyhyt, Keskusta ei ole tehnyt mitään ja hallitus on ollut umpisurkea.

Puolueiden kannatusluvut heilahtelevat nykymaailmassa hyvinkin herkästi. Vaalit ovat kuitenkin sen verran lähellä, että Keskusta voi hyvinkin säilyttää piikkipaikan ja Sipilästä voi tulla seuraava pääministeri. Kunhan vain puolue muistaa olla tekemättä mitään ja hallitus koheltaa kuten tähänkin saakka.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Samaa mieltä
Utelias
#1

Todella ihmetyttää miten meitä höynäytetään. Sipilä puhuu sujuvasti jostain uudesta rahastosta, joka pitäisi rakentaa tuottavia osakkeita myymällä. Niitä sitten käytettäisiin jonkun uuden luomiseen. Minkä uuden? Onko jossain hyviä ideoita jotka ovat rahasta kiinni?
Kyllä hyville ideoille, joilla kyetään maksamaan sijoitetut rahat takaisin, löytyy kyllä rahoitusta. Jos taas puhutaan yhteiskunnan avustuksista, takuuksista, joiden takaisin saaminen on arvailujen varassa, niin sitähän me olemme harjoittaneet vuosikausia. Tulokset näemme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Olli eivielä vaari
Hämmentynyt
#2

Mielestäni nykyisiin galluppeihin ei välttämättä voi uskoa. Niillä yritetään selvästi manipuloida mahdollisia äänestäjiä. Yle ei anna perussuomalaisille mahdollisuutta tasapuolisesti ns. vanhojen puolueiden tapaan kertoa kannattamistaan asioista. Melkein kaiken muun median tavoin se yrittää leimata perussuomalaisuutta jotenkin junttimaiseksi ja häpeiltäväksi asiaksi. Tämän vuoksi monet eivät tohdi ilmoittautua persujen kannattajiksi. Kun tehdään kyselyä, eikä kansalainen halua kannattaa hallituspuolueita, eikä leimaantua median halveksumaksi persuksi , on kyselijälle helpointa vastata keskustapuolue. On sitten eri asia mihin vaalikopissa ympyränsä pyöräyttää. Ainakin kantansa ilmoittamatta jättäneitten määrä pitäisi ensimmäiseksi ilmoittaa. Saadaanpa vaalipäivänä nähdä, kaikki mukaan, on velvollisuus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Olli myös
#6

Nykyisin ilmoitan yleensä puoluekantani kyselyissä, mutta aiemmin jätin usein vastaamatta niihin. Ajattelin etten halua provosoida vasemmistomediaa suoltamaan kukkahattupropagandaa yhtään enempää. Toisaalta jos ei esim. ilmoita kannattavansa perussuomalaisia riittää medialla silloinkin ilakointia kannatuksen laskussa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mara
#3

Käsittämätöntä logiikkaa, uskon johtuvan kokonaan mediasta

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Timo Kivistö
Utelias
#4

Olisikos meillä paikka ottaa kantaa, ihan korkeimmalla tasolla? Hävettää, miksi antaa kepuloisten viedä äänet?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

PS - I Love You
Vihainen
#5

Mrrr! Totta joka sana. Kyllä harmittaa, kun väki vedetään niin piippuun ettei jaksa yhtään ajatella sen kaiken arkisen niska limassa pakertamisen jälkeen sitä vedätyspolitiikkaa, joka maassa vallitsee. Ymmärrettävää mutta todella harmittavaa!
Toisaalta tulee mieleen – olisikohan se tämäkin neljävuotis-hallituskausipituus jonkun toimesta peräti suunniteltu ihmisen ominaisuudet paremmin tuntien, eli saadaan siten optimoitua kusetusväli?
Ratkaisuehdotus: Riittäisikö sittenkin kolmevuotinen hallituskausi? Tahtikin saattaisi pysyä paremmin loppuun saakka? Hyvä tulos toisi kuitenkin aina lisää toiminta-aikaa, ikään kuin palkintona!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000