Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Jari Tervo ei ole roskaväkeä!

Jari Tervon mielestä ”Suomeen on syntynyt näinä historiallisina päivinä oma valkoinen roskaväki”.

Tervon mielestä roskaväki on huonosti koulutettu, syö epäterveellisesti, vihaa homoja ja muukalaisia ja inhoaa kulttuuria. Lisäksi Tervon mielestä roskaväki pelkää, että jokin ihmisryhmä ohittaa heidät sosiaalisessa hierarkiassa ja jättää heidät edelleen alimmaiseksi.

Olin järkyttynyt luettuani Tervon tekstin. Mietin, että voiko jotakin ihmisryhmää loukata ja solvata pahemmin? Ei voi, sillä samanlaista ihmisten lajittelua roskaväkeen ja parempaan väkeen tapahtui 30- ja 40-luvuilla Saksassa tunnetuin seurauksin.

Mielestäni kaikilla ihmisillä ihonväristä, asuinpaikasta, uskonnosta, poliittisista näkemyksistä tai mistä tahansa muusta seikasta riippumatta on yhtäläinen ihmisarvo ja ihmisoikeus. Myös niillä, jotka eivät edusta Jari Tervon hyväksymiä näkemyksiä.

Media ja muu ns. suvaitsevaisto on ollut hiljaa Tervon kirjoituksesta. Jos esimerkiksi perussuomalaisten kansanedustaja olisi väittänyt, että jokin ihmisryhmä kuuluu roskaväkeen, niin siitä olisi noussut melkoinen haloo. Helsingin Sanomien punavihreän toimituksen johdolla kansaa olisi kutsuttu toreille osoittamaan mieltä suvaitsemattomuutta, vihapuhetta ja rasismia kohtaan.

Nyt niin ei tapahtunut, koska kuplassa ei ole peiliä.

Osallistu keskusteluun!


12 kommenttia
Perusäijä
Tyytyväinen
#1

Tervo teki itsestään täyden pellen ja pilkankohteen. Hurrien p-seen nuolija.

YLE:lle voisi tehdä kantelun asiattomasta esiintymisestä ja kansalaisten rasistiesesta loukkaamisesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Gubbe
#2

Tervo on yliarvostettu kirjailija. Yritin lukea yhtä sen kirjaa, ei tullut mitään, kieliopillisesti alakoululaisen tasoa. Mies näyttää marsipaaniporsaalta ja kuvittelee olevansa jotain. Heitteli telkkarissa Raamattua vaan eipä uskalla koraania viskellä. Pelle mikä pelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

8065
Utelias
#6

Just joo,menispä tosiaankin heittelemään julkisesti koraania olkansa yli ,sais varmaan paljon ”ystäviä” jotka tulisivat tervehtimään!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järki käteen
Hämmentynyt
#7

Rasismin vastustajat ovat heittäytyneet fanaattisuudessaan liian pitkälle. On aivan oikeutettua vaatia rajat kiinni! Ei se ole rasismia eikä vihapuhetta,

Kaikkia, myös Tervoa mediassa, pitää koskea samat lait.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Maku meni
Vihainen
#3

Tervo teki itsestään täyden idiootin, suomalaisia haukutaan niin paljonkun halutaan. Sana rasisti on menettäny merkityksen. Ylen suojissa on helppo huudella. Miten kaikki laitettu hiljaiseksi valtamediassa, miksi ei ole missään mitään kommenttia mamujen huonoista puolista? Olis kiva tietää kansan todellinen mielipide tästä maan valtauksesta

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Black
#4

Tehän teette hallitusessa parhaanne, jakaaksenne kansan roskaväkeen ja parempaan väkeen, johon nyt itse laskette kuuluvanne. Kaikki toimenne viittaavat siihen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joosua
Hämmentynyt
#5

Tervo luulee olevansa, viisaampi kuin Luojansa, heittäessään Jumalan sanan/Raamatun olkansa yli ! ”Vain mieletön sanoo mielessään, ettei Jumalaa ole .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000