Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Eduskunta, Suomen tärkein työpaikka toimii puolitehoisesti

Kansalaisaloitteen avulla Suomen kansalaisilla on mahdollisuus saada eduskunnan käsittelyyn asioita, jotka he kokevat tarpeellisiksi. Kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista on hyvä esimerkki siitä, että aloitteet voivat jopa mennä läpi.

Kansanedustajien aloiteoikeus on kuitenkin useimmiten muodollinen, sillä yksittäisten kansanedustajien aloitteet saavat lähes poikkeuksetta tylyn kohtelun. Vain yli sadan allekirjoittajan aloitteet käsitellään kunnolla, ja niistäkin vain osa johtaa toimenpiteisiin.

Kansanedustajat ovat eräänlainen läpileikkaus Suomen kansasta. He ovat koulutuksen ja elämänkokemuksen ansiosta suuri voimavara, jonka hyödyntäminen on nyt liian vajaatehoista.

Siksi aloitteestani eri puolueiden kansanedustajista koostunut ryhmä jätti eduskunnan puhemiesneuvostolle aloitteen, jossa esitetään, että edustajien aloitteille annettaisiin nykyistä enemmän painoarvoa.

Yksi vaihtoehto on, että aloitteet menisivät ensin erilliseen valmisteluvaliokuntaan, joka arvioisi aloitteita. Aloitteen käsittely pysähtyi siihen, jos valiokunta katsoisi, että aloite ei anna aihetta pidemmälle menevään valmisteluun. Jos taas valiokunta toteaisi aloitteen ansaitsevan perusteellisempaa käsittelyä, se lähettäisi aloitteen valiokunnan oman perustellun arvion kera edelleen asianomaiseen ministeriöön jatkovalmisteluja varten.

Toinen vaihtoehto olisi muuttaa nykyisten valiokuntien työskentelytapoja. Valiokunnat voisivat käydä esimerkiksi kerran kolmessa tai kuudessa kuukaudessa läpi niihin saapuneet aloitteet. Samalla valiokunnat ottaisivat kantaa siihen, mihin aloitteista on syytä paneutua perusteellisemmin.

Toki erilaisia ratkaisuja on muitakin. Tärkeintä olisi, että niitä tosissaan pohdittaisiin ja jossakin muodossa toteutettaisiin.

Eduskunta on ehkä tasavallan tärkein työpaikka, joten siellä jos missä työskentelyn pitäisi olla mahdollisimman tehokasta ja tuloksellista.

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Pekka Pypee
#1

Asiassa on varmasti perää. Näin sivusta katsojana tulee vaikutelma että ihmiskunta taitaa olla tuhon tiellä. Kaikesta mitä maan tärkeimmässä päätäntäelimessä tehdään, aika kuluu valtapelin siirroissa. Kaikessa, tai lähes kaikessa ainakin, ollaan tyystin hengettömiä, motivoitumattomia. Aivan kuin keksittäisiin pyörää yhä uudelleen ja uudelleen.
Vanhat ja kokeneet toistavat samaa klisettään eivätkä pysty sadannen todistelun jälkeen toistamaan edes vähän paranneltua painosta väärästä todistuksesta, esimerkiksi: Merja Kuusisto (SDP), tyhjänpäiväisistä tyhjäpäisin jaksaa jauhaa että: Teillehän oli hallituspaikka vaan kun ei kelvannut pälä pälä…
Mikä ihme ettei sen vertaa ole edes mielikuvitusta, kun kuitenkin ollaan maan katolla ja luulisi hänen tietävän erinäisissä neuvotteluissa varmasti oltuaan, että ei neuvotteluista suoraan mennä sopimuksiin, huh! Ja tällä tasolla jankataan blogikirjoituksen tunnelmissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000