Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Henna Virkkunen haluaa tuhota nyt tieverkon!

Uusi liikenneministeri Henna Virkkunen on ilmoittanut, että hallituksen päättämä 100 miljoonan euron ylimääräinen tierahojen leikkaus toteutetaan niin, että niistä on mahdollisimman vähän haittaa.

Virkkusen puheet ovat harvinaisen ristiriitaisia, sillä samaan aikaan hän esittää, että vähäliikenteisempien teiden korjaamisesta voitaisiin luopua! Vain päätiet pidettäisiin jonkinlaisessa kunnossa.

Virkkunen halusi lopettaa suurimman osan Suomen kunnista. Kun se ei onnistunut, niin nyt hän haluaa tuhota maaseutua jättämällä ison osan tiestöä oman onnensa nojaan. Tällainen on suorastaan edesvastuutonta, sillä myös maaseudun ihmiset ja kesämökkiläiset tarvitsevat ajokuntoiset tiet. Maaseudulla on lisäksi raskasta liikennettä, ja esim. puutavararekat ovat nyt jopa aiempaa painavampia.

Parhaillaan ministerin asettama parlamentaarinen työryhmä miettii uusia keinoja tiestön kunnossapidon ja rakentamisen rahoittamiseksi. Siksi ei voida hyväksyä, että ministeri sitoo työryhmän kädet ilmoittamalla etukäteen hänelle mieluisan ratkaisun.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000