Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Huhtasaari nousi presidentinvaalin ykkössuosikiksi!

Mediat ovat rakentaneet erilaisia vaalikoneita, joihin on valikoitu presidentin työnkuvaan keskeisesti kuuluvia kysymyksiä. Tulokset ovat monien mielestä jopa hämmentäviä.

Esimerkiksi MTV:n vaalikoneeseen vastanneista peräti noin 40 % on saanut ehdokkaakseen perussuomalaisten Laura Huhtasaaren. Siis lähes joka toinen suomalainen on samaa mieltä kuin Laura Huhtasaari ja perussuomalaiset!

Toisena on demariehdokas Tuula Haatainen, jonka ehdokkaakseen on saanut neljäsosa vastaajista. Istuvaa presidenttiä Sauli Niinistöä vaalikone on vastausten perusteella suositellut vain ja ainoastaan kymmenelle prosentille vastaajista.

MTV:n presidentinvaalikoneeseen pääset vastaamaan tästä linkistä.

Mutta miksi sitten gallupkyselyt näyttävät aivan erilaisia tuloksia? Selityksiä löytyy useita, mutta tärkein syy on ehdokkaista vastaajille syntyneet mielikuvat. Siihen vaikuttaa pääasiassa kaksi tekijää: ehdokas itse ja media.

Esimerkiksi Sauli Niinistö on toiminut ja näkynyt politiikassa vuosikymmeniä. Kansalaiset tuntevat Niinistön tekojen ja puheiden perusteella. Tällöin kansalaisten ja Niinistön välissä on ollut media, joka on suodattanut haluamallaan tavalla Niinistön näkemyksiä. Suodatin on ollut myönteisessä asennossa, sillä median Niinistöstä luoma mielikuva on hyvin myönteinen. Näin siis siitäkin huolimatta, että todellisuudessa vain joka kymmenes suomalaisista on samaa mieltä kuin Niinistö. Ristiriita on järkyttävän suuri.

Laura Huhtasaari on täysin päinvastainen tapaus. Media antaa sekä Huhtasaaresta että perussuomalaisista hyvin vääristyneen kuvaan. Heidät leimataan mielellään rasisteiksi, fasisteiksi ja nykyään myös natseiksi. Todellisuus on kuitenkin toinen: peräti 40 % suomalaisista on samaa mieltä kuin Huhtasaari.

Media vaikuttaa hyvin ratkaisevalla tavalla, ja sitä sanotaan aivan oikeutetusti kolmanneksi valtiomahdiksi. Tuo mahti haluaa ja onnistuu vääristämään tosiasioita. Se on demokratian toteutumisen kannalta erittäin harmillista.

Toimittajien poliittisia näkemyksiä on vähän tutkittu, mutta Tampereen yliopistossa alalle opiskelevien keskuudessa näin on kuitenkin tehty. Tulos oli karmea. Noin puolet ilmoitti puoluekannakseen vihreät ja noin neljännes vasemmistoliiton. Tulevaisuus näyttää jopa nykymenoa synkemmältä.

Ennen mukasuvaitsevan punavihreän journalismin valtakautta journalistin ohjeissa luki: ”Hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta.”


Nyt siellä lukee näin: ”Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.”


Ikävä kyllä objektiivinen ja neutraali journalismi on useimmille toimittajille kirosana. Sen sijaan alpakkajournalismi kukoistaa.

……
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Osallistu keskusteluun!


12 kommenttia
Nimetön
#1

Persujen/ (Jussi Hallaahon) pitäisi tajuta se tosiasia että jos kamppajan aikana Persujen kannatus nousee,niin se on 100 % Lauran ansiota !
Silloin Jussin pitäisi väistyä puolueen johdossa jolloin Laura nousee automaattisesti vara sijalta puolueenjohtoon ja antaa Lauran nostaa puolue Hallitus puolueeksi vaalivoitolla jolloin Jussikin hyötyisi kun saisi esim. sisäministeri paikan ! Tämä olisi kaikkien etu.
Jussin kannattajana ja eu äänestäjänä ehdotan tätä ,koska on selvää ettei Jussin johdolla vaalivoittoa ole mahdollista saada.
Nyt pitäs ottaa koko kansan ja maan ja persujen etu huomioon ja alettava taisteleen tosissaan Eu-Trolleja ja niiden levittämää Eu-Propakandaa vastaan. SUOMEN TALOUS JA TURVALLISUUS on vakavassa vaarassa tällä menolla !

T.Päästin perseen myyjistä

ps. Hakkaraisen toilailuilla ei tule olemaan mitään merkitystä puolueen kannatukseen vaikka monet sitä pelkäää.Juoppo mikä juoppo onhan tuo ollut kaikkien tiedossa. Ei se kenelllään yllätyksenä tullut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Hakkaraiselle pitää antaa(viimmeinen) mahdollisuus ja työrauha hoidon jälkeen !
Hakkarainen on Persujen talousnero nro 1. ! Persuilla ei ole vara menettää sellaista miestä joka oikesti tietää miten talous toimii.
Hakkarainen on myös koko Eduskunnan harvoja talousneroja !
Sipilän.Lehden Jhalliksen lisäksi ! Tämä maa menee konkurssiin ilman järkeä ja persut tarvii myös talous järkeä.
Mutta on selvää etä jos hoito epäonnistuu niin kerrasta poikki.

MIKSI HELVETISSÄ SIELLÄ EDUSKUNNASSA VIELÄ ALKOHOLIA MYYDÄÄN ?

Eihän missään muuallakaan työpaikalla saa kännissä sekoilla,niin miksi maan asioista päättää humalaiset päät sekaisin ?
Tuohon hommaan persujen on vaadittava muutos !
Alkohon mynti on kiellettävä jo sillä perusteella että Hakaraiselle oli tarjoiltu niin paljon että oli nukkunut pöydässä aamuun asti.
Samalla Kansanedustajien ilmaiset taksi kyydit on lopetettava !
Jos ne saatanat ei ole ajokunnossa niin kävelkööt perkele !
Eihän tämä meno voi olla tottakaan 2017 !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Samaan aikaa Eduskunnassa kisteltiin saako kaupassa myydä 0,7 % vahvempaa kaljaa !!! ettei kansa juo liikaa sitä…

Voi Helvetti !
Muualla maailmassa Ruotsia ja Tanskaa lukuun ottamatta myydään jokapaikassa viiniä ja viinaa joka kaupassa kioskissa ja huoltoasemalla ja missään ei ole niin paljon alkoholisteja kun Suomessa !
Se johtuu holhous politiikasta !

Syöhän pikku pentukin karkkia vaikka kilon jos pilotelet sitä jossakin,mutta jos laitat sen pöydälle se ja sanot että siinä on karkkipäivän karkit lauantaiksi niin se oppii ettei niitä eole pakko syödä heti kun ne näkee.

Jos Suomessa olisi Europpalainen kulttuuri ja viinat kaupoissa ja kioskeissa voitaisiin Eduskunnassakin myydä viinaa ilman ongelmia !

Ei muutako viinat kauppoihin ,mitä sitten jos joku pahin juoppo juo itsensä hengiltä,sehän on selvää säästöä vaan valtiolle kun ei tarvitse niitäkään elättejä elättä turhaan.Ja sitten viimeisneä viinat Eduskuntaan kun kansa on oppinyt viinaa käyttämään !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Juu, ei missään muualla ryypätä kuin Suomessa? Ulkomailla kaikki kapakat, huoltisten kaljanmyynti ja ruokakauppojen viinanmyynti on vain suomalaisia varten? No, tosiasiassa juoppoja löytyy jokaisesta maasta ja kulttuurista

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Vaalikone sanoi

Väyrynen 82%
Huhtasaari 80%
Niinistö vain 50 %

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hyvä Laura
Iloinen
#4

Nyt pitäisi saada aikaan Laura ilmiö joka nostaa hänet Suomen presidentiksi. Ehkäpä meillä onkin tässä yllätys muhimassa ja joka laittaa jauhot suuhun niin punavihreälle medialle kuin politiikan eliitille 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lande
Iloinen
#5

Hakkarainen on talousnero ja Huhtasaari Gallupin kärjessä. Missähän se valemedia oikein luuraa? Tammikuussa, kun äänet on laskettu, niin ei tarvitse asiaa pyöritellä. Niinistö menee takuu varmasti ekalla kierroksella läpi ja Haavisto saa toiseksi eniten ääniä. Pronssimitalista taistelee Väkä ja Laura, joista kumpikaan ei saa yli 5% äänistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000