Lapsuuteni vietin pienellä maaseutukylällä. Aikoinaan siellä oli 12 ”savua”, ja jokaisessa harjoitettiin maataloutta. Nyt savu savu nousee vain viiden talon savupiipuista, ja vain yhdessä talossa viljellään päätoimisesti. Kehitys on ollut lähes yhtä rajua myös muualla maamme tuhansilla kylillä.

Jotakin tarttis tehdä. Sitä on hoettu ja jotakin on saatu aikaiseksikin. Silti demareiden aikoinaan lanseeraama iskulause ”tapa talonpoika päivässä” on toteutunut täydellisesti.

Tuho on ollut peruuttamatonta. Junaa ei enää saada kääntymään. 

Silti aina jotakin on tehtävissä. Mielestäni tärkein keino maaseudun elinvoiman lisäämiseksi on kaksoiskuntalaisuus. Lyhyesti sanottuna se tarkoittaa, että voit ”olla kirjoilla” ja asua kahdella eri paikkakunnalta.

Kaksoiskuntalaisuus vain vahvistaisi vallitsevaa tilannetta. Jo nyt suurin osa suomalaisista elää ja asuu suuren osan vuodesta kesämökillään. Yhä useampi asuisi nykyistä pidempään, jos se tehtäisiin käytännössä helpommin mahdolliseksi.

Kesämökin muuttaminen virallisesti ympärivuotiseen käyttöön on tehokkaasti estetty turhilla rajoituksilla. Miksi byrokratian pitää määrätä esimerkiksi minkä korkuinen asuntokäyttöön tarkoitetun mökin oven pitää olla? Eikö asukas ja byrokratia voisi käyttää tässäkin asiassa tervettä järkeä?

Nyt monille kunnille kesämökkiläiset ovat vain kiinteistöveron maksajia. Heille tarjottuihin palveluihin ei juurikaan kiinnitetä huomiota. 

Jos kaksoiskuntalaisuuden myötä osa verotuloista tulisi kesämökkikunnalle, niin niille voisi asettaa samalla velvoitteita palvella kesämökkiläisiä nykyistä paremmin. Siitä seuraisi enemmän kesämökillä asumista ja paikallisten palvelujen käyttöä. Maaseutu saisi lisää elinvoimaa.

Oma kotikuntani Savitaipale Etelä-Karjalassa on tyypillinen maaseutukunta, jossa on 3700 asukasta ja 2700 kesämökkiä. Kaksoiskuntalaisuus voisi oikein toteutettuna tarjota nykyistä paremmat elinolot sekä kanta-asukkaille että kesämökkiläisille.