Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Kaikki maahantulijat sukulaisineen tervetuloa Suomeen!

13 kommenttia

Helsingissä marssittiin lauantaina ”pakolaisten” puolesta. Mukana oli HS:n arvion mukaan noin 250 osanottajaa. Samanlaisia tapahtumia järjestettiin myös muualla Euroopassa.

Helsingin Sanomien mukaan ”marssijat vaativat pakolaisille turvallista ja laillista pääsyä Eurooppaan, suojaa matkalla Euroopan halki sekä yhtäläistä kohtelua Euroopan eri maissa, muun muassa oikeutta säilyttää omaisuutensa ja oikeutta perheenyhdistämiseen”.


Käännän Hesarin jutun selkokielelle.

Mielenosoittajien ja Hesarin mukaan kaikki ovat tervetulleita. Siis useita miljoonia ihmisiä, ellei jopa kymmeniä miljoonia. Ja turvallisesti, eli poliisin tai muiden viranomaisten erityisessä suojelussa kaikkialle Eurooppaan. Ja sitten kun on päädytty esimerkiksi tänne kaukaiseen Suomeen, niin sen jälkeen koko lähisuku tulee perässä.

Onkohan kukaan näistä marssijoista ja heistä myönteisiä juttuja tekevistä toimittajista koskaan ihan aikuisen oikeasti miettinyt miten se kaikki olisi mahdollista?

Osallistu keskusteluun!


13 kommenttia
tosi epärealistisia vaatimuksia
#1

Suvakkien ajatuksia on mahdoton ymmärtää.
Eivätkö suvakit ollenkaan ymmärrä, miten valtavan suurista ihmismääristä on kyse, jos portit avataan kaikkille halukkaiden sukulaisineen? Kysymys on vähintään kymmenistä miljoonista ihmisistä, ehkä sadoista miljoonista ihmisistä.

Mitä tämä kaikki maksaa? Kuka/ketkä ovat maksumiehinä?
Suvakeilta näyttää puutuvan kokonaan taloudellisen ajattelun kyky.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#7

Tässä suomalaisen PERUSKOULUN hedelmät.
Ovat syntymästään asti saaneet kaikki ”ilmaiseksi” ja nyt katsovat, että kaikille on myös ”ilmaiseksi” jaettava se hyvä, jonka me hieman vanhemmat sukupolvet ovat maallemme saaneet aikaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Suomalaiset vanhemmat ovat työllään ja veroilla suvakkienkin koulutuksen maksaneet, maahantunkeutujat maksakoot itse aiheuttamansa kulut jos suvakit eivät sitä omilla YKSITYISSEKTORIN tuloillaan maksa!
Yhteiskunnan varoista ei maahantunkeutujille tule antaa mitään, heidät pitää käännyttää rajoilla!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

matti
Hämmentynyt
#2

Kyllä näiden viherpunahörhöjen matematiikkaa on vaikea ymmärtää. Kun tätä paskaväkeä lappaa sisään, taitavat ne keppihevostenkin kaurat jäädä kuivuneesta sossusta saamatta. Veikkaan unelmahötön loppua ja toimien/asenteiden kovaa kiristymistä läpi koko Euroopan. Ja hyvä niin. Toivottavasti Imaami-Sipiläkin herää unestaan. Oli sen verran kallis oivallus arvon rouvalta, jonka kakkuloitsija kuulutti maailmalle. Kustuhuudon lasku on satoja miljoonia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

huh huh sano nalle Puh
Utelias
#3

Teikäläinen käänsi selkokielelle, en tiedä mitä kieltä tää on, mut käännän kuitenkin.

Onkohan kukaan esim. näistä poliitikoista Soini, Mäntylä, Lindström ja Niinistö koskaan ihan oikeasti miettinyt miten on mahdollista, että rajat vetää kuin seula?

Johtuuko se kenties suvakeista vai joidenkin päättämättömyydestä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#4

Niin, no mutta jos on päätetty yhdessä ottaa kaikki irti näistä neljästä (kolme jäljellä) vuodesta, koska suomalainen ei toistamiseen mene tähän ansaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Kannattaa sinisilmäisen hyväntahtoisen unelmoinnin sijaan laskea mitkä ovat reaaliset mahdollisuudet avata vapaa maahantulo kaikille. Siihen ei ole mitään reaalisia mahkuja. NYT JO olemme 35000 tph:n myötä kusessa.

Vouhkaamisen sijaan he eivät ole esittäneet miten tuo olisi taloudellisesti mahdollista. Talous on kaiken perusta. Jos se pettää, ollaan menossa kohti konkurssia.

Marssijat osoittavat täydellistä ymmärtämättömyyttä tulevaisuudesta vaatimuksillaan. Tuo olisi hyvinvointivaltion loppu. Ja se tarkoittaa vakavia asioita. Kaikki muuttuu pahaan suuntaan. Myös noiden marssijoiden osalta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#6

Suvakkien ensimmäinen ajatushan täytyy olla, että annan oman kotini/asuntoni, kuka vain sitä ensimmäisenä pyytää. Ja jos suvakki nyt sattuu olemaan töissä, niin ohjaa palkkansa apua tarvitsevan tilille, minkä tälle on huomaavaisesti avannut. Siinä on lähtökohta. Teoriassa tänne mahtuu noin 5 miljoonaa avun tarvitsijaa, käytännössä paljon vähemmän. Seuraavaksi syntyy kotimainen pakolaiskriisi. Suvakit(=Suomen kansa) ovat pihalla, vailla asuntoa. Tästä seuraa väistämättä tuottavuuskriisi, koska asunnoton suvakki pystyy tekemään huonommin tuottavaa työtä eli leipomaan kakkua apua tarvitseville. Sitten suvakeille pitäisi saada toimeentuloa ja asunnot. Mistähän siihen kasvaa rahaa? Tuovatkohan muun maailman ihmiset sen tullessaan ja työt repussaan? Orpolandia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

PeraKammarista
#8

Suomen kansantalous luhistuu, jo viidettä vuotta. Bkt laskee, vaikka väestö kasvaa. Tällaista talouskatastrofia ei ollut edes jatkosodan aikana.

Eipä tietenkään, silloin Suomea ei ollut (harhaan)johtamassa maanpetturit.

Ja suomen kansa vain somettaa ja kahtoo potkupallova… täikansa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Edellisten hallitusten tekemiä virheitä ei niin vain korjata. Rkp:n Thors sössi maahanmuuton SDPn tuella. Meillä on asutettuna kuntiin kymmenin tuhansin kaukomaiden joutoväkeä hiton hyvillä eduilla varustettuna.
SDP myös saattoi voimaan taitetun eläkeindeksin puhumattakaan kaikesta siitä miten meitä nyt rangaistaan. On ostettu ilmatilaa Saksasta ja myyty valtion firmoja ulkomaille….
Niiden kanssa me nyt painimme, eikä mitään saisi muuttaa.
Kun persut esittävät maahanmuuttoon kiristyksiä, MUUT teilaavat ehdotukset. Kun vaadittiin rajoja kiinni ja parakkimajoitusta, nousi suuri haloo.

Nyt on sellainen mentaliteetti, että vielä noin 3n vuoden aikana ei saada mitään parannuksia aikaan. Tulisivathan ne sellaisilta tahoilta kuten perussuomalaiset
Kesk ja kok ovat vanhoja nussijoita jotka eivät anna persujen onnistua missään.
Vaalikamppailu seuraavista vaaleista on alkanut Suomen kustannuksella

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#11

”Thors oli Suomen maahanmuutto- ja eurooppaministeri huhtikuusta 2007 kesäkuuhun 2011. Hän halusi edistää järjestelmää, joka houkuttelee ulkomaista työvoimaa Suomeen ja kehittää maahanmuuttoa maahanmuuttajien ehdoilla.[11] Hän piti pakolaisten pakkosijoittamista kuntiin mahdollisena, mikäli kunnat eivät suostu vapaaehtoiseen vastaanottamiseen.”
Ote Wikipediasta, lue lisää.

Siis oli Matti Vanhasen Eurooppa-ja maahanmuuttoministeri.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

VOI, VOI
Kenties Kesk ja kok ovat vanhoja nussijoita jotka eivät anna persujen onnistua missään.

Varmaan ne ovat vaikuttamassa, ettei Soini ole avannut suutaan negatiivisesti pakolaisia kohtaan salkun saatuaan. Hiljasta se on ollut Persu ministeri Niinistölläkin. Lindström ei puhu muusta kuin kotouttamisesta ja Mäntylä sos.turvan heikennyksistä.

Mäntylän heikennys
Kotouttamisraha olisi lähtökohtaisesti perustoimeentulotuen suuruinen eli 485,50 euroa kuukaudessa yksin asuvalta, mutta sitä voitaisiin alentaa jopa 40 prosenttia eli 291 euroon, jos maahanmuuttaja ei osallistu kotouttamistoimiin.

Huomioithan, että tällä hetkellä kantasuomalaiset nuoret voivat menettää pariksi kuukaudeksi 40 prosenttia toimeentulotuesta, jos he eivät osallistu viranomaisten aktivointitoimiin.

SIIS MIKÄ KIRISTYY

Uusi lainsäädäntö kotouttamisrahasta piti saada keväällä voimaan, mutta se viivästyy.

KETKÄ MINISTERIT SITÄ OVAT PUSAAMASSA????

mut kun ne Kokoomus ja Kepu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#13

Yksittäisen matun todellinen päiväkustannus lähentelee 100 euroa ja jos huomioidaan kulut jotka rahoituksen järjestely ja poisvetäminen muista kohteista aiheuttaa niin pahimmillaan matu voi aiheuttaa jopa 200€ vahingon vuorokaudessa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000