Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Demareilta katteettomia lupauksia ja tosiasioiden vääristelyä

– Nyt ei ole aika luottaa katteettomiin lupauksiin, jytkyjen jytkyn tai pottien potin tuottamiin pikavoittoihin, vaan rehellisen työn teon ja yrittämisen uskoon sekä niiden antamiin hedelmiin – vaurauteen ja ansiotuloon. Välikysymyksillä Suomea ei ole pelastettu koskaan eikä mistään, sanoi Suna Kymäläinen Rantasalmella vappupuheessaan viitaten opposition keskiviikkona jättämään työllisyysvälikysymykseen. Näin kertoo Verkkouutiset.

Hetkinen. Mitenkähän asian laita oikein on?

Demarit lupasivat viime eduskuntavaalien alla tähän maahan 100.000 uutta työpaikkaa. Se kirjattiin myös hallituksen tavoitteeksi.

Nykyisen hallituksen aikana on maastamme hävinnyt kymmeniä tuhansia työpaikkoja. On siis käynyt tasan päinvastoin. Voidaankin siis sanoa nykyhallituksesta Suna Kymäläisen sanoin: ”Nyt ei ole aika luottaa katteettomiin lupauksiin.”

Näin on ja kansalaiset voivat ottaa asiaan kantaa tulevissa EU-vaaleissa jo aivan kohta ja ensi keväänä eduskuntavaaleissa.

Kyllä kansa tietää.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000