Perussuomalaiset

Reijo Paunonen

Virhearviointeja toisensa perään

Saksan pakolaispolitiikka on käymässä liittokansleri Merkelille kohtalokkaaksi. Haave kansojen harmoonisesta sulatusuunista törmää omaan mahdottomuuteensa ja vääriin poliittisiin ratkaisuihin. Merkel erehtyi mm taakanjaon pakottamistoimissa ja niiden ihmisiin kohdistuvissa vaikutuksissa. Eurooppaan rynnivä ihmismassa ei osoitakaan laantumisen merkkejä. Ihmismäärät ovat yllättäneet Merkelin hallinnon, josta on kuulunut entistä enemmän soraääniä. Ihmsivirtausta ei myöskään vähennä Venäjän terroristeja vastaan suunnatut sotatoimet Syyriassa. Merkel joutuu siis kovan paikan eteen, mikäli jatkaa linjallaan. Tämä voi merkitä lopullista iskua Euroopan unionille. Merkelin poliittisen suosion lasku on pantu merkille maailmalla. Niinpä Kreikan kriisi ja pakolaistilanne ovat koventaneet brittien asenteita unionia kohtaan, Unkarista puhumattakaan. Jos unionissa ei toteuteta ”rajuja ja peruuttamattomia uudistuksia”, Britannia äänestää EU:sta lähtemisen puolesta, ulkoministeri Philip Hammond uhkasi lauantaina. Mitä tämä kertoo meille suomalaisille? Sen, että meillä ei valtion  johtotasolla osata lukea maailmanpolittiikkaa, tai ei ainakaan välitetä sen aiheuttamista muutoksista kotimaassa. Johtajien kannatus on vaarana laskea myös meillä. Luottamus on ansaittava joka päivä. Meillä edelleen jatketaan vatulointilinjalla ja määrätietoiset kansan parasta tukevat toimet viivästyvät tai jäävät peräti toteuttamatta. Yhteiskuntarauhan, taloustilanteen korjaamisen kiireellisyyden ja yleisen turvallisuuden vuoksi kaivataan maahanmuuttopolitiikkaan nyt muutosta. Yksi valtionhallinnon osa-alue (maahanmuutto), voi pahimmassa tapauksessa vaarantaa ja lamauttaa Suomen koko päätöksentekomekanismin taas useiksi vuosiksi eteen päin. Nyt jos koskaan hallituksen on pysyttävä toimintakykyisenä.
REIJO PAUNONEN, Juva   

Osallistu keskusteluun!


15 kommenttia
I, Robot
Utelias
#1

Osuvasti kiteytetty. Sipilän johdolla vatuloidaan ja siirretään ongelma ulkorajoille; pois omista käsistä. Oikea johtaja toteaa tilanteen. Kriisi seis tai rajat kiinni. Suunnitelma A:han ei ole näköpiirissä nopeaa ratkaisua. Suunnitelma B on helppo toteuttaa. Se taitaa vaan vaatia rohkeutta ja sitä todellista johtajuutta. Ja johtajaa B. Vähän pulskempaa ja vantterampaa; marinoitua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kimmo Katavisto
#2

Nyt on minullekin tullut selväksi miksi eduskunnassa on jaettu torkkupeitot edustajille. Siellä sitä on mukava lekotella ja ottaa pienet nokkaunet istunnossa ja haveilla yhteiskunnasta missä on kaikki hyvin.
Mutta on tuo realistinen todellisuus aivan toinen. Onkohan tuo torkkupeitto myös jaettu monelle poliitiikolle Eu maissa. Unkarissa sitä ei ole vielä jettu koska siellä tuntuu olevan politiikot skarppina ja valvoo Eu ulkorajoja. Mikä täällä olisikaan tilanne jos Unkarilaiset olisivat myös saaneet torkkupeiton.
Nyt toivon että perusujen edutajat herää rauhallisesti ilman suurempia ponnisteluja ja katsoo kuinka paljon on asukkaita Afrikassa ja lähi-idässä. Ja sitten pikkuhiljaa herättyään ilmoittaa että vosiko tuon Suomen rajan jotenkin sulkea, Mutta ei saa herättää muiden maiden torkkupeitto politiikkoja kesken unien vaan pitää odottaa että he sieltä heräisivät aivan omaa aikojaan.
Lukijalle lue tämä kirjoitus pehmeään sävyyn ja tunteella, niinkuin pienelle lapselle lukisit.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sinna
Hämmentynyt
#3

Nyt median kapulana on Suomen maine eli ”onko Suomen rasistit pilanneet Suomen maineen”. Jos ajattelemme maalaisjärjellä, niin eiköhän sitä ole pilannut tämä hallitsematon maahanmuutto toimittajien myötävaikutuksella, joka levittää sanomaansa ympäriinsä kuin ruttoa. Nyt ollaan ”sotatilassa” koko ajan. Ennen tätä mieltään osoitti vain demarit ja vasurit kadulla vaalitemput mielessä, ja vihreät roikkui puissa ja pilasi monen tarhaajan elinmahdollisuuden.

Väitetään, että Suomeen ei enää uskalleta investoida ”rasismin” pelossa. Mitä hiivatin tekemistä on rasismilla ja investoinnilla keskenään?

Hypätäänpä investoijan housuihin ja mietitään, millaiseen Suomeen halutaan investoida. – Sellaiseenko, jossa hallitsematon maahanmuutto syö viimeisetkin siemenperunat ja kasvattaa velkapiikkiä? Tämähän syö myös näiden investoijien eväät ja mahdollisuudet. – Vai sellaiseenko Suomeen, jonka talous on hallinnassa eli mitä olimme ennen mamu-lastia?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ei mamut ole taloutta pilanneet
#7

Suomen talous ei pakolaisista heilahda mihinkään suuntaan. Ongelmat on paljon vanhempaa historiaa…

Maineen menetyksellä tarkoitetaan sitä, että Suomi liitetään vanhojen Neuvostoliiton alusmaiden joukkoon mielipiteineen. Mieluummin investoidaan avoimiin yhteiskuntiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#9

”Suomen talous ei pakolaisista heilahda mihinkään suuntaan.”

Maahanmuuttoviraston mukaan suorat yhden turvapaikona MAJOITTAMISESTA syntyvät kulut on 43 € / vrk. Nyt näitä tulijoita arvellaan olevan 50’000 yksistään tänä vuonna. Tämä tarkoittaa 780 milj. € kustannuksia. Tahdin jatkuessa seuraavana vuonna tulisi 100’000 uutta tulijaa. Tuo tarkoittaisi 1,5 mrd € kustannuksia pelkästään majoituksesta vuodessa. Mikäli tahti jatkuu tämän vaalikauden tarkoittaisi se yli 12 mrd € kululisäystä. Sitä Suomen talous ei kestä. Suhteutetaan tämä ansiosidonnaisista hallitus yrittää saada raavittua kasaan 200 milj. € säästöt. Pelkstään turvapaikanhakijoiden majoituskustannuksiin menee nelinkertainen summa. Ja se ei vaikuta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Samu
#10

Ja siis tuossa todellakin on vain MAJOITUS. Aika monet laskelmat osoittavat, että jo ennestään, siis ennen niitä tänä vuona tulevia 50.000, maassa olevien noin 50.000:n maassa jo olevien ”pakolaisten” (lainausmerkit siksi, että oikeita pakolaisia on joukossa vain tuhatkunta) todelliset KOKONAISkustannukset ovat jotain viiden ja kahdeksan MILJARDIN luokkaa vuodessa. Sattumaako lienee, että se on suunnilleen sama kuin Suomen velkaantumistahti ja samoinko on sattumaa, että joka kerta kun omilta kansalaisilta leikataan esim 200 miljoonaa, niin samoihin aikoihin maahanmuuton kuluihin annetaan 200 miljoonaa lisärahoitusta?

Kyllä on laskupää aika vaaleanpunaisessa yksisarviskuplassa, jos kuvittelee että a) maahanmuuttajat eivät rasita Suomen taloutta tai b) siihen on varaa tai pahimmassa tapauksessa c) sekä että.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jaassu
#4

Soinilla on merkittävä vastuu tästä kaaoksesta, hänellä olisi ollut valtaa hallituksessa puuttua tilanteeseen voimakkaasti vaikka uhkaamalla uusilla vaaleilla, mutta ei kiinnosta.

Tilanne nähtiin jo kun Soinia ei kiinnostanut valtionvarainministerin salkki eikä myöskään ollut halua hankkia sisäministerin salkkua persuille.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443926070861.html

Uusimmassa Iltasanomissa Soini sanoo pitävänsä mahdollisena EU-tukien leikkaamista Itä-Euroopan mailta, jotka kieltäytyvät yhteisestä taakanjaosta. Saksalaislehti kysyy Soinilta myös perussuomalaisten eduskuntaryhmästä määräajaksi eronneen Olli Immosen asemasta puolueessa. Soini antaa ymmärtää, ettei Immosen paluu ryhmään lokakuun aikana ole itsestäänselvyys.

Mitä muuta tuo kertoo kuin siitä että Soini pettänyt persujen äänestäjät ?
Maahanmuuttokriittisten tulisi herätä ja huomata että Soinin johdolla perussuomalaiset jatkavat äänestäjiensä pettämistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sinna
Tyytyväinen
#6

Soini on nyt siellä, missä päätökset pitää tehdä. Ja varmasti tekee kaiken, mikä vain on mahdollista. Soinilla on nyt oikea salkku, sillä ulkoministerinä hän voi keskustella muidenkin päättäjien kanssa.

Vai yritätkö sanoa, Jaassu, että Soinin pitäisi raakkua eduskunnassa kuten Arhinmäki ja haukkua siellä kaikki päätökset, mitä on itse ollut tekemässä ja allekirjoittamassa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jaassu
#8

Se että Soini uhkailee itä-euroopan maita että näiden tulisi vastaanottaa muslimeja vaikka eivät sitä halua, osoittaa että Soini on hypännyt EU-johdon rattaisiin.

Jos Soini olisi EU / maahanmuuttokriittinen niin hän esittäisi lausuntoja jotka tukisivat Unkarin ja muiden itä-euroopan maiden politiikkaa samalla tavoin kuin Jussi Halla-Aho tekee ja muutamat muut maahanmuuttoon ja EU:ta kritisoivat poliitikot.

Samalla vihjailee että Immosen takaisin pääsy ei ole varmaa, eikä aikoinaan puolustanut Jussi Halla-ahoa median vääristelyltä, eikä myöskään Hirvisaarta.
Sama pätee nykyiseen Suomeen kohdistuvaan tulijatulvaan, jonka suhteen Soini on ollut hiljaa.
Kaikki Soinin toiminta osoittaa että on pettänyt maahanmuuttokriittiset äänestäjänsä, lisäksi näyttää nykyään sujuvasti unohtaneen EU-kritiikkinsäkin.

Mikään ei viittaa sellaiseen toimintaan että Soini ajaisi suomen kansalaisten etuja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tavja
Utelias
#5

Maailma on yhteinen kylä. T. Tavja

Mummo-merkkeli on ihan yhtä harhainen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000